sunnuntai 7. helmikuuta 2016

#242 Onnistumisten päivä

Lauantaina hepat pääsivät lähes kahden viikon tauon jälkeen kaikki kolme töihin! Odotukset etenkin Namun suhteen olivat aika, krhm, mielenkiintoiset, mutta kuinkas sitten kävikään? Tamma oli oikein pätevä! Ratsastimme Jeminan kanssa laitumella, ja hyvin nopeasti sai todeta ettei siellä hiljaista hissuttelua ja loivia kaarteita enempää uskalla mennä. Taavi oli aivan tavallinen itsensä noin ratsastettavuutensa osalta, vaikka kieltämättä se näyttikin välillä todella kivalta! Namu sen sijaan yllätti ihan täysin ja oli käynnissä ja ravissa oikein kivasti avuilla. Laukassa paketti nyt vähän hajosi, mutta kai vauhtia saa vähän ollakin kun on niin kauan pitänyt olla telakalla? :D Ja niin mikä sen takana oli että heppa oli kiva... Ratsastaja muisti taas pitkästä pitkästä aikaa laittaa ulkopohkeen kiinni kylkeen. Niin että ehkä se on ratsastaja eikä hevonen jonka pitää opetella ensin perusasiat. :D

Minun piti kuvata videopostaus, mutta Jemina varasti kamerani, muistikorttini ja koko ideani ja kuvasi omalle kanavalleen pienen postauksen. :D Saatte siis nähdä vaihteeksi vähän Jeminan käsialaa täällä blogin puolellakin!


Päivän paras hevonen oli silti ehdottomasti Hensu♥, vaikka Namu hyvänä kakkosena tuleekin. Ihan hetken mielijohteesta päätin kokeilla miten pulkkailu yksin sujuisi. Olen aina aikaisemmin vältellyt pulkan sitomista kiinni hevoseen jos sekä kuski että pulkkailija sattuisivat jäämään matkasta. Voitte kuvitella minkälainen peloke perässä tuleva pulkka olisi. Nyt se oli kuitenkin pakko tehdä kun tarvitsin omia käsiäni hevosen ohjaamiseen. Tämä olikin ensimmäinen pulkkailukerta Hensulla tänä talvena, eikä viime talvenakaan juuri tullut mentyä. Kesällä taisin pariin otteeseen ohjasajaa ponin, mutta vetänyt se on kärryjä viimeksi lähes vuosi sitten, eli liikaa ei olla treenattu. Eikä ollut muuten valjaatkaan olleet päällä sitten tuon yhden kärryttelyn :D Lisäksi oli tietysti pimeää ja liukasta, kuinkas muutenkaan kun Suomen talvea elellään.. 


Poni kuitenkin mietiskeli muutaman hetken mitä se akka naruillaan yrittää viestittää ja marssi sitten pulkan edessä kuin olisi tehnyt sitä koko elämänsä. Ohjaus toimi, kaasu toimi, jarru toimi... <3 Parhaimmillaan päästiin tekemään ravissa kurveja, mutta koska työ oli kuitenkin aivan erilaista mitä poni on pitkään aikaan tehnyt ja laukka muutenkin on edelleen kielletyissä askellajeissa, ei hirveän kauaa menty. Hensu oli pienen treenin jälkeen mielettömän tyytyväinen ja ihana. Paras poni ♥

5 kommenttia: