perjantai 30. joulukuuta 2016

#306 Kisakausi 2016

Vau! Siinäpä sana, joka kuvaa hyvin taakse jäänyttä kisakautta. Emme tainneet käydä koko vuonna kuin muutamassa valmennuksessa (asia, josta ei kyllä pitäisi olla ylpeä), mutta silti saimme tasomme nostettua ja melko hyvin vakiinnutettua metriin. Koulupuolella ei startteja tänä vuonna tullut ensimmäistäkään, mikä on vähemmän kuin ikinä, mutta siihen on kuitenkin muuten panostettu aikaisempaa enemmän.


Tämä vuosi oli myös menestyksekkäämpi kuin vuosi 2015, vaikka silloinkin kisasimme hyvillä tuloksilla. Taso pysyi kuitenkin silloin koko kauden samana, eikä merkittäviä sijoituksia tullut seuran estemestaruutta enempää. Tänä vuonna sen sijaan nousimme alueluokkiin saavuttaen jopa sijoituksen melko isossa luokassa, jossa oli paljon hyviä suorituksia.

© Jannika Laaksonen
Kautemme polkaistiin käyntiin maaliskuun lopulla "kotikisoissa" Somerolla. Ensimmäinen luokka taisi korkeudeltaan olla 60cm, eli ihan pohjalta aloitettiin. Ihan hirveältähän tuo ratsastus näyttää, mutta oletettavastikin voitto luokasta napsahti. 80cm luokassa unohdinkin sitten itse radan, mutta Namu kyllä hyppäsi pienempää luokkaa paremmin. Postaukseen

© Seidi Siimes
Seuraavatkin kilpailut olivat Somerolla, ja melko voitokkaasti jatkoimme hyppäämistä täälläkin. Ensimmäisenä luokkana hyppäsimme 80cm, jonka ratsastin näin jälkikäteen katsottuna melko rumasti, mutta kuitenkin ihan näppärästi kun ponien joukossa sijoituttiin. Seuraavassa luokassa ratsastin itse jo hieman paremmin, vaikka tyhmiä virheitä tein edelleen. Tästäkin luokasta nappasimme kuitenkin ruusukkeen. Postaukseen


Seuraavat kilpailut olivatkin sitten Paimiossa, jonne menimme samalla kyydillä toisen ratsukon kanssa. Kuvasin päivästä kivan videon, josta selviääkin hyvin fiilikset. Tuohon aikaan ensimmäinen rata oli parhaimpiamme, mutta myöhemmin kaudella teimme aina vain parempia ja parempia ratoja. Täältäkin mukaan lähti yksi ruusuke, sillä isommassa luokassa karkasi hieman mopo käsistä. Olin tänne jo harkinnut metriä, mutta onneksi en vielä ahnehtinut sitä. Postaukseen


Sitten hyppäsimmekin aivan vieraan lajin pariin, kun kävin pyöräyttämässä Namun Kisamatkalla Championin mätsärikehässä. Sieltä mukaan lähtikin ihan kiva arvostelu, punainen ruusuke sekä hevosen käytökseen tyytyväinen omistaja. Harmi, etteivät säät oikein halunneet meitä tälläkään kertaa suosia, sillä punaisten kehässä vesisateessa ei ravaaminen enää hienohelmaamme kiinnostanut. Postaukseen


Heti mätsäreitä seuraavana päivänä kilpailtiinkin jälleen esteratsastuksen parissa Loimaalla. Maneesi oli meille melko ahdas, mutta niin vain teimme elämämme uusinnan harmillisella viimeisen esteen pudotuksella 80cm luokassa, ja hyppäsimme voittoon elämämme ensimmäisessä metrissä. Namu pääsi myös vähän matkaamaan ympäri maailmaa ja järkyttämään mummoni naapureita päivän aikana. Postaukseen


Seuraavaksi kisattiinkin Koskella, missä jälleen kahmimme ruusukkeita itsellemme. 80cm luokka ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, mutta tuo eläin on niin nopea pitkilläkin teillä, että tällä kertaa se riitti viidenteen sijaan. Toisena luokkana hypättiin metri, jossa sai jo hieman kilpailla. Vaan voittopa sieltä napsahti, jolloin pääsimme päivän aikana peräti kahdesti possuilemaan palkintojen jakoon. Postaukseen

© Henni-Leena Helenius
Ensimmäiset aluekilpailumme hyppäsimme Salossa, tosin niissä ei kyllä kehumista ollut. Molemmista luokista tuloksena oli hylkääminen, sillä ratsastin itse todella huonosti ja epäilen Namunkin olleen jostain kipeä, koska hyppääminen ei tuntunut maittavan silloinkaan, kun ratsastin itse verryttelyssä paremmin. Suurin osa esteistä, joista pääsimme yli, meni kuitenkin ihan kivasti. Postaukseen

© Niina Suomela
Tästä lannistumatta ilmoittauduin pian uusiin kisoihin Koskelle, mutta kun samalla tasolla ei siellä mennyt yhtään paremmin, oli aika hieman katsoa peiliin. Ensimmäinen luokka 80cm (jonka pitäisi olla meille helppo ja vaivaton) tuotti jo ongelmia, mutta sain puskettua hevosen perusradan maaliin saakka. Metristä sitten nappasimmekin yhden hylkäyksen lisää... 


Hieman varovasti ilmouttauduin Ypäjän Kisaviikolle kolmelle päivälle, jokaisena vain yhteen luokkaan. Kaksi ensimmäistä päivää hyppäsin seuratason 80cm, ja viimeisenä uskaltauduin jo alueluokkaan. Hevonen tuntui joka päivä hyvältä ja pari ruusukettakin saimme taas, joten aloimme olla back in business! 

Seuraavaksi kilpailtiin Somerolla seuramestaruuksista, joten ensimmäinen luokka oli pienen pieni 70cm. Sieltä nappasimme hiuksen hienolla erolla voiton, jolloin sain nimiini seuran juniorimestaruuden neljättä (!!) vuotta peräkkäin. Hyppäsimme myös metrin, jonka tuloksena oli uusinnasta yksi puomi alas. Varsin hyvä suoritus hevoselta, jonka kaviosta seuraavana päivänä löytyi paise...


Namu saikkuilikin sitten hyvän tovin paiseensa takia, joten pariin seuraaviin kisoihin raahasin mukanani Taavin. Poika yllätti Loimaalla aivan joka ikisen hyppäämällä 50cm luokassa voittoon (aika ratkaisi). 70cm oli kuitenkin oletettavasti aivan liikaa vaadittu häneltä, mutta sehän nyt oli etukäteenkin tiedossa ilman treeniä tai edes kuntoa.


Taavi löysi itsensä hyppäämästä myös Koskelta, jossa menimme aivan pienet ristikko ja 50cm luokat. Vaikka en edes oikein ehtinyt verryttelemään (en näköjään enää osaa varautua olemaan radalla melkein heti kisojen alettua..) oli tuloksena molemmista luokista ruusukkeet. Kunniallinen lopetus vanhan herran kilpauralle (toivottavasti, Namu on hyvä ja pitää itsensä kunnossa!)


Kauden päätöskisat pääsin ratsastamaan jälleen Namulla. Ypäjä Movember Showssa hyppäsin pitkän mietinnän jälkeen pelkästään metrin, joka tällä kertaa osoittautui oikein nappivalinnaksi. Namu oli aivan mielettömän hyvä ratsastaa ja tasaisen radan jälkeen tuntui melkein siltä, kun olisin voinut hypätä 110cm heti perään. Kirsikkana kakun päällä sijoitumme viidenneksi luokassa, eli ensimmäinen aluesijoitus Namulla on sitten sekin napattu. Täydellisempää kauden lopetusta ei voisikaan toivoa! Postaukseen

© Henni-Leena Helenius
Sellainen kausi siis minulla, vaadittaisiin paljon jotta seuraava olisi vielä parempi, mutta toivotaan tietysti niin! Melko kivan pituisen kauden tuloksena oli siis 24 (+1) starttia, joista 14 (+1) ruusuketta. Ensimmäisiä sijoja oli kaikkiaan 7. Minä niin tykkään laskeskella prosentteja, niin sijoitusprosenttini tällä kaudella oli lähemmäs 60%, ja voittoprosenttikin melkein 30%! Aika paljon!

maanantai 26. joulukuuta 2016

#305 Joulupäivä

Myös joulupäivästä kuvasin mydayn, jolloin heppajuttuja oli normaalien tallitöiden lisäksi Namun juoksutus ja serkkuni ratsastus Taavilla. Kyllä vain, herra palailee saikulta ja tänään kävin itse testaamassa ratsastettavuuden maastossa. Poika oli ihanan reipas ja toimi kuin ajatus!

Namun kanssa suunta onkin tänään takaisin Ypäjälle, ja jos listaan on uskomista olen loppuviikon tallivuorossa III-tallin 5-käytävällä, eli oripojat täältä tullaan! :)

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

#304 Jouluaatto

Heippa pitkästä aikaa! Sain joululahjaksi paljon toivottua muistia, joten lopultakin esteet blogin päivittämiselle ja videoille on selätetty! Kuvasinkin heti aatosta myday-videon, enjoy!

maanantai 5. joulukuuta 2016

#303 My Day 6.11.2016

Kirjallisessa muodossa tänne blogiin olenkin jo nykytilannetta selvittänyt, mutta youtuben puolellekin sain nyt saman infon mydayhin sisällytettynä. Tästä tosiaan onkin jo kuukauden päivät aikaa, mutta eipä tässä ihmeempiä ole tapahtunut. Sen verran on liukasta, etten Namulla ole paljoa muuta tehnyt kuin kävellyt. Hokit se toivottavasti saa alle joululomalla, joka alkaakin jo perjantaina! Silloin myös tamma lähtee kotiin pariksi viikoksi. Poneille kuuluu samaa kuin aina, tosin Taavi on nyt antibioottikuurilla halkaistuaan turpansa. Nähtäväksi jää miten poni ottaa parantuakseen, päivystävän vierailusta on kohta viikko...


torstai 24. marraskuuta 2016

#302 Vierailla vesillä

Pääsin joskus alkuvuodesta kaverin suomenhevosen selkään. Ja tulipahan muuten taas todistettua, että minä en ole suokkiratsastaja... Huomasin näiden kuvien jääneen pyörimään tietokoneelle, joten ajattelin julkaista nämä, sillä vaikka itse en osaakaan ratsastaa niin kuvat ovat aika ihania, niinkuin Seidin kuvat aina. Kiitos hänelle siis hevosen lainasta sekä kuvista! Ja tuleehan näistä mukavan keväinen fiilis tänne synkän talven keskelle.
Kaikki kuvat © Seidi Siimes, kiitos!! 
Näistä näkee myöskin hyvin mun suurimmat virheet hevosen selässä puoli vuotta sitten. Ne vielä oikein korostuu vieraan hevosen selässä.


















Kuitenkin istuntani tässä kuvassa sai tuupparilta hyväksynnän, voin siis olla tyytyväinen :D





Pakko se kai on yksi kuva julkaista myös siitä tilanteesta, joka meillä suurimman osan ajasta oli päällä...
Miten niin yhteinen sävel hukassa? ;D
Minä pysyn mukavasti puokkien ja ponien satulassa.

maanantai 14. marraskuuta 2016

#301 On muilla Ferrarii... ♫

Lambourghinii, Bugattii, Jaguaarii, Paganii, mut mä lähden Sierralla Nevadaan ♪♪

Kuvat screenshotteja videolta, kiitos kuvauksesta Julialle!

Olen tällä hetkellä vain niin iloinen! Erittäin epävarmoilla fiiliksillä lähdettiin lauantaina hyppäämään Ypäjä Movember Showhun. En ole tottunut hyppäämään kisoissa vain yhtä luokkaa, eikä se yksi ainoa koskaan ole ollut isoin mahdollinen. Nyt kuitenkin olin ilmoittautunut pelkästään metriin, ja olen iloinen että niin tein.

Kyseessä olivat tavallaan kotikisat, sillä järjestyspaikkana oli Opistohalli. Tosin eipä Namu ole ikinä käynyt tuossa osassa opistoa, joten ihan vieraaseen paikkaan se kuitenkin päätyi. Ja jos joku kuvittelee, että kisapäivä on lyhyt kun järjestyspaikka on lähellä, niin ei todellakaan. Lähdin Jessin kanssa tallilta samaan aikaan, eli joskus kolmelta. Takaisin tallilla olimme sitten lähempänä kahdeksaa..



Ratsastimme siis kisapaikalle ja takaisin ja matkat sujuivat hyvin. Sitten vuorossa olikin paljon odottelua, kun Jessi hyppäsi 90cm. Kävelin melko pitkään verryttelyn puolella ja vasta radankävelyn jälkeen aloin ravailemaan. Muutama este radalla meinasi hirvittää, mutta enemmänkin mietin radan teknisyyttä. Heti alkuun löytyi minulle vaikea hyppy kaarteesta ulos ja siitä liian pitkä lähestyminen seuraavalle. Sarjat ovat olleet meille vähän vaikeita, mutta nyt en muodostanut niistä itselleni ongelmaa.

Verryttelyssä Namu oli sileällä ihan kiva ja hypytkin sujuivat, mutta ohjauksen kanssa oli jonkin verran ongelmia. Ei meinannut ratsu ihan kääntyä keskellä olevalle ristikolle. Vaihteita menoon kuitenkin löytyi helposti ja luottavaisin mielin pääsin lähtemään radalle.


Koko rata oli aivan täydellinen. Kaikki paikat osuivat, koko ajan meno tuntui helpolta ja pääsin vain fiilistelemään. Tottakai korjattavaa aina löytyy, mutta fiilis viimeisen esteen jälkeen oli mieletön. Aikaisemmat aluetason metrimme ovat päättyneet hylkyyn jo perusradalla, nyt tulokseksi tuli tuplanolla ihan mukavassa ajassa.

Lopulta sijoituimme luokassa vielä viidenneksi ja pääsimme kunniakierroksellekin. Palkinnoksi saimme kivan ruusukkeen, jonka Jessi tuhosi ja lisäksi pari purkkia biotiinia. Se loppuikin Namulta juuri hetki sitten. Meidän ratamme aikana soi Portion Boys:in Sierralla Nevadaan, ja tarkemmin kappaletta kuunnellessani tajusin sen kuvaavan hyvin minua ja Namua. Muut palkitut olivat klipattuja kisahevosia, minun ratsuni lihava ja karvainen rodultaankin tuntematon :'D Tähän suoritukseen päätin lopettaa kisakautemme, jotta ensi vuodelle on sitten hyvä fiilis jatkaa eteenpäin :)

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

#300 Kilpailusta toiseen

En noin miljoonankaan yrityksen jälkeen onnistunut tekemään leirivideota, sitä siis joka oli tarkoitus julkaista heti leirin jälkeen heinäkuussa... Ehkä se on vielä tulossa, mutta nyt halusin kuitenkin herättää blogin pitkän ja suunnittelemattoman tauon jälkeen taas henkiin. Vähän spesiaalimpaa postausta, vaikka olisinkin halunnut tähän juurikin sen leirivideon kolmensadan postauksen kunniaksi.
Nurmikuvat Kisaviikolta, vesileimalliset kuvat © Pilvi Vähämäki
Vesileimattomat kuvat © Henni-Leena Helenius

Jos nyt tehdään nopea koonti kuluneesta melkein neljästä kuukaudesta, niin lyödään pöytään ensin suurimmat muutokset.

