#27 Ranteet auki

Elastinen - Eteen ja ylös

Tämä postaus ei ole millään lailla helppo kirjoittaa, koska aihe on todella arka ja kamala, ja mieluiten pitäisin suuni tiukasti supussa siitä. Keskiviikon ratsastus ei tosiaan mennyt millään lailla putkeen ja se päättyikin aikalailla katastrofaalisesti. Otimme sitten Namun kanssa monta askelta takapakkia työskentelyssä.

Aloitin ratsastuksen kuten yleensäkin. Yritin sinnikkäästi tarjota hepalle tuntumaa ilman sivareita, mutta kun siitä ei tullut mitään päädyin kuitenkin laittamaan ne kiinni. Hetken Namu olikin ihan kiva, mutta todella turhauttava kun ei oikein vastannut mihinkään apuihin tehokkaasti. Ratsastelin käyntiä ja ravia sivareilla, ja vaikka suurimmaksi osaksi heppa olikin ihan kummallinen esitti se välillä vähän parempaakin pätkää. Päädyin sitten irrottamaan sivuohjat ennen laukkaamista, mikä tosiaan oli suuri virhe.

Laukassa en saanut tammaan oikein mitään kontrollia, ja vastoin itselleni asettamiani sääntöjä annoin sen kuitenkin lähteä kiitämään ympäri tarhaa. Aika pian tajusin, ettei koko touhussa ole mitään järkeä ja hidastin hevosen turhan kipakasti, niin että se muuttui vielä astetta jännittyneemmäksi. Annoin, tai olisin antanut, Namun kävellä pitkällä ohjalla ympäri tarhaa ja yritin rauhoittua, mutta eihän siitä mitään tullut kun hevosella sydän löi kurkussa saakka ja se oli ihan järkyttävän peloissaan, syystäkin.. 

Niinpä jatkoin vielä väkisin vääntämistä. Mistään ei tullut mitään ja aloin ratsastaa ihan älyttömän rumasti ja epäreilusti tammaa kohtaan. Olen sentään aika kärsivällinen ihminen, mutta nyt kenties paineet tulevista koulukisoista (joista en vieläkään tiedä jätänkö väliin vai en..) saivat minut ottamaan ratsastuksen aivan turhan totisesti. Koko ajan olen tiennyt, ettei koulupuolelta mitään menestystä saada, mutta silti kai turhauttaa, kun Namu ei ole nyt vajaassa vuodessa oppinut juuri mitään (onhan se, mutta haluankin nyt rypeä epätoivossa), vaikka sen tosiaan olisi jo pitänyt, kun on vielä niin miellyttämisenhaluinenkin.

Tämä ratsastus päättyi tosiaan siihen, että hevosen ainoa pakotie tilanteesta oli hypätä pystyyn. Onneksi olin edes sen verran skarppina, että osasin kunnolla reagoida hevosen reaktioon, enkä tällä kertaa horjuttanut sen tasapainoa kuten vaikkapa Hannalla koulukisojen verkassa tein. Se sai minut viimein tajuamaan, että nyt on aika lopettaa ennen kuin jotain sattuu. Koko illan olin jo valmiina kirjoittamaan myynti-ilmoitusta kaakista, mutta kun sitten ennen heppasten sisälle ottamista kävelin ilman satulaa muutaman kierroksen vielä tarhan ympäri, sai se minut jo perumaan sen päätöksen.

Videon pysäytyskuva. Ponillahan ei tosiaan koskaan ollut tapana hyppiä pystyyn,
mutta kun kerran kaikki muutkin hevoset sekoilivat kävi sekin vähän kierroksilla.
Ja kuten näkyy siellähän minä roikun ohjissa ja yritän kaataa ratsuni..

Vikahan tässä tilanteessa oli koko ajan minussa: en osannut lopettaa ajoissa, en ollut millään lailla reilu Namulle... Aiheutin sille turhaan kipua, kärsimystä ja pelkoa syystä, jota se ei varmasti tajunnut, ja aina keskiviikosta saakka olenkin kärsinyt siitä, mitä menin tekemään. Vaikkei nyt ihan tuohon otsikon teemaan mentykään, olin kyllä jo aika valmis lopettamaan itse harrastukseni ja laittaa vaikkapa Jeminan hevosen selkään. Hän ei ainakaan menisi niihin tekoihin, joihin minä menin...

