Perjantaina minulla oli kello 19 Satu Saarikummun kouluvalmennus. Olin Sadun valmennuksessa toista kertaa Namulla, ja se edellinenkin kerta oli joskus kesällä... Edelleenkään en saanut valmennuksesta varsinaisesti mitään kovin ihmeellistä irti, kun Namu ei vielä ole sen tasoinen että voisi jotain hienosäätöä tehdä. Itseasiassa se oli koko ajan todella huono, enkä saanut koko kaksituntiseksi venähtäneen valmennuksen aikana kuin pari parempaa pätkää ratsastettua. Kaiken lisäksi hevonen keksi pelätä tallin puoleista päätyä maneesista - siis päinvastoin kuin kaikki muut hevoset.. Vähän onneksi lohduttaa se, että heppa on kotona paljon kivempi ratsastaa.
Oman istuntani suhteen tuli kuitenkin paljon hyödyllistä asiaa, kuten että pitäisi olla kädellä rauhallisempi, nopeampi ja muistaa ehdottomasti myödätä kunnolla eikä jäädä vetämään. Myös vinoudestani oli paljon sanomista, vaikka olin kyllä tuona päivänä ihan supervino. Myönnän kyllä että olen oikealle vino, mutta en kyllä yleensä niin paljoa kuin tuolloin.. No, tätä vain taas tehokuurilla korjailemaan!
Lauantaina ratsastin Namulla ihan Helenan pitämällä koulutunnilla. Tamma oli vielä perjantaitakin huonompi ratsastaa, ihan superjännittynyt ja epätasainen. Aika nopsaan Helena jo totesikin, ettei oikein osaa antaa mitään neuvoja niin kauan kuin Namu on noin poissa tolaltaan. Muut menivät tunnilla aika kivannäköisestikin (Irina ja Vikke ihan superisti suorastaan!), mutta me teimme pääasiassa koko tunnin omia käyntikiemuroita poissa muiden tieltä.
Tunnin jälkeen Helena halusi tulla kokeilemaan tammuskaa, mikä tottakai sopi hyvin. Namu oli jälleen todella järkyttynyt vieraasta ratsastajasta, mutta lopuksi se alkoi taas näyttää vähän paremmalta. Näiltä pohjilta kun lähdetään kisoihin, voi olla aika varma että verryttelyaikaa tarvitaan paljon ennen ensimmäistä luokkaa, ja runsaasti vielä ennen toistakin. Starttieni välillä on tosiaan niin paljon aikaa, että täytyy välillä laittaa Namu karsinaansa syömään ja lepäämään.
Äiti oli ostanut uuden satulahuovan Namulle: Ridzin musta/tummansininen kouluhuopa
Tunnin jälkeen kävimme syömässä ja laittelimme sitten minituntilaisten kanssa ratsut valmiiksi. Minä olin jälleen laittamassa Fayta, koska on se oikeastaan aika kiva poni. Sitten seurasimme pikkulasten tunnin ja autoimme laittamaan hevoset vielä poiskin. Minun tehtäväkseni jäi viedä Faysu ja Lilli tarhaan, ja sen jälkeen vielä loimittaa Prinsessa. Hirveän rankkaa!
Tämän jälkeen olikin vuorossa paikkojen siistimistä ja radanrakennusta. Siistiminen ja käsihevosalueelle johtavan kujan rajaaminen olivat vielä ihan mukavaa, mutta kouluaitojen mittailu kyllä taas sai nopeasti itse kunkin hermoromahduksen partaalle. On tämä kyllä hirveä laji! Tämän jälkeen saikin jo pikkuhiljaa hakea pienen Namusen tarhasta ja lähteä kotiin päin. Tallilla tuli vietettyä sellaiset 8 tuntia tänään, sunnuntaina tulee olemaan varmaan tuplamäärä!
