Eilen kävin Namun kanssa rennolla metsäkävelyllä ajatuksena tehdä rauhallinen, mutta hieman hien pintaan tuova treeni. Tässä onnistuttiinkin hyvin, vaikka mahtui niitä kommelluksiakin matkaan. Ensimmäinen suuri ongelma oli tietysti selkään nousu, sillä ensimmäistä kertaa uskalsin lähteä kotoa ilman satulaa Namun kanssa! Kertoo jotain luottamuksen kasvamisesta, tällä hetkellä huomaa sen nousseen oikein kohinalla. Minähän pääsen hyppäämään tamman selkään vauhdilla ja paikaltaan ilman satulaa, mutta se ei ole niin yksinkertaista, kun selässä on pyörivä satulahuopa jonka soisi pysyvän paikallaan (karvanlähtöaika... <3). Namuhan ei mene jakkaran viereen seisomaan, ei etenkään silloin kun pihassa päristelee pari mopoa. Niinpä talutin hevosen ensin metsään, jossa parin erilaisen kokeilun jälkeen päädyin kuitenkin hyppäämään pienellä vauhdilla kyytiin - ja suoristelemaan sitten huopaa hyvän tovin.
Alkuun heppa ei oikein olisi malttanut kävellä, mutta kyllä siinä kehitystä huomaa! Se on jo paljon varovaisempi kivikkoisessa maastossa, "hiipii" kalliota alas jo melko turvallisesti ja varmasti, sekä osaa pitää silmänsä auki toisin kuin ratsastajansa. Meinasin nimittäin ajatuksissani ratsastaa ns. suohon ja muutamaan muuhun pahaan paikkaan, onneksi toinen meistä oli hereillä. Tulihan niitä hevoselta vähän mielenkiintoisempiakin ratkaisuja, kuten pari hyppyä kalliolla ja hirvittävä loikka lätäkön yli, mutta ne olivat tällä kertaa niin ennakoitavissa, että osasin roikkua tiukasti harjassa kiinni. Tamman peppulihaksetkin pääsivät kunnolla töihin, kun jyrkkää kalliota piti kiivetä ylös. Aina se on yhtä pelottavaa, ja aina sitä silti pitää itsensä siitä touhusta löytää. :D
Kun hevonen oli saanut sopivan hien pintaan olimme jo matkalla kotiin, kun huomasin moporallin lähinnä vain lisääntyneen. Siitä Namu otti ehkä vähän kierroksia, mutta ei mitään verrattuna siihen, millaisen slaagin heppaparka sai, kun suuri ja pelottava männynoksa tarttui sen häntään kiinni. En ymmärrä miten se on edes mahdollista, mutta voitte kuvitella kuinka vahvana tuon hevosen pakoreaktio siinä kohtaa heräsi. Roikuin muutaman pompun ohjissa kiinni ja sitten löysinkin itseni jo maasta. Onneksi laskeutuminen oli suoraan jaloilleen eikä ote ohjista livennyt, sillä irti päästessään olisi voinut tulla todella pahaa jälkeä... Namu juoksi vielä muutaman ympyrän ympärilläni minun roikkuessani ohjissa, ja tilanne rauhottui vasta kun löysimme itsemme eri puolilta katajaa, Namulla oli pää lähinnä puskan sisällä. Siitä ensimmäinen asia jonka tein olikin ohjien ottaminen kaulalta, jotta saisin hevosen pidettyä jos se lähtee uudestaan. Sitten irrotin varovasti kepin hännästä, ja oli muuten tiukkaan kiinni! Tämän jälkeen nostettiin huopa mahan alta vielä oikealle paikalleen ja sitten kokeiltiin vähän rauhoittua.
Onni onnettomuudessa oli tosiaan se, että Namu pysähtyi todella nopeasti ja antoi ihan rauhassa minun pelastaa itsensä tilanteesta. Tämä putoaminen ja säikähtäminen ei kyllä ollut kummankaan syy enkä aio antaa sen jäädä vaivaamaan kumpaakaan. Ei tuollainen ole koskaan tullut mieleenkään eikä se ole oikein ennakoitavissakaan, eikä hevosen pakoreaktio tuollaisessa tilanteessa ole ollenkaan väärin. Tilanteen lauettua talutin hevosta vähän matkaa ja hyppäsin sitten vielä hetkeksi kyytiin. Lenkin viimeiset metrit eivät olleet enää ollenkaan rauhallisia ja rentoja, mutta eiköhän se ollut aika ymmärrettävää.
Siellä se paha risu näkyykin taustalla, ei siis ollut mikään pieni kaveri!
