Kotona sain huomata, ettei tauko reissaamisesta ollut saanut minua parantamaan tapojani aikataulujen suhteen, ja jälleen kerran olin heti lähdössä myöhässä sen puoli tuntia. Olen hyvä suunnittelemaan aikatauluja, mutta surkea noudattamaan niitä. Tämä ei kuitenkaan tällä kertaa haitannut, sillä viidessä minuutissa pakatusta kassista löytyi kuin lyöytyikin perillä kaikki tarpeellinen ja hevonenkin meni tauosta huolimatta hienosti hetken pohtimisen jälkeen traileriin. Ei tarvinnut kuin marssia edellä, nyt näyttää siltä, että tamman lastaus alkaa taas sujua yhtä hyvin kuin se jo välillä sujui.
Perillä minulla oli hyvin aikaa laittaa heppa kuntoon, ei kauheasti ylimääräistä mutta ei ollut kiirekään. Namu sai taas harjoitella kiinni olemista kuntoon laitettaessa, joka onkin alkanut sujua siltä ihan hyvin. Vielä tosin mennää vähän turvasysteemillä, joka tarkoittaa sitä että kiinni ollaan liinassa ja toinen pää on helposti saatavissa kiinni jos jotain tapahtuu. Siinä se heppa kuitenkin tönötti puoli tuntia, ja kun Repe ja Laikku olivat samaan aikaan valmiita suunnattiin jo maneesiin kävelemään. Saimmekin kävellä pitkät alkukäynnit niitä näitä höpötellen Mimmiä odotellessa, mutta Namulta aika kului nopeasti jänniä melkein uusia paikkoja ihmetellen.
 |
| Pitkä kuljetus :D © Äiti |
 |
| Jälleen kuvat ss-laatuisina, pahoittelut |
Kun Mimmi tuli kerrottiin kumpikin nopea tilanneraportti Mimmille. Minä kerroin, että olemme kotona keskittyneet pääasiassa sileän ratsastamiseen ja kilojen keräämiseen. Tavoitteeksi kerroin metrin joskus kauden loppupuolella, mutta tässä kohtaa ihan vain taas rutiinin hakeminen hyppäämiseen on se ensisijainen juttu. Itsenäisesti verkkaillessa en ollut saanut Namusta kauheasti irti. Se oli kauheasti menossa, enkä oikein keksinyt mitään järkevää tekemistä. Niinpä ravailin ja laukkailin vähän molempiin suuntiin ja yritin pitää kontrollia yllä, mikä ei kyllä onnistunut kovin hyvin.
Kun sitten ensimmäiseksi Mimmi laittoi meidät tulemaan kevyessä ravissa tehtävää, jossa ravipuomien yli tehtiin voltti, sitten pohkeenväistöä pois uralta ja takaisin ja sitten vielä toiset ravipuomit, olin jo heittämässä pyyhettä kehään ja sanomassa, ettei tuollaisesta nyt mitään tule. En kuitenkaan tehnyt niin, ja sainkin huomata, että tehtävä sopi Namulle tällä kertaa paremmin kuin hyvin. Siitä tuli vähän suorempi ja ennen kaikkea pääsin vaikuttamaan pohkeilla paljon enemmän. Nyt videolta huomaan saman mitä Mimmikin sanoi, eli pohkeenväistö ei ollut niinkään jyrkkää kuin kuvittelin etenkin takaisin uralle, mutta pääasia olikin se,että sain pohkeet perille ja niihin vastinetta. Lisäksi Namu rauhoittui tämän tehtävän aikana aika paljon ravissa ja pääsin vähän myötäämään sille edestä.
Heti tässä vaiheessa tulikin esille toinen juttu, joka jäi tunnista mieleen. Minun pitää saada heppa ulkopohkeelle ja -ohjalle paljon paremmin, jotta pystyn myötäämään sisäohjasta, sillä Namu voi myödätä vasta, kun se saa tilaa siihen. Minun täytyy myös kiinnittää huomiota heikompaan vasempaan käteeni nyt toden teolla. Olen kehittänyt jo pitkän aikaa pidätteeseen helpompaa liikettä kuin taakse vetäminen: liike, jolla saan vähemmällä voimalla pidätteen kunnolla perille. Sehän on siis käden nostaminen ylös, mutta eihän niin saisi pidättää. Olen ollut tästä niin kauan tietoinen, että nyt saa kyllä tulla asiaan muutos ja alkaa keskittyä siihen, että pidäte lähtee oikein taakse ennemmin kuin ylös. Tämä on oikeasti todella rankkaa, kun on kauan tehnyt hevosen selässä toisenlaista liikettä!
Puomityöskentelyn jälkeen siirryttiinkin ympyrälle tekemään laukassa hyppyverryttelyä. Tämä oli koko valmennuksen heikoiten mennyt tehtävä, enkä oikein tiennyt mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin. En saanut väleistä sujuvia vaan mahdutin mukaan voimakkaita pidätteitä ja reipasta eteen ratsastusta. En aina nähnyt paikkoja ja olin todella vahvasti suussa kiinni. Tässä kohtaa saimmekin kaikkein parhaiten mieleen jääneen ohjeen. Yksi askel ennen estettä ei ole enää mitään tehtävissä, vaan paikkaa pitää ennakoida. Vaikka tultaisiin huonoon paikkaan, esimerkiksi liian pohjaan, ei suusta vetäminen enää auta mitään. Askel ennen hyppyä käsi pitää rentouttaa ja hevoselle antaa tilaa hypätä rauhassa. Näin käsi on pehmeästi mukana myös hypyssä ja huonostakin paikasta hevosella on paremmat mahdollisuudet pelastaa tilanne. Laskeutumisessa täytyy olla jo seuraava suunnitelma selvillä, jotta seuraavalle esteelle voi reagoida ajoissa ja todennäköisesti ponnistuskin saadaan parempaan paikkaan.
Tätä oli aluksi todella vaikea toteuttaa, mutta ihan tottahan tuo on. Minulla on tapana pitää Namu loppuun saakka kontrollissa, koska tuntuu etten saa sitä enää takaisin jos annan sille vähän vapautta. Tämäkin tuli valmennuksen kuluessa todistettua vääräksi, eli minun pitääkin vain jo verryttelyssä ratsastaa hevonen suoraksi. Kun minulla on suora hevonen se vastaa myös paremmin pidätteisiin ja tulee kyllä hyvin takaisin esteiden välissä. Tämän opettelussa menee varmasti paljon aikaa, mutta kotiläksyksi saatiin treenata sitä hevosen suoruutta joka ratsastuksessa. Miten sen aion tehdä ei ole minulle vielä ihan selvillä, eli saa heittää hyviä koulutehtäviä, joilla hevosta saa suoristettua. Nythän olen itse todella paljon kiinni oikealla, ja ratsastan hevosen kaulan vinoon jo ihan itse. Pohkeenväistöt ovat hyviä tehtäviä, mutta mitäs muita näitä on?
Tämä ympyrätehtävä ei missään vaiheessa sujunut kovin hyvin. En saanut pidätteitä ollenkaan perille ja kerran pysäytin tamman seinäänkin kun mitään ei vain mennyt oikeaan osoitteeseen. Videolta katsoessa ratsastin myös todella rumasti hevosen päätä puolelta toiselle kääntelemällä, mutta kyllä se loppua kohden vähän paremmin alkoi sujua. Tämä oli valmennuksessa myös se kohta, jossa tauko näkyi ratsastajassa kaikkein eniten. En osannut tehdä mitään järkeviä suunnitelmia ja pari kertaa syöksyin hyppyihinkin mukaan kuin esteet olisivat olleet ainakin parimetrisiä. Tehtävien muuttuessa tästä eteenpäin vaativammiksi alkoi ratsastus kuitenkin sujua varsin kivasti, joten ei tämä yksittäinen verryttelytehtävä jäänyt harmittamaankaan. Ehkä seuraavana viikonloppuna treenataan kotona ympyrällä hyppäämistä, josko saataisiin vähän tasaisempaa menoa aikaiseksi.
