tiistai 10. helmikuuta 2015

#11 Opettajan saappaisiin

Keskiviikkona pääsin pitkästä aikaa pitämään oikeasti tuntia, ja opetusratsuksi joutui/pääsi kukas muu kuin Hensu palleroinen. Olin aika varautunut että Hensua ottaa päähän vähän kaikki, mutta yllättäen sen mielestä oli ihan ok, että 9v (?) Oona hoiti sitä (vaikka olihan hänellä jo ajatusta touhussa) ja ratsastaessakin se oli mitä mainioin.


Koska en ole ennen Oonaa varsinaisesti opettanut, tehtiin vain paljon käynnissä helppoja juttuja. Pysähdyksistä lähdettiin liikkeelle ja sitten mukaan otettiin voltit. Hensu oli Jeminan toimesta läpiratsastettu niin hyvin viikonlopun aikana, että poni toimi todella pienillä avuilla ja kulki, noh, kaukana peräänannosta mutta kauniisti kaula kaarella kuitenkin, ihan vain siitä hyvästä että ratsastajan käsi oli hiljaa :D


Muutaman ravipätkänkin Oona kokeili, mutta koska Hensu oli vähän innokas niin into siihen tyrehtyi aika nopeasti. Hensua täytyy kyllä kehua vielä siitäkin, kuinka hienosti se tällä kertaa sieti sen, että kävelen sen vierellä, koska taluttajat ja kaikki muut apulaiset ovat ponin mielestä varmaan kamalinta mitä voi tapahtua ja se yleensä yrittää aina jyrätä päälle.


Minä olen aina pitänyt opettamisesta, ja ainahan siinä tulee maasta huomattua ja oivallettua kaikennäköistä, mitä ei selkään niin noteeraa. Myös tuntien seuraaminenhan on kehittävää, mutta jotenkin mukavampaa on opetella opettajan roolissa! On myös todella kehittävää suunnitella ratsastukset kunnolla etukäteen ja tehdä sen jälkeen, kun on neuvonut toista, ne samat tehtävät itse.
Eikä siinä sitten enää kummepia, lauantaina Jemina oli käynyt kaverinsa Jennyn kanssa köpöttelemässä ponilla ja  sunnuntaina minulla oli sääntökoulutus. Muuten ei juuri muutoksia sääntöihin ollut tullut, mutta aika sekavaa ja päänsärkyä aiheuttavaa nuo uudet taso- ja lupajärjestelmät. x.x Haen kuitenkin tälle vuodelle D-luvan ja sillä sitten mennään. Vaikutti siltä että sillä pääsee oikeasti aika pitkälle. Esteillä tuon uuden kvaalijärjestelmän perusteella minulla on kvaalit kisata korkeintaan 90cm tasoa, mutta ei siinä mitään kun en isompiin kuitenkaan heti ole siirtymässä :D

Katsokaa Jeminan My Day, siellä ratsastuksestakin!

Pidättekö te tunteja kavereillenne ja onko se teidän mielestänne mukavaa? Koetteko te sen itsellenne hyödylliseksi?

Minulta toivottiin videopostausta, saa toivoa mistä se olisi! Tulen kuvaamaan sen talvilomaviikon aikana =)
1. May Day synttäreiltäni
2. Hensun kanssa hoivakodissa vierailusta (en kyllä tiedä miten toteutus onnistuu jolleivat vanhukset halua videolle...)
3. Someron Hevosharrastekeskuksen Avoimien ovien- tapahtumasta (voi olla hankala tämäkin...)
4. Kotona ratsastuksesta

7 kommenttia:

  1. Pidän kavereilleni tunteja ja onhan se kivaa :) Ainakin tulee siinä kerrattua miten pitää ratsastaa ja näkee miten heppa liikkuu :D Että sillaista hyötyä ainakin ;) Ja toteuta tuo 3 ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, koskaan ei ole pahitteeksi kun selittää miten joku ratsastetaan :D Väkisin tulee huomattua omatkin puutteet kun niitä toiselle opettaa :)

      Poista
  2. Yritän nyt kolmannen kerran kirjottaa tän kommentin jos se tulis nyt perille saakka xD
    Noi kuvat, hensu on nii söpö niissä :) ja toteuta noista vaikka 4 taai 1. Tai se minkä saat parhaite vaa kuvattua jne (:

    VastaaPoista