tiistai 17. marraskuuta 2015

#210 Vetokilpailu

Namun kanssa meidän kouluratsastusyrityksemme usein päättyvät pienimuotoiseen vetokilpailuun kun aletaan miettiä taipumista. Ennen vasemmalle ei taivuttu niin hyvällä kuin pahallakaan ja nyt viime aikoina ongelma on siirtynyt oikealle. Niinpä laitoin torstaina Namulle sivarit, jotka paitsi ohjaavat oikeaan suuntaan liikkumaan oikein päin myös auttavat minua siinä mahdollisessa vetokilpailussa. Ei Namu tyhmä ole, eikä siis kauaa itseään vastaan vedä. 

Ratsastuksen alussa tamma oli aika hämillään, mutta nopeasti se keksi jutun jujun. Tein joka askellajeissa vain voltteja ja ympyröitä taivuttaen sisään, ja siihen reilun puolen tunnin ratsastukseen sisältyi alku- ja loppukäynteineen kävelyä varmaan viitisen kertaa niin, että hevonen sai venyttää kaulaansa. Käynti oli askellajeista se helpoin ja ravissakin olimme aika nopeasti samalla aaltopituudella, mutta kyllä laukassa sai olla tarkkana ettei tahti kiihtynyt liikaa. Se vasta onkin sellainen asia, johon pitäisi muistaa panostaa jokaisella kerralla, mutta yleensä kun vain painelee menemään ei sellaisia jaksa miettiä. Olisiko aika ryhdistäytyä sillä saralla?

2 kommenttia:

  1. Sä vaan treenaat estesatulalla, hullu! Vitsit toi Namun tukka on muuten oikeesti siisti nyt kun se on vähän kaposempi :) Olis kiva saada videota sivareilla ratsastuksesta! Vaikka sit viikoloppuna josset arkisin ehi valosan aikaan :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Estesatulassa on niin mukavaa :) Hahah hyvä niin, tuli mieleen että sekin vielä vaiheessa.. xD Ja katsoo nyt viitsinkö, vähän on motivaatio kuvaamiseen(kin) nolla :/

      Poista