Verryttelyjen jälkeen ohjelmassa olikin seuraava tehtävä, joka meinasi myös saada ratsastajan luovuttamaan jo ennen yrittämistä. Tehtävään ei lähtötietona annettu askelmääriä, mutta silmämääräisesti se oli kaksi tai kolme askelta. Ensimmäinen este oli pitkältä sivulta viistosti sisälle, toinen suoralla uralla uran sisäpuolella ja kolmas taas vinosti uralle päin. Ensimmäisellä kerralla tehtävään ratsastaessani mielessä pyöri ne yhdet kisat reilu vuosi sitten, kun hyppäsimme tähän tehtävään verrattuna helpon kaarevan linjan. Silloin Helena kehui jälkeenpäin, että tehtävä meni oikein hyvin siihen nähden, ettemme olleet koskaan sellaista treenanneetkaan. Tajutessani kuitenkin sen, että tuosta tosiaan oli lähes puolitoistavuotta aikaa päätin selviytyä nyt jo vähän vaativammastakin tehtävästä kunnialla.
Ensimmäisellä kerralla tulin sisään aika lujaa, jolloin välit olivat aika ahtaat kolme askelta. Jäin taas vetämään sen viimeisen askeleen josta tulikin heti noottia, mutta ei se ollutkaan niin katastrofi kuin olin jo osannut kuvitella. Tulimme tehtävää ensin vähän pienempänä ja sitten yksi osa nousi vähän isommaksi. Oli positiivista huomata, että Namu malttoi odottaa välin samalla tavalla, vaikka este edessä olikin vähän isompi. Samaa hommaa tultiin myös toisesta suunnasta, joka oli minulle vaikeampaa. En saanut sujuvaa paikkaa ensimmäiselle esteelle ja kun hyppyjen jälkeen oli vaan avaraa baanaa edessä seinän sijaan oli vauhti kiihtyvä ja tamma lähti jarruttavien hyppyjen jälkeen kiitämään vailla kovin hyvää kontrollia. Parin toiston jälkeen etenkin tuosta toisesta ongelmasta päästiin vähän yli, mutta kyllä edelleen oli huomattavissa kiihtymistä esteiden jälkeen.
Tuon kaarevalla olevan tehtävän jälkeen edessä oli kolmen esteen linja, johon ei myöskään kerrottu askelvälejä etukäteen. Ratsastin välit ihan normaalisti sujuvasti, mutta ei mitenkään kaahailevasti ja askeleita sain ensimmäiseen väliin kuusi ja toiseen neljä. Ne olivatkin ihan ok ja koska linjassa ei muuten ollut mitään ihmeellistä tulimme heti perään tämän linjan ja sen jälkeen kaarevan linjan pienenä ratana. Suora linja oli minulle koko ajan helppo ratsastaa, pääsin suoraan koko tehtävän ja paikat tulivat automaattisesti hyvin. Tässä kohtaa Namukin alkoi olla jo sen verran suora ja hyvin kuulolla että pystyin rentouttamaan kättä edestä ihan kunnolla. Ensimmäisen linjan jälkeen tamma karkasi vähän kuulolta mutta palautui kyllä kaarevalle. Siellä onnistuin kuitenkin vähän sotkemaan askeleita, mutta mitään suurempaa ongelmaa ei sielläkään ollut.
Sitten olikin viimeisen radan vuoro, johon olen kaikkine virheineen näin tauon jälkeen erittäin tyytyväinen. Ensimmäisenä hypättiin viiden askeleen okseri-okseri linja, josta kyllä ensimmäisestä hypystä tuli puomi alas, mutta siihen ei ainakaan omaan silmääni tullut minun tai hevosen osalta mitään suurta virhettä, puomi nyt vain sattui kosketuksesta tipahtamaan. Tämänkään linjan askelmäärää ei siis etukäteen kerrottu, mutta nyt näin heti millä askelmäärällä olen ratsastamassa ja sain tehtyä tehtävän todella kauniisti. Käännös oikealle toisen okserin jälkeen ei ollut mikään kaunis, kun oikaisimme niin paljon. Kaareva linja sujui kuitenkin ihan hyvin, ei ihan niin hyvin kuin toiseen suuntaan mutta kuten sanoin, tuohon suuntaan Namulla oli eteenpäinpyrkimystä enemmän kuin toiseen suuntaan ja siksi se pääsi vähän pitkäksi. En tajunnut ihan heti linjan jälkeen alkaa vaihtamaan laukkaa, ja sitten kun se ei askeleessa niin vain vaihtunutkaan jäi vaihdon ratsastus vähän myöhäiseksi, mutta siitä sain kuitenkin hyvin tsempattua taas viimeisen linjan kauniisti. Ensimmäiset kaksi hyppyä ei ollut mitään ongelmaa ja sitten Namu vähän lähti alta, mutta tuli pidätteestä hyvin takaisin ja saimme sen halutun kuusi askelta väliin, vaikka viimeinen aivan vähän lähelle tulikin.