Kotona ratsastin vielä vajaan puolituntisen Hensulla. Menin satulalla, ja keskityin reippaasti omaan suoruuteeni selässä. Mielestäni onnistuinkin aika hyvin, mutta eipä taaskaan kukaan ollu sanomassa ohjeitakaan. Menin myös vain kaulanarulla, jotten saa mitään positiivista aikaiseksi pelkällä vetämisellä. Kullanmuru olikin todella ihana, mutta ratsastus loppui lyhyeen kun heppa tuntui parin puolitahallisen laukka-askeleen jälkeen aavistuksen tahtirikkoiselta. Mitään ontumista ei siis todellakaan ollut havaittavissa, mutta muutaman lyhyemmän askeleen Hensu jollain jalalla otti. Siihen sitten lyhyiden käyntien jälkeen lopettelin, ja uskon että pari vapaata kyllä poistaa tuon mahdollisen epäpuhtauden jälleen pelistä.
Tiistaina ratsastin Namulla kotona koulua. Ajatuksena minulla oli ratsastaa kummatkin ohjelmat vaihe vaiheelta läpi, mutta jo C1:sen jälkeen aloimme molemmat olla tarpeeksi kyllästyneitä touhuun ja lopettelimme siihen. Pakko päästä kohta hyppäämään, onneksi viikon päästä perjantaina on vuorossa estekurssia!
Aasi :D
Keskiviikkona kuljetettiin Namu jälleen Somerolle vajaan viikon visiitille. Hevonen paineli tosi hienosti kyytiin, ja samaa rataa vielä uloskin, mihin ei kyllä voi olla kuin supertyytyväinen. Tein hetken kentällä käyntiä ja muutaman lyhyen ravipätkän, mutta koska pohja oli kova ja koppurainen en hirveästi rasittanut Namun jalkoja. Tamma oli kuitenkin tosi kiva ja rauhallinen.
Torstaina meillä oli vuorossa rataharjoitukset, ja Helena tuomaroi meidän molemmat radat. Namu oli ihan paineissa, kun paikalla oli muitakin hevosia, ja alkuun ei kyllä oikein mistään meinannut tulla mitään. KN Specialissa aloin jo saada parempaa tuntumaa rakennettua, ja siinä tulikin tosi kivoja pätkiä! Numeroskaala kummassakin radassa oli 3-7, eli siis välillä heppa oli ihan oma itsensä ja välillä jo oikeastaan aika kiva. Tuossa tulee todella selkeästi esille tuo Namun epätasaisuus, koska ei minulla koskaan ennen ole ohjelmissa tuollaisia numeroita vilkkunut :D Joko ne on kaikki kauttaaltaan huonoja tai sitten ihan kelvollisia, ei vähän kaikkea sieltä täältä :p Tein myös ensimmäistä kertaa sitten sen, että unohdin radan jo heti C1:n alkumetreillä, hups! :'D Onneksi ei vielä oltu kisoissa ;)
Marita teki tilaustyönä meille ikioman selkäännousujakkaran ♥
Ei tämä koulurääkkäys kuitenkaan vielä tässä: tänään perjantaina minulla oli kouluvalmennus, josta erikseen postausta tulossa, huomenna lauantaina koulutunti ja sunnuntaina kisat, sekä maanantaina Jonskin pitämä koulutunti... =)
Maanantaina pidin Oonalle jälleen ratsastustuntia, ja tällä kertaa suuntasimmekin maastoon. Vielä tällalailla tutustumiskerralla otettiin ihan rauhassa käynnissä, mutta jutusteltiin rennosti kaikkea mukavaa ja mietittiin vähän liikennesääntöjä ja hyviä tapoja liikenteessä yhdessä. :)
Sunnuntaina Jemina tuli meille, ja sen vuoksi jätin menemättä serkkuni synttäreille ja kirkkoon ja vähän kaikkialle... Nooh, mitäs pienistä :D Namulla ei tosiaan voitu tehdä mitään, koska en saa ratsastaa sillä, jollei kukaan muu ole kotona. Ihan järkevä sääntö, vai mitä? :D
Kerrankin melko onnistunut peruutus!