Nyt ollaankin sitten päästy siihen pisteeseen, että olen kyllästynyt kirjoittamaan jostain reilun viikon takaisista tapahtumista ja ajattelin nyt yhdessä postauksessa kiriä blogin taas kerralla ajan tasalle. Tämä postaus sisältää siis vähemmän puolisesti tekstiä yhdestä asiasta, mutta puhelinkuvia ja videoita kyllä löytyy!
Palaillaan ihan ensimmäiseksi sinne epäonniseen kouluratsastuspäivään, joka sai minut taas vannomaan, että se oli sitten siinä. Ratsastuksen aikana kokeilin kaikkea kuolaimen vaihtamisesta pehmeisiin ja koviin apuihin. Kaikki materiaali ei todellakaan ollut julkaisukelpoista, eikä todellakaan oltu noissa videoissa parhaimmillamme, mutta tallentui pitkästä aikaa vähän sitä koulupuoltakin nauhalle. Ei taida tätä menoa muuttua tamman taidot yhtään mihinkään, sillä sain rentoutta kehiin vasta kun muutin oman istuntani takaisin vanhaan (=huonoon)...
Tässä välissä olikin estekisat, jonka jälkeen Namu sai erinäisistä syistä palautua pari päivää ihan vain lyhyillä puolen tunnin iltakävelyillä. Oli toisaalta oikein mukavaa saada itsekin vähän liikuntaa siinä hevosen mukana kipittäessä, ei ole kuitenkaan ihan kevyimmästä päästä tuo metsässä rämpiminen ;) Maaliskuun viimeisenä päivänä Namu itse välttyi liikunnalta kun Taavi iltatallia tehdessä possuili niin paljon, että suunnitelma Namun kanssa lenkkeilystä vaihtui lennosta Taavin juoksutukseen. Kyllä kannattikin, sillä sen verran oli herralla virtaa!
Huhtikuun ensimmäisenä päivänä sen sijaan oli vuorossa maastoilua kaikilla hevosille. Luulin kuvaavani lenkit goprolle ja tekeväni pitkästä aikaa kivat maastovideot, mutta tällä kertaa tekniikka petti minut ja jäätte ilman videoita. Minulla oli nimittäin kamerassa pelkästään Taavista melkein 5000 kuvaa ponin korvista eikä videota alkuunkaan :D Siinä vaiheessa meni kamera suosiolla alustukseen ja kaikki tiedostot luonnollisesti roskakoriin...
Namun kanssa lenkki oli jälleen vauhdikas, mutta mitään ihmeellistä ei mukaan mahtunut. Vanhemman tamman kanssa sai olla tarkkana, ettei vauhti päässyt kiihtymään liikaa. Rouva kun oli laukkasuorista ihan eri mieltä kuin ratsastajansa :D Porukan ainoan pojan kanssa lenkki menikin sitten päinvastaisissa tunnelmissa, kun Taavi ei antanut kiireisen maailmanmenon itseään liikuttaa.
Seuraavana päivänä ohjelmassa oli myös erinäistä maastotouhua. Taavin kanssa mentiin ihan sama lenkki kuin aiemmin ja nyt herra ei jaksanut olla enää edes mukasäikky, mitä se vielä aikaisemmin jaksoi kovasti esittää. Hensun kanssa kävimme vähän kalliolla kiipeilemässä ja metsässä rämpimässä, noista lenkeistä tulee aina nautittua täysillä. ♥ Namun kanssa ohjelmassa oli vähän erilaisempi ratsastus kun innostuin hyppäämään lumikasan yli, mikä olisikaan oivempi maastoeste. ;) Kävimme myös lampemme rannalla vähän ihmettelemässä vettä, tai oikeastaan jäätä.. Huomaa millaiset olot on siellä, minne aurinko ei paista :D
Sunnuntaina olikin sitten vuorossa erittäin mielenkiintoinen kokeilu, kävin nimittäin samaan aikaan metsässä pyörimässä peräti kaikkien kolmen kanssa. Ensin käytiin kotimetsässä kokeilemassa, kuinka homma toimii, ja hienostihan se toimi. Taavi on niin ahne ja läheisriippuvainen, ettei jättäytynyt näköetäisyyttä kauemmas. Jos joskus itselle tulee mieleen kokeilla, käsken ehdottomasti pitämään kaikki hevoset kiinni tien läheisyydessä, käymään itselle tutuissa maastoissa ja valikoimaan hevosten roolit huolellisesti: minulla Hensu oli täydellinen ratsu varmuutensa ja rauhallisuutensa vuoksi. Namu taas oli hyvä käsihevonen tasaisuutensa ja seuraamistaitojensa takia, ja Taavi tietysti oli luontevinta päästää vapaaksi.
