maanantai 1. helmikuuta 2016

#240 Helmikuun tavoitteet

Listasin jokunen aika sitten tavoitteita laajasti koko vuodelle 2016. Koska olen itse sellainen ihminen, jonka on helpompi tähdätä pieniin välitavoitteisiin tekemisissään, ajattelin kuitenkin ottaa joka kuulle vielä omat tavoitteensa. Näihin vaikuttavatkin sitten jo laajemmin olosuhteet, koulun paineet ja esimerkiksi valoisan ajan pituus. Tammikuu meni taas aika kepoisissa tunnelmissa, vaikka videopostausten saralla tulikin tehtyä kaikkien aikojen kunnostautuminen. Nyt alkaa kuitenkin tiukka treeni, sillä kuten myöhemmin tulette huomaamaan on aikeina ihan oikeasti päästä kehittymään ja kisaamaan jo muutaman kuukauden päästä, ehkä jopa kouluratsastuksessa.

Vitsi ne on kuvauksellisia aina välillä..
Namulla päätavoite helmikuulle on ylimääräisten kilojen karistaminen. Jotta myöhemmin voimme alkaa tosissamme treenaamaan esteillä kohti sitä metriä, pitää ensin saada tamman elopaino (ja ratsastajan myös...) sellaiseen kuosiin, että hypätessä pysymme kunnossa. Ratsastus tulee kuukauden ajan olemaan hyvin kouluratsastuspainoitteista, ja sitä myös oikeasti treenataan eikä vain humputella menemään. Jokainen ratsastuskerta saisi pituudeltaan olla luokkaa 1,5-2h, ja joka kerta pitäisi vielä hepo saada joka askellajissa jotenkuten toimimaan, loppukuuta kohti toki paremmin. Tavoitteena olisi alkuun treenata paljon ilman satulaa, koska se on molemmille helpompaa. Sitten siirryttäisiin satulan kanssa treenaamiseen ja pikkuhiljaa alan kotona ratsastamaan kouluohjelmia läpi. Tavoite olisi saada Namu liikkumaan kuusi kertaa viikossa, ja niistä neljä kertaa koulua ja pari kertaa virkistysratsastusta, maastoilua ja kavaletteja esimerkiksi. Niin siis jos nämä pääkallokelit joskus loppuvat...


Taavin kanssa otetaan vähän rennommin. Ponin kanssa maastoillaan paljon, tehdään aluksi lyhyitä ja siitä pikkuhiljaa piteneviä, mutta ehdottoman reippaita maastolenkkejä. Herrakin saisi muutaman kilon painostaan pudottaa kevättä kohden, mutta pääasiassa helmikuun tavoite on kasvattaa ponille vähän peruskuntoa ja ennen kaikkea pitää sen mieli ehdottoman positiivisena. Mikäli jostain joku innokas tuntiratsastaja ilmaantuu, saa Taavi toimia tuntiratsuna. David saisi viikossa liikkua noin viisi kertaa, josta ainakin kolme maastossa. Tämähän on sinänsä helppo nakki, koska puolen tunnin maaston heittää aivan milloin tahansa.

Pallomahat ♥
Hensun kanssa otetaan helmikuu vielä hyvin rennosti. Kunnosta ei huolehdita, eikä ponin liikuttamisesta oteta mitään paineita. Harrastetaan paljon metsäkävelyjä, rentoja hölköttelyjä ja sen sellaisia, ja rajoitetaan askellajit käyntiin ja raviin. Otetaan tällainen rauhallinen startti alkuvuoteen paitsi ponin reistailevien jalkojen vuoksi, myös rankaksi käyvän koulun takia. On ihanaa kun on tällainen vanha, täysjärkinen poni, jonka liikutusta ei tarvitse murehtia mitenkään. Poni on ihan tyytyväinen ilmankin. :)


Oma tavoitteeni helmikuulle on alkaa tekemään niitä taas vaihteeksi matkasta pudonneita vatsalihaksia uudestaan, yrittää hölkätä pari kertaa viikossa lenkki ja tehdä kenties vielä vähän muutakin lihastreeniä, tai ainakin vähän parantaa ruokavaliota. Olen kyllä onnistunut jättämään suklaan nyt hyvin pois arjesta, mutta leivoksia en vielä ole onnistunut selättämään ;) Hevosen selässä tämä kuukausi keskitytään pitkälti käsiin. Ne olisi kannettava ja niiden olisi syytä oppia olemaan pehmeät ja hiljaa. Jos sen sitten saisi vaikka siirrettyä esteillekin. Ja ainakin Namun olisi aika paljon kivempi opetella kouluratsuksi, jos sille olisi vaikka tarjolla sellainen mukavan tasainen ja luotettava ohjastuntuma koko ajan. Lisäksi kuukauden aikana olisi tarkoitus ottaa oikein tehokuuri autolla ajamisesta! Noin niinkun traileri perässä vähän eteen ja paljon taakse, jotta kisareissuilla olisi lopultakin joku, joka osaa peruuttaa parkkiin ;) Että sellaisia pohdintoja näin helmikuun alkuun, katsotaan kuukauden päästä missä mennään! :)


10 kommenttia:

  1. Tosi hyvä idea tehdä lyhyen aikavälin tavoitteita! :) näää kuullostaa tosi hyviltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, tuo tämä ainakin hetkeksi motivaatiota ;)

      Poista
  2. Hei!

    Vau mitkä tavoitteet, mutta ONKO sinun kellossasi enemmän tunteja kuin minun :)? Aivan epäreilua !!

    Kummitätinä saan kai hiukan motkottaa, murista ja protestoida :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      Ei kai siinä kellossa enempää tunteja ole (saisi kyllä olla!) mutta se on ajankäyttö kysymys. Nukkuminen vähemmälle ja tekeminen enemmälle ;)

      Poista
  3. Mikä toi sun My dayn 17.1. musiikin nimi on? Siis jos saa kysyä?:)

    VastaaPoista