Laitettiin poni yhdessä kuntoon, ja siirryttiin sitten tarhaan jossa aloin pitää Jeminalle tuntia. Ratsukon laitoin tekemään voltteja ja loivaa kiemurauraa, pysähdyksiä, peruutuksia ja pohkeenväistöjä. Näitä mentiin niin käynnissä kuin ravissakin, ja tehtävät sujuivatkin yleisesti ottaen todella hyvin.
Sitten työn alle otettiin avotaivutus, joka sujui käynnissä etenkin vasempaan kierrokseen todella hienosti, ravissakin oikein tyydyttävästi. Oikea kierros oli tässä tehtävässä selkeästi heikompi, mutta ei huono sekään! Sitten tehtiinkin ratsastajan vaihdos.
Ratsastajan ryhdissä lienee jotain korjattavaa :p
Minä ratsastin Hensulla molemmista kouluohjelmista raviosuudet läpi. Muistin ne melkein kokonaan yhtä kömmähdystä lukuun ottamatta. Taas piti kyllä harmitella, miksen kisannut Hensulla enemmän koulua silloin kun se oli kunnossa. On se vain niin makea, vielä kun sen saisi ajan kanssa ratsastettua oikein rehellisesti avuille!
Tämän perään tehtiin vielä kerran ratsastajan vaihdos, ja Jemina ja Hensu pääsivät laukan makuun. Askellajiahan mentiin vain ympyrät kumpaankin suuntaan, vaikka Hensu olisi kyllä varmasti innoissaan mennyt puolet enemmän. Pidempää pätkää ei kuitenkaan uskaltanut ottaa, ihan varmuuden vuoksi vain ;)
Lauantaina olinkin sitten todella viitseliäällä tuulella, ja kuvatakin jaksoin paljon!
Miksei se laihdu x_x
Ensin tein aamupäivällä heppojen kanssa maastakäsin työskentelyä, ja se onkin nyt alkanut pikkuhiljaa sujua vähän paremmin. Namisanaksi olen ottanut ruotsinkielisen bra:n, enkä siis suinkaan tarkoita sillä rintaliivejä englanniksi vaan tosiaankin ruotsiksi hyvä! ;'D
Tämä kielenmuutos ihan vain siksi, että bra on sana josta seuraa aina nami, ja sillä hetkellä kun sanon sen hevonen tekee jotain oikein. Vieraskieliseen sanaan päädyin ihan vain sen takia, ettei se arkikielessä (toivottavasti!) tule ihan ensimmäisenä vastaan hepoillekaan.
Lisäksi bra on hyvin lyhyt ja ytimekäs sana, joka on helppo sanoa tilanteessa kuin tilanteessa. Ei tarvitse kantaa naksutinta tai pilttipurkin kantta taskussa, kun voi antaa sen naksun äänelläkin!
Namulla treenasin seuraavan (=tämän) viikon sunnuntaina oleviin koulukisoihin. Hyvällä logiikallani valitsin ilmansatulaa-päiväksi mahdollisimman tuulisen päivän, ja muistinpa vielä suihkuttaa shineäkin selkään liukastamaan sitä entisestään. Siellä sitten yritin keikkua parhaani mukaan, ja vaikka monta kertaa olinkin aika varma että kohta lennetään, en kuitenkaan tullut kertaakaan alas koko ratsastuksen aikana. Videopätkät on kuvattu melkolailla alusta, mutta ei se kovin paljon paremmin mennyt loppuakaan kohden, vaikka vähän pehmenikin. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen jo tuohon - sillä en pudonnut :D
Iltasella lähdin sitten vielä Hensun kanssa teeman mukaisesti ilman satulaa maastoon, ja se olikin tosi rentouttavaa ja kivaa pitkästä aikaa. Videolla siitä kuitenkin aikalailla kaikki tarpeellinen:
Tämä postaus ei ole millään lailla helppo kirjoittaa, koska aihe on todella arka ja kamala, ja mieluiten pitäisin suuni tiukasti supussa siitä. Keskiviikon ratsastus ei tosiaan mennyt millään lailla putkeen ja se päättyikin aikalailla katastrofaalisesti. Otimme sitten Namun kanssa monta askelta takapakkia työskentelyssä.
