lauantai 13. helmikuuta 2016

#243 Maastopäivä

Syy siihen miksi en nyt ole hetkeen kirjoitellut tai tehnyt videoita, enkä ihan hetkeen luultavasti aktiivisesti oikein pystykään tekemään on se, että meille murtauduttiin vajaa viikko sitten. Koska puolet talon tietokoneista lähtivät varkaiden mukaan, tarvitaan minun tietokonettani pääasiassa vanhempien käyttöön. Siksi siis pyydän vähän kärsivällisyyttä, ja olkaa varuillanne! Meilläkin oli koira sisällä, mutta mitään ei auttanut..


Viime viikon sunnuntaina kävin kaikilla hevosilla maastossa heti aamusta. Iltapäivällä olikin ohjelmassa sääntökoulutus (onneksi kilpailusäännöt eivät kauheasti olleet muuttuneet viime vuodesta) ja Junnutiimin kokous (kaikkea kivaa tulossa kevään ja kesän aikana.) Aloitin Hensun kanssa jos vaikka maastossa olisi käynyt kuten viimeksi, eli puolet matkasta saa taluttaa ontuvaa ponia kotiin. Onneksi näin ei käynyt vaan poni oli oikein innoissaan koko matkan eikä ontumisesta ollut tietoakaan. Askellajeissa pysyttäydyttiin kuitenkin vielä käynnissä ja ravissa, vaikka Hensun mielestä tahti aivan liian hiljainen olikin... 


Taavin kanssa maasto oli alkuun mukavan rauhallinen, mutta kun kamalan paha vesilätäkkö osui tiellemme meni ponin pasmat aivan sekaisin. Ensin vähän peruuteltiin ojissa, sitten hypittiin pystyyn ja lopulta loikattiin tasajalkaa suoraan lätäkköön. Sen jälkeen Taavi olikin koko laukkapätkän aivan pöhkö, eteni kyllä oikein reippaasti mutta hyppi tien laidasta toiseen nähdessään milloin mitäkin. Kun pääsimme vähän isommalle tielle takaisin lopetti Taavi suurimman pomppimisensa, mutta vauhtia löytyi kotiin saakka. Ja se vasta olikin mukavaa! 


Namun jätin viimeiseksi ihan sen takia, että sen kanssa voi lenkin heittää tarvittaessa melkein kymmenessä minuutissa. :D Tällä kertaa ei kuitenkaan tarvinnut pitää ihan niin kiirettä ja saimme mennä ihan rauhassa kolme kilometriä jopa 20 minuuttiin (kun poneilla menee aina vähintään se 30min :D) Tuuli yltyi Namulle jonkin verran, tai ainakin se oli ainoa ratsuista joka otti siitä vähän kierroksia. Vauhtiahan siitä seurasi, mutta välillä osasin jopa vähän hellittää ja antaa mennä. Namulle voisi kyllä joku kertoa, että maastossakin voi ottaa rauhallisesti...

7 kommenttia:

  1. Kiva postaus:) harmi että murto varkaat pääsi yllättämään:(

    VastaaPoista
  2. Osa kuvista säilyi, osa meni. Heppakuvat kuitenkin jäivät ulkoiselle muistilleni :)

    VastaaPoista
  3. Sääli sääli.. Ois kuitrniin kiva vaikka sitten postailisit lyhyitä postauksia vain kännykkäkuvilla mutta parempi sekin ku ei ollenkaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä koitan vähän tähän koneellekin tunkea, mutta juuri esim. videoita en juuri uskalla luvata kun editointi on niin aikaa vievää puuhaa... :/

      Poista
  4. Oho! Kauheaa! Kummakun ei hevosiakin vieneet tai päästäneet karkuun lähtiessää! O_O

    Mutta kiva jos pystyt edes jonkinlaisia kuulumis postauksia tekemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oltu onneksi mitään ilkivaltaa ehditty tekemään eikö eläimet olleet kiinnostaneet :)

      Poista