Tähän lopetettiin hyppääminen, jonka jälkeen juteltiin vielä hetki Mimmin kanssa. Hän muistutteli vielä hevosen suoruuden tärkeydestä ja siitä, että minun pitää luottaa siihen, että Namu osaa hoitaa nämä tehtävät kun annan sille siihen tilaa. Mimmin mielestä oli ihan hyvä idea hypätä maanantaina Somerolla 80cm alle 60cm, vaikka se pieni korkeus onkin. Sillä radalla haetaan sitä suoruutta ja kontrollia ja yritetään tehdä tehtävät niin teknisesti kuin mahdollista. 80cm radalla voi sitten vähän kisata, jonka pitäisikin sujua paremmin kun hevonen on edellisen luokan takia hyvin kuulolla. Toivottavasti. Tai sitten Namu kuskaa minua taas koko radan, kuten niin usein tuolla korkeudella on käynyt :D Tähän valmennukseen olen paljon tyytyväisempi kuin edelliseen, ratsastin paljon paremmin ja tehtävätkin olivat kivoja, eikä mitään suuria epäonnistumisia sattunut.
Loppuraveissa saatiin ensin vähän vapautta, mutta sitten Mimmi kyllä alkoi vielä ympyrällä vähän ohjeistamaan minua. Taas piti kiinnittää huomiota siihen omaan ryhtiin, ulkoapuihin ja sisäkädellä myötäämiseen. Namu myötäsikin sen muutaman askeleen verran ihan kivasti ja nosti sitten pään taas ylös laskien selän samalla alas. Pätkittäin se tuntui kuitenkin todella kivalta, rennolta ja samalla jopa rauhalliselta. Se on aika paljon heti hyppäämisen jälkeen. Tammalla tuli tunnin aikana taas oikein kuuma, mutta ei se kyllä niin vaahdossa ollut kuin sen lokakuisen valmennuksen jälkeen. Kun sitten olin hetken kävellyt loppukäyntejä ja hyppäsin alas selästä alkoi kamala haukotteleminen, tiedä sitten oliko se nyt merkki stressistä vai rentoutumisesta. :D
Juteltiiin Mimmin kanssa vielä siinä ratsastuksen jälkeenkin hetki maaneesissa, jonka jälkeen suunnattiin ulos. Repe jäi Laikun kanssa vielä siihen Mimmin kanssa juttelemaan, mutta minä aloin laittamaan Namua kuljetuskuntoon. Ratsastuskamat pois päältä ja toppaloimi niskaan. Sitten olikin näytön paikka, kun juuri oli tullut kehuttua vähän kaikille kuinka kivasti heppa kotona meni traileriin. Ensin tamma tapansa mukaan vähän kiemurteli lastaussillan juureen, mutta sitten minä mokasin koko homman ja estin tammaa juuri kun se oli jo astelemassa sisälle. Ei siinä mitään, siirryin pois edestä ja kävelin traileriin, jolloin tamma seurasi kiltisti perässä. Nyt se sai jopa harjoitella hetken verran kyydissä seisomista auton ollessa vielä paikallaan keräillessäni tavaroita ja vaihtaessani vielä muutaman sanan Repen ja Mimmin kanssa.
Minulle myöskin selvisi, että Mimmihän asuu todella lähellä meitä, joten kun kesä tulee voi hyvin käydä vielä niin että otetaan hänet tänne kotiin pitämään este- tai kouluvalmennusta. Olisihan se aika kätevää kaikkien osalta, paljon kätevämpää kuin ajaa hevosen kanssa reilu puoli tuntia maneesille kun sille ei enää ole tarvetta. Kotona Namu sai kylmät jalkoihin ja melassivettä naamariinsa, ja sen jälkeen se pääsi syömään kavereiden kanssa tarhaan. Vaihdoin muuten traileriin nyt kuivan heinän tilalle säilöä ja oli muuten maittanut aika paljon paremmin! Edelleen viikko tämän valmennuksen jälkeen pelkkä viimeisen radan ajatteleminen saa hymyn huulille, se on se merkki josta tietää että jotain on mennyt erityisen hyvin! :)
Tosi kiva postaus :)
VastaaPoistaKiitos! :)
Poista