Seuraavana päivänä olikin pitkään aikaan ehdottomasti mieleenpainunein ratsastus. Hyppäsin pihalla Namulla, ja se oli aika lailla täydellinen! ♥ Kuulolla, rauhallinen ja vastasi aika hyvin apuihin. Hypyissä ei ollut mitään ongelmaa, vaikka yksikään este ei ollut helppo: linjassa ei ollut kuin yhdet puomit, lankku oli kapea ja lankun väri vaikea, seuraavalle pystylle oli lyhyt tie ja viimeinen lumikasa tosiaan ylämäkeen. Oli muuten hauska huomata, kuinka youtubessa ihmiset tulivat sanomaan Namun kuumuudesta ja antamaan vinkkejä miten rauhoittaa sitä (kuten vahvemmat kuolaimet ja nojaa taakse, jotka molemmat voin itse helposti perustella vääriksi :D) silloin kun tamma oli parhaimmillaan. Loppujen lopuksi kaikki tuntui menevän niin hyvin, että oli pakko kokeilla korottaa kolme ensimmäistä estettä metriin. On muuten aika hurjan näköinen sellainen pystylinja, jossa se yksi ja ainoa puomi keikkuu metrin korkeudessa. Eikä mitään ongelmaa! Lankku putosi viimeisellä radalla, mutta se oli vain itseltäni vähän hidasta reagointia, eikä mikään kova kosketus tai suuri virhe. Edelleen suupielet nousevat hymyyn tuota ajatellessa!
Ponitkin pääsivät tällöin töihin, peräti kävelemään pientä käyntilenkkiä ympäri maita ja mantuja. Itse olin Hensun ja sen ratsastajan kaverina Taavilla. Herra oli niin laiskalla tuulella, ja vastaavasti Hensua sai oikein pidätellä, että eihän me meinattu pysyä perässä ollenkaan :D Voi teräsmummoa, ei se aina muista vaivojaan.. Taavi sen sijaan liiankin hyvin!
Tämän jälkeen Namu saikin taas palautella päivän talutellen ja sitten ollaankin jo tässä päivässä! Ratsastin Namulla uhkauksistani huolimatta kuitenkin koulua, joka sujui ihan ok. Ei mitään ihmeellistä, käynnissä ja laukassa tuli aika kivoja pätkiä mutta ihan yhtä monta kertaa pakka hajosikin. Tein paljon laukkatyöskentelyä ja jonkin verran tuli kerrattua vaihtojakin, jotka pääsääntöisesti menivät hyvin. Huomenna Namulla on kevyt päivä ja sunnuntaina ollaankin kisoissa!
Viikko sitten maanantaina avasimme Namun kanssa kisakauden Somerolla. Pitkän pohdinnan jälkeen päätin hypätä 80cm alle pienen 60cm, joka oli toisaalta hyvä mutta toisaalta huono idea. Päivä alkoi aamulla vähän ennen yhdeksää hevosen lastaamisella traileriin. Ihan en yksin Namua kyytiin saanut, mutta heti riitti kun äiti tuli vierelle seisomaan. Kyllä se vielä alkaa kulkea ilman avustajaakin! Somerolla laitoin hevosen karsinaan ja aloin auttelemaan Irinaa hevosten kuntoon laittamisessa. Olinkin oikein hyvä hevosenhoitaja, Irinalla oli hevoset oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Siinä tohinassa meinasin kuitenkin kokonaan unohtaa oman verryttelyni, muistin aivan täysin olevani vasta toisessa verkkaryhmässä, mutta olinkin sitten jo ensimmäisessä. Siinä kohtaa kun vartin verryttely alkoi juoksin minä siis laittamaan omaa ratsuani kuntoon. Onneksi se oli satulaa ja suitsia vaille valmis ja sain vähän apua sen laittamiseen, joten ehdin verkata tammaa jopa puolet muutenkin lyhyestä ajasta.
Ehdin ratsastaa vain vasempaan kierrokseen, mutta yritin tehdä muutaman voltin laukassa toiseenkin suuntaan. Onneksi oli tuttu porukka ja paikka, joten pystyin vähän säätämään verkassa. Käynnit ja ravailut jäivät aika vähälle, mutta 60cm on kuitenkin niin pieni korkeus ettei verryttelemättömyys radalla tuntunut hypyissä haittaavan. Namu oli yllättävänkin kiva ratsastaa ryhmässä, mutta kun rata sitten alkoi niin kaikki rentous ja ratsastettavuus katosi. Ratsastinkin molemmat verkat siististi ja hyvin, mutta radalla ajauduttiin vain vetokilpailuun. Erittäin rumaa ratsastusta siis, mutta voin sanoa että vaikkei vauhti kova ollutkaan ei ole kiva tunne kun hevonen ei ole hallinnassa sitten alkuunkaan.
