keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

#252 Myday kuvina

21.2 sunnuntaina kuvasin teille koko päivän mydayta snapchattiin, eli ihan reaaliajassa pääsitte pällistelemään elämääni ;) Tallensin kaikki kuvat myös itselleni voidakseni jakaa ne nyt täällä. Sunnuntai olikin taas varsin unohtumaton päivä, lähinnä sillä negatiivisella tavalla... Muissa tapauksissa olisi mydayn kuvaaminen varmasti jäänyt kesken, mutta snäpissä sitä ei niin vain lopetettukaan, joten tein sitten puoliväkisin loppuun saakka. Snapchatistahan löydyn siis nimellä mistyni (Emilia).


Aamulla ensimmäiseksi, illalla viimeiseksi ;)
Aamutalli tapani mukaan myöhässä


Somerolle! Emmi Laasa tuli puhumaan Junnutiimiläisille kenttäkilpailuista
Ja olikin muuten mielenkiintoista juttua esimerkiksi kisajännityksestä, kenttäratsastuksesta, hevosten ja ratsastajan fyysisestä kunnosta ja systemaattisesta treenaamisesta jne. Tykkäsin!
Ja tietysti laatuseurassa, Irina ;)
Takaisin kotiin, viimeinen kyyti miukulla ;(

Talliin suunnitelmissa ratsastaminen, joka sitten muuttui hevoselta kengän irroitukseksi

Ja joka sekin sitten sai jäädä kun kamalat uutiset tavoittivat minut

Äiti ja mummo olivat siis joutuneet kolariin, tässä odotellaan äitiä kotiin sairaalasta ja käydään mummon kanssa läpi tapahtumia
Siitä tuli sitten pakko ostaa uusi auto (joka muuten ostettiin tänään, aivan ihanan tilava ja vetoautonakin vahva!) Rahanmenoa ei voi estää...

Henkiinjäämiskakku

Iltatalli



6 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Auto näyttää kyllä pahalta.. tuosta kuitenkin selvittiin? o_o

    VastaaPoista
  2. Voi ei tuo kolari :(! Mitä sun äidille ja mummille sitten kävi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin, vaikka ainekset ihan kuolonkolariin olivatkin olemassa :)

      Poista
  3. Auto näyttää pahalta:(

    muuten kiva postaus:)

    VastaaPoista