sunnuntai 1. toukokuuta 2016

#275 Toukokuun tavoitteet

Jälleen on vierähtänyt kuukausi ja on istahdettava hetkeksi alas ja mietittävä vähän tavoitteita. 31 päivää sitten totesin tavoitteiksi Namun kanssa mm. nämä: laihtuminen, talvikarvan pudottaminen, säännöllinen liikutus, säännöllinen hyppääminen... Ja kaikissa näissä ollaan onnistuttu! Toki talvikarvaa irtoilee edelleen ja kiloja tuolla hevosella tuskin liian vähän voikaan olla, mutta parempaan suuntaan kumpikin koko ajan on menossa. Laskin äsken nopeasti kalenterista Namuskin kaikki vapaat viime kuulta, ja niitä oli vain seitsämän kappaletta! Tokihan sen sitten huomaa ponien liikunnan määrästä, mutta kuten jo aikaisemmin olen todennut niin tottahan Namu on se tärkein liikutettava. 

Tavoitteena oli myös käydä hyppäämässä parit kisat, ja sekin meni juuri tasan. Saldona neljästä startista oli kaksi todella kivan tuntuista rataa ja kaksi suoritusta, joissa kontrollia olisi voinut olla vähän enemmän. Tuloksena kuitenkin kolme ruusuketta, ei huono ;) Viikkoon tuli myös hyppykertoja yhtä viikkoa lukuun ottamatta se suunniteltu kaksi, mikä on hieno asia rutiinin kannalta! Se yksi väliviikkokin oli ihan suunniteltu juttu, ja olihan silloin kuitenkin Minna Niemisen valmennus (josta on edelleen postaus tulossa), jota odotin innolla ja joka sujuikin hyvin. Ratsastuksessa piti kiinnittää huomiota myös ratsun suoruuteen, ja vaikken minä tietoisesti olekaan asiaa treenannut niin kyllä silti väittäisin, että hevonen on nykyään tasaisemmin molemmilla ohjilla. 

Ponit ovat tärkeinä huolehtineet syömispuolesta, mutta eihän niille mitään tavoitteita ollutkaan. Itselleni sen sijaan oli ja etenkin toisen täyttämisestä olen erittäin onnellinen. Vasemman käden pidätys ylöspäin on nyt nimittäin vain historiaa normaaliratsastuksessa, hätätilanteissa sitä vielä tulee käytettyä mutta kyllä siitäkin vielä eroon päästään. Pohkeisiin ei tullut niin paljon kiinnitettyä huomiota, mutta alapohje on nyt paremmin lähellä kylkeä itse jalkaterän kuitenkin viilettäessä ihan omilla teillään kaukana hevosesta. Tuntuu pahalta myöntää tätä, mutta se tarhan siivous sitten taas onkin edelleen vähän vaiheessa... Ja satulahuonekin on taas räjähtänyt... Ja blogikin on jälleen jäljessä... Mutta ainakin olen yrittänyt pitää koulun kunnialla siellä hyvin menevien asioiden listalla :D Puhuin myös viimeksi videosarjasta ja mielipidepostauksesta, ei hätää ne ovat tulossa, mutta eivät kyllä ihan tähän kuuhun sitten mahtuneet. Ehkä jo nyt toukokuun puolella? :D

Kuvituksena muistaakseni julkaisematta jääneitä ylisöpöjä rapsuttelukuvia Hensusta ja Namusta!




Sitten päivitettyjen tavoitteiden vuoro! Namun kanssa haluaisin uskaltaa alkaa treenata kotona sitä 90-100cm tosissaan, jonka lisäksi selvittää sellainen hirvitys kuin ensimmäinen metrin startti kisoissa. Parit kisat olisi jälleen mukava käydä hyppäämässä, mutta nyt en kyllä ota siitä mitään paineita, koska tässä kuussa on sitten kaikki viimeiset kokeet, Lontoon matka, pääsykokeet Ypäjällä jne. joten tekemistä riittää! Kotona olisi kuitenkin kiva säilyttää sellainen reipas tahti treenailuissa, vapaapäiviä voisi jäädä hevoselle vaikka muutama vähemmänkin kuin viime kuussa (mikä kyllä voi olla hankala toteuttaa sen neljän päivän Englannin matkan takia). 