  • Vaikutan nykyään pääasiassa Ypäjällä. Opiskelen Hevosopistolla hevosenhoitajaksi ja suoritan myös lukio-opintoja samalla.
  • Namu on mukanani Ypäjällä, täysihoidossa Playsson.netin Honkalan tilalla.
  • Ponit ovat kotona perheen hoidossa, eikä niiden tilanne ole muuttumassa mihinkään.
  • Asuntolaporukan jälkeen eniten kulutan aikaa Jessican ja hänen ihanan Kambo-poninsa kanssa.


Miten meillä on sitten mennyt kisoissa?

Leiriä edeltävänä päivänä kävimme Namun kanssa korkkaamassa aluekisat Salo Horse Showssa. Starttasin kisoihin luottavaisin mielin, mutta lopputulos oli täysin pohjanoteeraus. Ratsastin itse aivan surkeasti ja hevonen oli huono, kenties jopa jostain kipeä ja lopputuloksena oli hylkäys molemmista luokista. Onneksi huolehdittavana oli heti perään leiri (joka onneksi sujui lähes ongelmitta!), joten en voinut jäädä murehtimaan suorituksia.

Myös SHS:n kuvat © Henni-Leena Helenius




Heti seuraavan tilaisuuden tullen lähdimme Merjalle hyppäämään. Oman mielenterveyden vuoksi en halunnut laskea rimaa alemmas, joten hyppäsimme ensin pienemmän luokan 80cm ja sitten 100cm. Ensimmäisessä luokassa pääsimme sentään perusradalta maaliin useamman virheen kera, mutta metristä nappasimme jälleen kiellot ulos. Tässä kohtaa oli aika niellä pettymys ja vilkaista peiliin. 





Seuraavat kisat venyivät aina Ypäjän Kisaviikolle saakka. Starttasin kolmena päivänä jokaisena yhden luokan, ja tulokset olivat jälleen omaa tasoamme. Sijoitus oli ensimmäisenä päivänä paras ja toisenakin päivänä nappasimme vielä ruusukkeen, mutta jokaisen radan jälkeen olin niin onnellinen päästyämme maaliin. Vaikka luokat olivat sinällään meille pieniä, 80 ja 90cm, niin pääsimme takaisin kilpailujen pariin.






Kotikisat Somerolla olivat seuraavana vuorossa. Tästä lähtien olemmekin käyneet kisoissa Jessin ja Kambon kanssa, ja täältäkin nappasimme molemmista luokista voitot. Ensimmäisenä vuorossa oli 70cm, joka oli Namun kanssa helppo korkeus ja voitimmekin paitsi luokan myös SomRan Junioriestemestaruuden neljättä kertaa peräkkäin. Metrissä en enää jaksanut ratsastaa ja uusinnasta saimme puomin matkaan, mutta Jessi voitti koko luokan.





Heti Someron kisojen jälkeen Namu saikkuili kolme viikkoa epäillyn kaviopaiseen takia. Tämän takia kaivettiin vanha Taavi telakalta ja kävimme Punkin tallilla hyppäämässä kaksi luokkaa. Lihapulla yllätti varmasti jokaikisen ihmisen kisapaikalla voittaen 50cm aikaluokan, mutta muisti sentään lopettaa hyppäämisen 70cm luokassa. Enkä ihmettele, sillä olin aivan hilkulla pudota verryttelyssä yhdellä okserilla :´D





Seuraavalla viikolla hyppättiin jälleen Merjalla, ja jälleen Taavilla. Olin kiltillä tuulella ja hyppäsin aivan pienet luokat, mikä oli kyllä ihan hyvä sillä olimme myöhässä ja ratsastin lähes suoraan radalle.. Sekä ristikko- että 50cm luokasta siis puhdas rata ja saldona pari ruusuketta, sekä erittäin tympääntynyt pieni poni :D





Nyt Namu on taas kunnossa ja lauantaina olisi tarkoitus startata Ypäjä Movember Showssa yksi metrin luokka, jännittää muuten melkoisen paljon että käy kuten Salossa...