maanantai 14. syyskuuta 2015

#168 Estetunnilla

Minulla oli poikkeuksellisesti ratsastustunti vasta sunnuntaina, ja toki estetunnista kuitenkin kysymys. Alunperin tarkoituksena oli ratsastaa aamulla kumpikin poni ennen lähtöä, mutta en sitten saanut aikaiseksi käydä kuin Taavilla maastossa. Poni oli kuitenkin niin hirveän kiva, että lyhyt lenkki kasvoi kolminkertaiseksi ja olisin voinut ajan niin salliessa jatkaa vaikka pidempäänkin!

Postauksen kuvat ja videot © Pauliina Loisa, ellei toisin mainita!
Ei ole vauhtia sitten yhtään.. Ei ole!


Heppa on oikein tyytyväisen näköinen itseensä, ja hyvä niin! :)
Namun kanssa päästiin melko hyvissä ajoin liikkeelle. Minulla on tapana olla aina se viisi minuuttia myöhässä lähdössä, mutta siihen ei onneksi maailma kaadu. Matka tallille sujui hyvin ja siellä sitten sai ihan rauhassa laittaa hevosen kuntoon. Namu oli todella vauhdikkaalla tuulella, ja kun tunnin aiheena olivat lyhyet ja pitkät myötäämiset, sai Namun kanssa tehdä ihan tosissaan töitä. Sen mielestä kun esimerkiksi ravipuomit voi hyvin laukata.. Meitä oli tunnilla huimat kuusi ratsastajaa (joka tosiaan on paljon normaaliin ryhmäkokoon verrattuna!) mutta koska kaikki nyt osasivat ratsastaa niin hyvin mahtui suurelle kentälle. Koko lopputunti pyörittiinkin samaa tehtävää joka kenties tulee videolta selväksi. Aluksi sain ainaa omaa vuoroa odotellessani tehdä laukkatyöskentelyä toisessa päässä kenttää, mutta kun aloin saada vähän tuntumaa hevoseen alkoi sujui paremmin. Lopuksi okseri taisi nousta sinne metriin, ja kyllä muuten näyttikin isolta! 


Tarhakuvat © Jemina
Kaunis ♥
Eikö huvita höristellä korvia??
Nämä kaksi kuvaa kahden viikon takaa estetunnilta © Niina Suomela

Tunnin jälkeen Namu pääsi tarhaan ja teimme pikkujuttuja tallilla viiteen saakka, jolloin alkoi Somran junnutiimin ensimmäinen kurssi. Käsittelyssä oli ihan yleisesti kilpailukäyttäytyminen ja toimintatavat, sekä tietysti sitten vastauksia kinkkisiin kysymyksiin. Oli kyllä mielenkiintoista, vaikka asiat noin suurinpiirtein hallussa olivatkin. Kurssin jälkeen otettiin hevonen kyytiin ja käännettiin nokka kohti kotia. Hensu sai viettää vapaapäivää nauttien lämpimästä auringonpaisteesta.. :)

En olekaan tainnut vielä esitellä suurta ihastustani?
Kuvat olen Erpasta ottanut itse.

Tässä jos jossain on tunnelmaa! ♥

2 kommenttia:

  1. Vähän näyttikin siltä että namulla taas vauhtia piisasi :D Hiton isolta näytti tosiaan tuo vika! Niin sujuvan näköstä, tää on paha ainakun yritän ettii jtoain mitä sanoo mutku musta se vaa näyttää et kaikki on kunnossa XD Kiva kun oli videoita ja kuvia, toi kuva jossa pistät namun korvia höröön on aivan ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja suurin osa kaahailusta oli jo alkuverkassa :P No hyvä että susta näyttää hyvältä, musta nimittäin ei :D Mietin muuten aika kauan julkaisenko tuota kuvaa kun näytän itse ihan tärähtäneeltä.. ;)

      Poista