Hypätessä ja maastossa aion kiinnittää erityisesti huomiota kontrolliin, vaihdella kuolaimia ja etsiä sitä parasta ja lisäksi tälläkin yrittää pitää sitä hevosen herkkyyttä yllä. Tänään hyppäsin kotona rataharkkana ison ja vaativan radan, joten koko loppukuu voikin sitten kotona mennä yksittäisiä helppoja tehtäviä treenaillessa. Joku ulkopuolinen valmennus olisi kuitenkin kiva, missä pääsisi hyppäämään vähän enemmän. 

Namullekaan en nyt halua ottaa tämän enempää tavoitteita, jottei tekemistä tule ihan liikaa. Poneille ei mitään ihmeellistä olekaan, tosin tämän kuun aikana lupaan olla niin ahkera, että kirjoitan niistä lopultakin sen vuokraajanhaku-ilmoituksen nettiin. Niin että, kun se tänne blogiinkin ilmestyy niin eikun viestiä minulle päin (tai vaikka hetikin jos siltä tuntuu :P).

Omaksi tavoitteekseni otan itsevarmuuden keräämisen niillä minulle isoillakin esteillä ja sen lisäksi tämäkin kuukausi saa olla pyhitetty pohkeille, sillä niitä pitää tosissaan alkaa treenaamaan. Ja kai sitä pitäisi taas siihenkin kiinnittää huomiota, ettei kouluratsastusta tule sivuutettua aina jollain loistavalla verukkeella. Viime kuussa jäi jälleen vieraiden hevostenkin ratsastus välistä, eli tässä kuussa pitäisi sitten käväistä peräti kahden vieraan karvakorvan kyydissä, saa nähdä miten onnistuu. Jos siis haluat minut vierailemaan hevosesi selkään, eikun jälleen viestiä tähän osoitteeseen :D Näillä mietteillä siis tähän kuuhun, viestejä odotellen adios!





Tasapuolisuuden nimissä Taavista yksi kuva :D

17 kommenttia:

  1. Hei mä tuun huolehtii tosta satula ja tarhan siivouksesta;) ja hevonenkin löytyy jolla saat ratsastaa niin paljon kun jaksatxD
    Ja koskas sää enkkuun lähet?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaikka heti! :D Luokkaretkelle mennään loppukuusta :) Ja tosiaan, pitääkin tulla suokkeilemaan taas (vaikka mä en vaan osaa :D)!

      Poista
  2. Mitä aijot tehdä, jos teidän eläkeläishepoista jättää aika? Tuleeko uusi hevonen tilalle, vai mitä tapahtuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin hyvä kysymys! Vastaus riippuu kovin monesta asiasta, voi olla että ainakin Taavin aika koittaa syksyllä jolloin joko lähtee Hensukin tai se saa uuden kaverin. Sinänsä kotona ei ehkä hevosia enää "tarvittaisi", jos ja kun Namu lähtee opiskeluideni perässä mukaan. Mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen ja sitten tilanteen mukaan toimitaan, luonnollisesti molemmat tuskin samaan aikaan kuolevat :)

      Poista
  3. Meillekin saa tulla koittamaan Karpoa jos mieli tekee :D matkaa toki vähän enemmän

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskaltaisinkohan mä, niin taitavan hevosen selässä olisin varmaan ihan hukassa :D

      Poista
    2. Siinä jos jossain oppii, ja Karpolla on onneks lehmän kärsivällisyys ni se ei ota nokkiinsa oikei mistään :p

      Poista
  4. Mua kiinnostais ponien vuokraus mut asun niin kaukana :(

    VastaaPoista
  5. Meinaatko ypäjällä sitten alkaa hyppäämään vielä isompia luokkia kun metriä namulla? Ja eikö jemppu enää käykkään teillä ratsastamassa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jemina käy nykyään aika harvoin ja satunnaisesti ratsastamassa, kerran pari kuukaudessa tai parissa :) Ja mulle ei esteiden korkeus ole pääasia, eiköhän hyptätä ainakin tämä kausi sitä 90-100cm ja haeta kummallekin varmuutta siihen korkeuteen. Jos hevonen pysyy kunnossa ja kuskin pää kestää, niin ehkä me joskus startaan vielä isompaa! Mitään kiirettä meillä ei kuitenkaan ole :)

      Poista
  6. Ponien vuokraus kiinostais mut asun niin kaukana 2h ajomatkan päässä ja oon vaan 137,5cm. Taidotkaan eivät ehkä riitä kun oon ratsastanu kohta vasta vuoden. Toivon ettei ponit lähde, kun on kiva kuulla niistäkin.

    VastaaPoista