keskiviikko 6. tammikuuta 2016

#228 Viimeinen katsaus 2015

Joku ehkä voi huomata, että minä olen tällainen ihminen, joka mielellään jää haikailemaan menneisyyteen eikä välttämättä aina muista elää hetkessä, tai ainakaan uskalla suunnitella tulevaisuutta kovin pitkälle. Siksi sorrun vielä kerran tarkastelemaan viime vuotta, mutta sitten jätetään asia omaan arvoonsa ja aletaan seuraamaan, mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Tässä postauksessa tutkailemme viime vuotta numeraaliselta kannalta. Näissä tilastoissa on kuitenkin pienen pieni heitto, sillä tammikuun kymmenen ensimmäistä päivää ovat jääneet merkitsemättä kalenteriin.

©Rebe
Vuonna 2015 ratsastin yhteensä 265 kertaa, mikä on ihan hyvä saldo. Tuohon lukuun on laskettu mukaan myös ajokerrat, ohjasajot, juoksutukset jne. joten luku ihan pelkistä ratsastuksista lienee 250:n paikkeilla. Yhteensä ratsastin 8 hevosella, Namulla, Hensulla, Taavilla, Aikulla, Laikulla, Räpsyllä, Mummolla ja Ruulla. Ja edellä mainituista omilla selkeästi eniten, Räpsyllä kahdesti ja muilla kerran. Namu teki töitä 194 kertaa, mikä on kuitenkin yli puolet vuodesta, vaikka aika niukasti. Prosentteina tuo sama on nimittäin 53% vuodesta. Itse puuhailin sen kanssa tuosta lukemasta 183 kertaa, eli 94% . Aika paljon!

©Rebe
Hensukin teki töitä 137 päivää vuodesta, mikä on yllättävän paljon. Toisaalta poni olikin ennätysmääränsä tuntiponina, raukka joutuu vanhoilla päivillään ansaitsemaan omistajalleen. :D Poni teki tunteja viime vuonna nimittäin. 43 kappaletta, eli 31% kaikista töistään! Taavi olikin kokonaisen puolivuotta tuntiponina, mutta kotiin muutettuaan se teki tunteja enää 12 kaikista 79 ratsastuksistaan, vaikka sekin on sitten kuitenkin 15% ponin töistä. Tässä siis kuitenkin vain 9. heinäkuuta eteenpäin lasketut luvut.

Melkein tuli se kolmaskin putoaminen! ©Rebe
Minä itse ratsastin Hensulla 42 kertaa, eli 30% sen ratsastuksista. Aika vähän. Hensulla ratsastin kuitenkin koko vuotena toisiksi eniten, ja kolmantena sitten tietysti Taavi, jolla ratsastin 34 kertaa eli 43% ponin ratsastuksista sen meillä olo aikana. Nyt voimme siis huomata, että vaikka ratsastuskerrallisesti järjestys siitä kenellä olen mennyt eniten on Namu -> Hensu -> Taavi, voidaan prosenttuaalisesti todeta minun menneen enemmän Taavilla kuin Hensulla suhteessa siihen, kuinka paljon poni on tehnyt töitä. Monimutkaista!

©Seidi Siimes
Hepoista voisi tehdä vaikka kuinka paljon tilastoja, kuinka monta kertaa Namulla hypättiin, kuinka monta kertaa vuodessa maastoiltiin jne. mutta olen vielä vajaan kolme tuntia lomalla, joten matikka aika pitkälti kyllä riittää näihin, laskimella onneksi melko yksinkertaisiin prosenttilaskuihin. Kun noita hevosten työskentelyjä kuitenkin vähän vertaillaan tammikuusta eteenpäin, voidaan havaita tammi- ja helmikuun sekä huhtikuun olleen marras- ja joulukuun tapaan hevosten osalta todella hiljaisia kuukausia, minä ratsastin keskimäärin vain 13 kertaa kuukaudessa. Kylmät kuukaudet pääasiassa, siis! Erityisen aktiivisia kuukausia olivat heinä-, elo- ja syyskuu, siis ne kaikkein lämpimimmät kuukaudet. Silloin ratsastin keskimäärin 35 kertaa kuukaudessa, mikä on jo ihan kiva luku! Kaikkein vähiten tuli ratsastettua tammikuussa, vain 10 kertaa, mutta sieltähän puuttuukin se ensimmäiset 10 päivää kokonaan. Eniten sen sijaan ratsastin syyskuussa, peräti 38 kertaa.

© Anna Weckman
Näitä tilastojahan saisi tehtyä vaikka millä mitalla, mutta jotta postaus ei aivan mielettömästi venyisi todetaan enää vain muutama asia. Putosin viime vuonna kahdesti, mikä on 200% enemmän kuin vuonna 2014. Lyhäreitä teimme kolme kappaletta, jotka ovat vielä tuonne loppuun listattuna. Kävin kolmella ratsulla 11 kisoissa ja startteja minulla oli 20. Eniten startteja minulla oli Namun kanssa, 18 kappaletta. Ihan kelpo saavutus siis! Kisapaikkoja oli 4, Someron hevosharrastekeskus, Terhin Talli, Tammela ja Forssa. Voitin kolmesti kisoissa ja toisen sijan sain kerran. Kolmas olin kahdesti ja kerran sijoituin 6:nneksi. Tänä vuonna voisi siis kisoissa alkaa ottaa enemmän riskejä ja alkaa oikeasti vähän kilpailla!

©Anna Weckman

8 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja super ihania kuvia sekä oot super hyvä tekemään videoita!

    VastaaPoista
  2. Tämmönen oli tosi kiva ja mielenkiintoinen. :) Tuli ittellekki sellanen olo, että voisi alkaa laittaa muistiin enemmän asioita. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! Näitä on tosi kiva katsoa jälkeenpäin! :)

      Poista
  3. Tykkään katsella videoitasi
    Nyt aloitin vasta lukeen blogiasi☺☺

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus! Ihan superihania noi videot! Tää sun blogi vaikuttaa kivalta, tykkään myös ulkoasusta. Se on mun makuun ehkä vähän tumma, mutta muuten ihan kiva! Tykkään varsinkin tosta bannerista <3


    kamillaino.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! :) Mun henkinen värini kun on musta, niin en osaa edes tehdä minkään muunvärisiä ulkoasuja. Ehkä seuraavaan yritän saada vähän väriä? ;)

      Poista