Ensimmäisen radan ykköselle tultiin ihan hyvin, mutta sitten lähtikin jo ensimmäinen spurtti johon oma reaktioni oli yllättäen pidättäminen. Kakkonen ja kolmonen mentiin käsijarru päällä mutta kuitenkin ihan ok:sti. Neloselle kääntäminen oli taas kamala, mutta hyppy ihan hyvä. Tämän jälkeen sitten lähdettiinkin taas kaasu pohjassa eteenpäin. Tästä matka jatkui jarru päällä seuraavalle linjalle joka oli ihan sujuva. Seiskalle ei yllättäen onnistunut suoristus enkä onnistunut toteuttamaan suunnitelmaani pienestä käännöksestäkään. Kasi olikin perusradan viimeinen este ja siinä näkyy hyvin mitä kävi, kun päästin kaksi askelta ennen käden rennoksi. Hyvä kun ei läpi juostu :D
Uusinnan alkaessa oli pakko vähän alkaa ratsastaa aikaa, joten päästin vähän edestä ja ratsastinkin ysin ihan ok, vähän esteen päällä kääntäen. Lyhyt tie kympille onnistui kääntämisen osalta, mutta mikään muu siinä ei sitten hyvää ollutkaan. Ulkopohkeesta voitte varmasti päätellä, että ihan ei hevonen reagoinut siihen kuten toivottavaa olisi. 11 nyt oli okei ja tie 12:lle oli ainoa johon olen kääntämisen osalta tyytyväinen. Radan viimeiselle esteelle tulikin ihan hyvä hyppy.
Radan jälkeen olin aika pettynyt omaan ratsastukseeni ja kun luokan päätyttyä sain vielä huomata voittaneeni tuli minulle lähinnä huono fiilis. Ei noin pieneen luokkaan pitäisi lähteä ratsastamaan voittoa ja vielä onnistua siinä, huonolla verryttelyllä ja kamalalla ratsastuksella. Vaikka toisaalta tuntuuhan se voitto aina hyvältä, mutta en minä silti ole tyytyväinen. Saa olla kauden ainoa 60cm.
80cm luokkaan saikin sitten verrytellä jo koko ajan, ja taas Namu oli verkassa aivan super! Videolla näettekin vähän laukkaa ja yhden hypyn ja jokainen pystyy näkemään sen valtavan eron verryttelyn ja radan välillä... Rata oli sama kuin aiemmassa luokassa, mutta itse onnistuin sekoamaan uusinnassa :D Positiivista oli kuitenkin ihan hyvät hypyt, vaikka kaikki esteiden välillä tapahtunut olikin erittäin kamalaa.
Ensimmäiselle esteelle tultiin vähän vinossa ja sen jälkeen jatkettiin taas täysi jarru päällä kiemurrellen kakkoselle. Kolmonen ja nelonen olivat kuitenkin aika hyvät, koko päivän parhaat hypyt ja siisti ratsastus niiden välissä. Myös viides ja kuudes este sujuivat kommelluksitta mutta seiskalla alkoikin taas olla kaikki kontrolli kadoksissa, joten ratsastin pidemmän tien. Kasillekin hyppy tuli paljon paremmin kuin aikaisemassassa luokassa, huomaa kyllä että vähän isommat esteet jarruttavat Namua sopivasti. Vaikka eihän tuo korkeus ollut sille vielä mitään.
Uusinnan ensimmäinen este meni ihan ok ja sitten mokasinkin itse radan kiertäen kerran maneesin ja ottaen 4vp oman tien ylityksestä. Pitkän palasten kokoamisen jälkeen kymppi menikin ihan kivasti, jonka jälkeen lähdettiin jälleen kuin tykin suusta eteenpäin. 11 lähestyminen oli taas ihan omaa luokkaansa ja kaksi viimeistä estettä menivät ihan ok, ei hyvin muttei surkeastikaan. Kaiken kaikkiaan 80cm meni paljon paremmin, mutta tuo radan unohtaminen vei meiltä sijoituksen. En ole päivään missään muussa määrin tyytyväinen, mutta hienosti Namu käyttäytyi jälleen Somerolla ja kuljetettaessa. Tästä on suunta vain ylöspäin, seuraavaksi hypätään sunnuntaina 80 ja 90cm ja tavoitteena on mennä paljon siistimmin.