Aloitin ratsastuksen kuten yleensäkin. Yritin sinnikkäästi tarjota hepalle tuntumaa ilman sivareita, mutta kun siitä ei tullut mitään päädyin kuitenkin laittamaan ne kiinni. Hetken Namu olikin ihan kiva, mutta todella turhauttava kun ei oikein vastannut mihinkään apuihin tehokkaasti. Ratsastelin käyntiä ja ravia sivareilla, ja vaikka suurimmaksi osaksi heppa olikin ihan kummallinen esitti se välillä vähän parempaakin pätkää. Päädyin sitten irrottamaan sivuohjat ennen laukkaamista, mikä tosiaan oli suuri virhe.
Laukassa en saanut tammaan oikein mitään kontrollia, ja vastoin itselleni asettamiani sääntöjä annoin sen kuitenkin lähteä kiitämään ympäri tarhaa. Aika pian tajusin, ettei koko touhussa ole mitään järkeä ja hidastin hevosen turhan kipakasti, niin että se muuttui vielä astetta jännittyneemmäksi. Annoin, tai olisin antanut, Namun kävellä pitkällä ohjalla ympäri tarhaa ja yritin rauhoittua, mutta eihän siitä mitään tullut kun hevosella sydän löi kurkussa saakka ja se oli ihan järkyttävän peloissaan, syystäkin..
Niinpä jatkoin vielä väkisin vääntämistä. Mistään ei tullut mitään ja aloin ratsastaa ihan älyttömän rumasti ja epäreilusti tammaa kohtaan. Olen sentään aika kärsivällinen ihminen, mutta nyt kenties paineet tulevista koulukisoista (joista en vieläkään tiedä jätänkö väliin vai en..) saivat minut ottamaan ratsastuksen aivan turhan totisesti. Koko ajan olen tiennyt, ettei koulupuolelta mitään menestystä saada, mutta silti kai turhauttaa, kun Namu ei ole nyt vajaassa vuodessa oppinut juuri mitään (onhan se, mutta haluankin nyt rypeä epätoivossa), vaikka sen tosiaan olisi jo pitänyt, kun on vielä niin miellyttämisenhaluinenkin.
Tämä ratsastus päättyi tosiaan siihen, että hevosen ainoa pakotie tilanteesta oli hypätä pystyyn. Onneksi olin edes sen verran skarppina, että osasin kunnolla reagoida hevosen reaktioon, enkä tällä kertaa horjuttanut sen tasapainoa kuten vaikkapa Hannalla koulukisojen verkassa tein. Se sai minut viimein tajuamaan, että nyt on aika lopettaa ennen kuin jotain sattuu. Koko illan olin jo valmiina kirjoittamaan myynti-ilmoitusta kaakista, mutta kun sitten ennen heppasten sisälle ottamista kävelin ilman satulaa muutaman kierroksen vielä tarhan ympäri, sai se minut jo perumaan sen päätöksen.
Videon pysäytyskuva. Ponillahan ei tosiaan koskaan ollut tapana hyppiä pystyyn,
mutta kun kerran kaikki muutkin hevoset sekoilivat kävi sekin vähän kierroksilla.
Ja kuten näkyy siellähän minä roikun ohjissa ja yritän kaataa ratsuni..
Vikahan tässä tilanteessa oli koko ajan minussa: en osannut lopettaa ajoissa, en ollut millään lailla reilu Namulle... Aiheutin sille turhaan kipua, kärsimystä ja pelkoa syystä, jota se ei varmasti tajunnut, ja aina keskiviikosta saakka olenkin kärsinyt siitä, mitä menin tekemään. Vaikkei nyt ihan tuohon otsikon teemaan mentykään, olin kyllä jo aika valmis lopettamaan itse harrastukseni ja laittaa vaikkapa Jeminan hevosen selkään. Hän ei ainakaan menisi niihin tekoihin, joihin minä menin...