Välillä omien tunteiden tunnistaminen ja hallitseminen vain on yllättävän hankalaa, vaikka se olisi kaikkien hyvinvoinnin puolesta äärimmäisen tärkeää! Miksi edes lähdin ratsastamaan, kun olin jo valmiiksi huonolla tuulella simahtaneesta puhelimesta (akku siis vain loppu, mutta luulin sen jo hajonneen..) sekä siitä, ettei Jemina ollutkaan tulossa meille vaikka niin luulin. Muutenkin koko päivä oli turhauttava, joten ei olisi missään nimessä pitänyt kavuta tamman selkään. No, ainakin tästä viisastuneena en enää tee samaa ikinä uudelleen!

Onneksi Namu on anteeksiantavainen eläin, ja jo seuraavana päivänä se oli ihan kiva ratsastaa. Keskiviikon katastrofin jälkeen muutin (jälleen) lähestymistapaani Namun liikutukseen, ja nyt sitten otin käyttöön saman tekniikan, kuin mitä olen maastakäsintyöskentelyssä käyttänyt: positiivista vahvistamista herkuilla. Ensin palkitsin hevosen ihan vain jo rauhallisesta kävelystä, sitten pienestä myötäyksestä pysähdyksessä ja siitä aina tämän kerran vaikeimpaan tehtävään saakka, rauhalliseen laukkaan. Namu aika nopeasti keksikin jutun jujun, ja alkoi tuntua ajoittain hyvältä. Yhteensä ratsastettua tuli sen parin tunnin verran, mutta fiilis oli sen jälkeen kyllä taas korkealla. Äiti ja pikkuveljeni olivat onneksi tehneet kaikki tallityöt! ♥

Ennen kuin itse kapusin Namun selkään, pidin Oonalle viikottaisen ratsastustuntinsa. Hensu oli aika myrtsillä tuulella hoitaessa, ja ratsastaessakaan se ei ollut parhaimmillaan, mutta hienosti kuitenkin kuunteli ratsastajaansa. Tällä kertaa annoin tytön itse verrytellä Hensua käynnissä, ja hän tekikin osaamiaan juttuja: voltteja  ja pysähdyksiä runsaasti. Sitten kertasimme vähän kevennystä käynnissä ja sen jälkeen aloimme ensin tehdä ihan lyhyitä harjoitusravipätkiä. Kun ravi sujui taas niin hyvin, siirryttiin aika nopsaan kevennysharjoittelun pariin. Oona hienosti piti koko ajan tasapainonsa, vaikkei heti ihan kevennyksen rytmistä saanutkaan kiinni. Sekin kuitenkin alkoi löytyä jo muutaman pätkän jälkeen.

Kun Hensun ravikiintiö alkoi olla täynnä (=se ei vielä näyttänyt ollenkaan kipeältä, mutta ravia oltiin tehty jo melko paljon) siirryttiin käyntiin ja siinä aloimme miettiä pohkeenväistön alkeita. Ensin yritin selittää liikkeen mahdollisimman yksinkertaisesti ja varmistin, että Oona tajusi kaiken selittämäni. Sitten aloimme aidan tuella tekemään liikettä ensin yhdessä. ja pienellä avustuksella poni alkoikin reagoida, jollei väistämällä, niin kääntymällä kuitenkin. Muutamia sivuttaisaskeleitakin saatiin sinnikkäällä yrittämisellä, ja siihen olikin sitten hyvä pikkuhiljaa lopetella.

Poni oli aika innoissaan :D

Kun Oona tuli alas ponin selästä, näytin minä vielä nopeasti kevennyksen rytmin ja pohkeenväistössä tavoiteltavan liikkeen (ei muuten ollut helppoa, kun ponia ei ole aikoihin taas läpiratsastettu!). Sitten yhdessä hoidettiin poni pois ennen kuin Oonan kyyti taas saapui. :)