sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

#23 Kouluratsastusta

Heissan! Tässä menikin taas ihan humauksessa tämäkin viikonloppu! Nytkin pitäisi olla lukemassa kemian kokeeseen, mutta ajattelin mieluummin kirjoitella ensin tänne. Nyt olen mielestäni todella hienosti kunnostautunut Namun liikutuksen suhteen, tälläkin viikolla heppanen sai liikuntaa viitenä päivänä! Hensukin on tehnyt parina päivänä tuntiponin hommia, eikä ole pelkästään seisoskellut aurinkoa ottamassa koko viikkoa (vaikka suurimmaksi osaksi onkin!)



Perjantaina menin todellakin taas koulua Namulla. Aika pian sai jo todeta, että sivarit ovat ihan tarpeelliset. Ne ovat kyllä niin kätevät, kun voivat roikkua häiritsemättä kiinni satulasta, josta ne sitten voi nopeasti napsauttaa kiinni kuolaimiin. Tällä kerralla siis alkuverkkailin sivareiden avulla, ja kyllä niistä on ihan kivasti myös apua. Käynnissa ja ravissa tulikin oikeastaan aika kivoja pätkiä, ja otinkin sitten taas välillä sivarit irti. Siinä vaiheessa Namu oli jo aika hyvä ratsastaa, joten siirryin laukkatyöskentelyn pariin. Se ei sitten sujunut ollenkaan niin hyvin, mutta kun lopulta sain vähän parempaa otetta laukkaankin, lopettelin aika pikaisesti. Melko hämäräksi taas kerkesi ratsastuksen aikana mennä, kiiruhda jo kevät!





Lauantaina Anni tuli ratsastustunnille Hensulla. Poni oli ensin aika mitäänsanomattomalla tuulella, mutta kun se vähän heräili, muuttui se kärttyisen vanhan rouvan kautta ihan tyytyväiseksi puurtajaksi. Anni oli kehittynyt viime näkemän ihan kunnolla: silloin mietittiin miten joku tehdään, ja nyt päästiin miettimään miten jotain tehdään oikein. Kun voltit, puomit ja loivat kaaret sujuivat käynnissä ja ravissa kivasti, lisättiin vähän haastetta touhuun. Mukaan kuvioihin astuivat pohkeenväistöt ja avotaivutukset käynnissä. Olin aika paljon ihan kädestä pitäen näyttämässä etenkin avotaivutuksen ratsastamista, ja tulihan sieltä niitä hyviä pätkiäkin! Pohkeenväistössä sen sijaan kemiat eivät vain ratsukolla alkuunkaan kohdanneet, eikä kovin kummoista väistöä vielä saatu aikaiseksi. Seuraavan kerran kun nähdään jatketaan taas!






Ratsastin itse Annin lähdettyä Namulla - yllättäen taas koulua. Vaikka sivarit taas roikkuivatkin mukana varmuuden vuoksi, ei niitä kertaakaan koko ratsastuksen aikana tarvinnut käyttää. Namu oli heti alkuun ihan kivan vastaanottavaisella tuulella, ja se oli siitä helppo saada rentoutumaan niskasta. Käynnissä ja ravissa tein taas paljolti voltteja ja kaikenmoisia kaarevia uria, ja ne sujuivatkin pääsääntöisesti ihan kivasti. Laukkaakin sain työstettyä jonkin verran, vaikka se edelleen hankalaa meille onkin. Ratsastuksesta jäi todella kiva fiilis, ja aina tällaisina kertoina muistaa, miksi tätä oikein tehdään.




Tänään sunnuntaina ratsastin taas koulua Namulla. Pitäisi varmaan vaihteeksi jo tehdä välillä muutakin :p. Alkuun yritin kovasti ratsastaa ilman sivareita, mutta kun mistään ei tullut mitään luovutin ja laitoin ne kiinni. Kärsivällisellä ratsastuksella ja miljoonalla puolipidätteellä aloin saada Namua paremmin kuulolle ja liikkumaan kauniimmassa muodossa. Tein koko puolitoistatuntisen ratsastuksen ajan pelkkiä siirtymisiä askellajista toiseen. Ensin ihan vain käynti-seis, sitten käynti-ravi, ja sitten jo vähän vaativampaa ravi-seis. Kaikki vaativat kyllä toistoja, mutta alkoivat sitten pelittää ihan kivasti. Laukkasinkin nyt ensimmäistä kertaa sivarien tuella, ja sekin sujui suureksi yllätykseksi oikeastaan aika kivasti! Siirtymisissä laukasta raviin on vielä paljon treenattavaa, mutta itse laukka oli ajoittain jo aika hyvä. Tästäkin ratsastuksesta jäi positiiviset ja inspiroivat fiilikset, tätä menoa jatketaan!



2 kommenttia: