#209 Herätys, ratsastaja!

Nyt on syksy, pimeää, märkää. Siihen päälle vielä luvattoman pitkät koulupäivät, ja ainakin tämän tytön jaksaminen on kyllä vaakalaudalla. Jos kysyn itseltäni ihan suoraan jaksanko tätä menoa oikeasti enää pitkään, vastaus on ei. En jaksa herätä joka aamu kuudelta kouluun ja olla kotona puoli viiden aikoihin. Sen jälkeen en jaksa hoitaa kolmea hevosta, yrittää vielä ratsastaa paria niistä (itse asiassa tällä hetkellä pitäisi Namua laihduttaa sellaiset sata kiloa, Hensulla ylläpitää kevyttä peruskuntoa ja Taavia alkaa pikkuhiljaa palauttelemaan töihin) ja tehdä miljoonaa koulutehtävää vain päästäkseni hyvällä tuurilla nukkumaan kahdeltatoista.

Olen miettinyt nyt paljon jaksamistani, ja olen oikeasti alkanut tuntea, etten enää pysty elämään tällä tavalla. Minulla ei oikeastaan ole mitään motivaatiota ratsastamiseen (saatika bloggaamisen), sillä en vain jaksa tehdä mitään ylimäärästä. Hevoset saavat aivan liikaa vapaapäiviä, kun ratsastaja nukkuu mielummin pari tuntia päiväunia. Enkä minä niitä tahallani nuku, en vain pysty pitämään itseäni hereillä. Olen pohtinut hevosten määrän vähentämistä ihan tosissani, ei siinä kukaan mitään menettäisi jos Taavin lopettaisi, ponille itselleen se ei ainakaan olisi kuin helpotus. Silti sydän sanoo, että en voi tuollaisen itsekkään syyn takia laittaa kuitenkin koko ajan piristyvämpää ponia mullan alle.

Mielessä on käynyt myös kokonaan ratsastuksen lopetus, tai ainakin hevosten jättäminen vain seisomaan, mutta harrastukseni on minulle kuitenkin se henkireikä minkä takia jaksan tehdä pitkiä koulupäiviä. Haluan olla hevosten kanssa ja harrastaa niiden kanssa, mutta en vain pysty siihen koska olen koko ajan väsynyt, aina on pimeää ja kaikki tämä alkaa vain masentaa. Nyt kuulostan varmasti monen mielestä täysin kiittämättömältä siihen, mitä kaikkea olen saanut, mutta tervetuloa vain pariksi viikoksi kokeilemaan elämääni! Keskiviikko oli siitä oikeastaan täydellinen esimerkki, eli näiden synkkien alkupohdintojen jälkeen voimme vähän miettiä mikä tällaiset fiilikset sitten aiheuttaa, ja miten tämä kaikki oikeasti vaikuttaa.

Tuli sitä harjapakitkin järjesteltyä.

Herätys soi puoli kuudelta, mutta olin jälleen kerran niin väsynyt, että pääsin sängystä ylös vasta lähemmäs kuudelta, joka tarkoitti sitä että minä vain puin ja nappasin jotain aamupalaksi mukaan. Bussissa söin aamupalan ja koulussa olin kahdeksan ja kahden välisen ajan. Kotona olin kuitenkin taksikyydin takia vasta vähän ennen neljää, jolloin kävin heittämässä hevosille päiväheinät ja tulin sitten itse sisälle syömään pikanuudeleita. Siitä saikin sitten taas painua takaisin ulos, ottaa Namulta valmiiksi kengitystä ajatellen loimi pois ja laittaa kengityspaikka kuntoon. Sitten laitoin Oonalle Hensun valmiiksi, ja viideltä aloitimme hänen kanssaan ratsastustunnin.

Kuvauksesta ei tullut kyllä sitten yhtään mitään..

Hensu oli aivan super ♥

Oona ratsasti paljon aikaisempaa paremmin! Hensu meni lupaavasti oikeaan suuntaan ja tehtävät sujuivat paljon totuttua paremmin. Minä vähän jo laukkaakin ehdottelin, mutta siihen ei sitten kuitenkaan kiinnostusta ollut. Hensu ei selvästikään ole enää kovin kipeä, sen verran tyytyväisenä se paineli menemään. Valitettavaa on vain pimeydestä, materiaalit eivät kyllä kummoisia tule nyt syksyn aikana olemaan kun olosuhteet ovat aina nämä..

Kengittäjämme ajoi pihaan samalla sekunnilla kun lopetimme tunnin, joten Oona lähti laittamaan Hensua kuntoon ja minä nappasin jo tunnin aikana pyydystämäni hevosen mukaan kengitykseen. Se oli nopeasti ohi, jonka jälkeen sanoin Oonalle heipat ja varustin Namun. Sen kanssa mentiin hetki koulua, mutta koska ratsastajalla ei pysynyt ajatukset kasassa päädyimme menemään parin lampun valossa puomeja. Varmastikin valon, vapaapäivien ja ratsastajan matkustamisen takia Namu teki aika paljon omia ratkaisuja ja hyppeli puomienkin yli. Ei ollut ihan kerta tai pari kun ratsastaja keräili itseään kaulalta.

Meillä oli myös paljon muita vähän huonoja ratkaisuja, kuten että minulla oli koulukisoista jääneet kannukset jalassa koska en jaksanut ottaa niitä pois. Meillä ei ollut mitään martingaaleja, minulla oli pitkät jalustimet, mainitsinkohan jo valon? Hevosella oli tosiaan virtaa ja itse en ollut hereillä. Ja mitäköhän muuta vielä.. Kerran Namu sitten hyppäsikin oikein kunnolla yhdestä puomista yli ja ratsastaja lensi kaulalle ja takertui kannuksilla kylkiin, joka ei oikein tamman mieleen ollut. Seuraavasta puomista se ei enää yli mennyt vaan kääntyi siitä ohi ja allekirjoittanut keräili hämmästyneenä luitaan maasta. Ei siinä mitään sattunut, ja Namukin suostui alkujärkytyksensä jälkeen jatkamaan työskentelyä, mutta tulipahan herätettyä se matkustaja sieltä selästä... Tämä olikin sitten ensimmäinen kerta kun tipuin Namulta kunnolla, sellaiset puolitoista vuotta siinä menikin.. :D

Ruusukkeetkin ovat taas järjestäytyneet vähän uusiksi :)

Sitten vain hevonen pois ja iltatallin teko, jonka jälkeen sisälle tekemään läksyjä. Sitten pitikin vaan hankkiutua mahdollisimman nopeasti nukkumaan, mutta silti kello lähenteli kahtatoista. Olin koko päivän saanut juosta pää kolmantena jalkana paikasta toiseen, ja illalla sen tunsi paitsi fyysisenä myös henkisenä väsymyksenä. Ja tämä on asia josta aluksi puhuin, sillä tämä sama väsymys valtaa minut yhä useammin paitsi iltaisin myös muulloin päivällä, ja niin en haluaisi asian olevan! En vain ymmärrä miten voin muuttaa mitään, koulutyöstäkin olen jo kaiken ylimääräisen karsinut pois ja panostanut opiskeluun vähemmän kuin yleensä.. :/