Välillä omien tunteiden tunnistaminen ja hallitseminen vain on yllättävän hankalaa, vaikka se olisi kaikkien hyvinvoinnin puolesta äärimmäisen tärkeää! Miksi edes lähdin ratsastamaan, kun olin jo valmiiksi huonolla tuulella simahtaneesta puhelimesta (akku siis vain loppu, mutta luulin sen jo hajonneen..) sekä siitä, ettei Jemina ollutkaan tulossa meille vaikka niin luulin. Muutenkin koko päivä oli turhauttava, joten ei olisi missään nimessä pitänyt kavuta tamman selkään. No, ainakin tästä viisastuneena en enää tee samaa ikinä uudelleen!
Onneksi Namu on anteeksiantavainen eläin, ja jo seuraavana päivänä se oli ihan kiva ratsastaa. Keskiviikon katastrofin jälkeen muutin (jälleen) lähestymistapaani Namun liikutukseen, ja nyt sitten otin käyttöön saman tekniikan, kuin mitä olen maastakäsintyöskentelyssä käyttänyt: positiivista vahvistamista herkuilla. Ensin palkitsin hevosen ihan vain jo rauhallisesta kävelystä, sitten pienestä myötäyksestä pysähdyksessä ja siitä aina tämän kerran vaikeimpaan tehtävään saakka, rauhalliseen laukkaan. Namu aika nopeasti keksikin jutun jujun, ja alkoi tuntua ajoittain hyvältä. Yhteensä ratsastettua tuli sen parin tunnin verran, mutta fiilis oli sen jälkeen kyllä taas korkealla. Äiti ja pikkuveljeni olivat onneksi tehneet kaikki tallityöt! ♥
Ennen kuin itse kapusin Namun selkään, pidin Oonalle viikottaisen ratsastustuntinsa. Hensu oli aika myrtsillä tuulella hoitaessa, ja ratsastaessakaan se ei ollut parhaimmillaan, mutta hienosti kuitenkin kuunteli ratsastajaansa. Tällä kertaa annoin tytön itse verrytellä Hensua käynnissä, ja hän tekikin osaamiaan juttuja: voltteja ja pysähdyksiä runsaasti. Sitten kertasimme vähän kevennystä käynnissä ja sen jälkeen aloimme ensin tehdä ihan lyhyitä harjoitusravipätkiä. Kun ravi sujui taas niin hyvin, siirryttiin aika nopsaan kevennysharjoittelun pariin. Oona hienosti piti koko ajan tasapainonsa, vaikkei heti ihan kevennyksen rytmistä saanutkaan kiinni. Sekin kuitenkin alkoi löytyä jo muutaman pätkän jälkeen.
Kun Hensun ravikiintiö alkoi olla täynnä (=se ei vielä näyttänyt ollenkaan kipeältä, mutta ravia oltiin tehty jo melko paljon) siirryttiin käyntiin ja siinä aloimme miettiä pohkeenväistön alkeita. Ensin yritin selittää liikkeen mahdollisimman yksinkertaisesti ja varmistin, että Oona tajusi kaiken selittämäni. Sitten aloimme aidan tuella tekemään liikettä ensin yhdessä. ja pienellä avustuksella poni alkoikin reagoida, jollei väistämällä, niin kääntymällä kuitenkin. Muutamia sivuttaisaskeleitakin saatiin sinnikkäällä yrittämisellä, ja siihen olikin sitten hyvä pikkuhiljaa lopetella.
Poni oli aika innoissaan :D
Kun Oona tuli alas ponin selästä, näytin minä vielä nopeasti kevennyksen rytmin ja pohkeenväistössä tavoiteltavan liikkeen (ei muuten ollut helppoa, kun ponia ei ole aikoihin taas läpiratsastettu!). Sitten yhdessä hoidettiin poni pois ennen kuin Oonan kyyti taas saapui. :)
.jpg)
.png)
