#231 Neljä ihmiskohtaloa

Olen jo pitkän aikaa ajatellut jonkinlaisen mielipidekirjoituksen kirjoittamista. Tämä nyt ei ole aivan perinteinen sellainen, mutta pohdinnan puolelle menee kuitenkin. Kirjoitan nyt aiheesta, jonka parissa olen käyttänyt enemmän tai vähemmän aikaa jutellessani ihmisten kanssa niin kasvotusten kuin puhelimen välityksellä. Tässä postauksessa käyn läpi neljä ihmistyyppiä hevosten parista, kaikki muut paitsi minä itse pysykööt nimettöminä, eikä heitä muutenkaan ole tarkoitus millään tavalla haukkua tai mustamaalata. Eriluontoiset ja erilaiset lähtökohdat saaneet ihmiset ovat päässeet yhteisessä harrastuksessaan, ratsastuksessa, etenemään jokainen omalla tavallaan. Kaikki ovat kohdanneet paljon vastoinkäymisiä, mutta uskon jokaisen silti olevan tyytyväinen omiin saavutuksiinsa ja tasoonsa tällä hetkellä. Kaksi näistä neljästä ihmistyypistä ovat tavoitteellisempia kuin toiset kaksi, mutta miten onkaan epäreilu elämä heidät sijoittanut.

Kaikki kuvat © Rebe, varmaan ainoalta kerralta ikinä kun olen saanut hevosen aika rehellisesti avuille..

Ensimmäisenä otan käsittelyyn itseni, eikö se ole vähintäänkin reilua? Tämä on siis seitsämäs ratsastusvuoteni ja olen noussut tasolta 0, aivan kuten kaikki muutkin, siihen pisteeseen missä nyt olen. Minun tapauksessani se on noin HeB ja rataesteinä 90cm. Meillä ei ikinä ole suinkaan ollut liikaa ylimääräistä rahaa, mutta siitä huolimatta ihana omakotitalomme maaseudulla on melko edullisesti mahdollistanut ensin ylläpitohevosten, sitten ensin kahden ja lopulta kolmen oman hevosen ottamisen. Se on asia, josta olen tottakai mielettömän kiitollinen! Minulla on koko ajan käytössä enemmän tai vähemmän terveet vanhusponit ja parhaassa iässä oleva minun tasooni nähden potentiaalinen estehevonen, jonka isästä on muuten pakko linkata video tuohon alle, eikö ole aika hieno! ♥ Ei taida Namusta sentään ihan 160cm hyppääjää tulla rakenteensa vuoksi, mutta hyvin se varmaan pystyisi menemään 110-120cm, mikä on jo minulle hurjan paljon!

linkki

Minä olen luonteeltani ihminen, joka nauttii eläinten kanssa touhuamisesta, rennosta tekemisestä ja hauskanpidosta, mutta ei aina jaksa innostua tavoitteellisesta treenaamisesta. Olen myös niin mukavuudenhaluinen sohvaperuna, että iltatalliin raahautuminen vaatii välillä valtavat henkiset tsemppaamiset. Enkä nyt tarkoita tällä sitä, että jättäisin hevoset hoitamatta tai tekisin sen huonosti, mutta pimeään, kylmään ja sateiseen yöhön (koska ilta menee ohi aina siinä vetkutellessa) lähteminen ei varsinaisesti kiinnostaisi noin niin kuin joka ikinen ilta. En myöskään ole kovin tavoitteellinen tekemisissäni, eikä ainakaan kisaaminen kuulu niihin asioihin, joita haluaisin välttämättä tehdä koko ajan tasoa nostaen. Tämänhetkisellä tasollani viihdyn oikeastaan aika hyvin, esteet ovat sopivan haasteellisia, mutta edelleen aika pieniä.

Minun ratsastuskertani vaihtelevat viikossa hyvin paljon. On kausia, kun hevosen selässä tulee viikkossa oltua vain muutama kerta, mutta välillä tulee kaikki hevoset liikutettua ihan päivittäin. Tunneilla käyn säännöllisen epäsäännöllisesti kerran viikossa, eli suurimman osan ajasta ratsastan opetuksetta, joka tietysti hidastaa kehitystä. Mutta kuten todettu, olen tilanteeseen ihan tyytyväinen näinkin, ei minulla ole mitään kiirettä kehittyä. Vanhemmat maksavat kyllä käytännössä koko harrastukseni vielä jonkun aikaa ja kauhulla odotankin sitä, kun pitää alkaa itse kustantamaan hevosten aiheuttamia kuluja. Koska olen nyt peruskoulun viimeisellä luokalla on hyvin pian edessä yhteishaku, jossa ensimmäiseksi hakutoiveeksi aion laittaa Ypäjän hevosopiston hevostenhoitajan pt:n. Uskon pääseväni melko helposti sisään monipuolisen kokemukseni ja hyvän koulumenestykseni puolesta, vaan mikä olisikaan tilanne jos omia hevosia ei olisi.

Olen myös ollut tuntiratsastajana, joka on vieläpä ihan ahkerasti treenannut tietyn ponin kanssa ja päässyt sillä jopa tallin ulkopuolisiin kisoihin. Uskoisin myös tuon kohtalon sopivan minulle vaikkapa ihan pelkästään hyvin, minun ei tarvitsisi joka päivä huolehtia hevosista, mutta saisin edelleen ratsastaa monipuolisesti. Omissa on vain se upea puoli, että niiden kanssa voi tehdä juuri mitä haluaa. Monta unohtumatonta hetkeä olisi tuntiratsastajana jäänyt kokematta. Onko elämä siis reilua, että minulle on suotu näin upea tilaisuus elää unelmaa, tehdä mitä haluan, treenata ja kisata? Noin niinkuin noihin muihin kohtaloihin verrattuna? En valita. Ja jos joskus valitan niin muistuttakaa, kuinka etuoikeutettu olen!

Vilkaistaanpa sitten toista ihmistä. Hän on tavoitteellinen ja haluaisi kisata ja kehittyä pitkälle. Hän on ratsastanut pari vuotta minua kauemmin, muttei suinkaan ole kulkenut niin helppoa polkua kuin minä olen. Hän kustantaa suuren osan harrastuksestaan itse, vaikka onkin saanut omalla työllään myös paljon ratsastaa niin tunti- kuin yksityishevosiakin palkaksi. Hän on minua taitavampi ratsastaja, mutta kilpailee yhä samalla tasolla kuin minäkin. Tavoitteellisuutensa ja kilpailuhenkisyytensä puolesta hän haluaisi jo olla paljon pidemmällä, mutta tuntihevosilla hänen etenemismahdollisuutensa melko vääjäämättä tyssäävät tälle tasolle. Silti hän on uskollinen tuntiratsastaja opettajalleen, eikä ainakaan toistaiseksi ole ottanut esimerkiksi vuokrahevosta, jolla kehittyminen voisi olla helpompaa. Hän käy ratsastamassa tunneilla aina kun mahdollista, mutta pitkän matkan takia se tekee kuitenkin vain 1-3 kertaa viikossa näin lukion aikana.

Tämä ihminen on tehnyt paljon asemansa eteen, jonka hän on vuosien aikana saavuttanut. Nykyään hän saa ratsastaa hyvin erilaisia hevosia, saa ratsuja valmennuksiin ja pikkukisoihin, eikä aina edes maksa niin paljon kuin muut tekemänsä työn puolesta. Hän on samalla ahkeruudellaan saanut kesätyöpaikan useaksi vuodeksi ja häntä pidetäänkin ehdottomasti tallin taitavimpana ja luotettavimpana junnuna. Silti hän ei voi olla 100% tyytyväinen tilanteeseensa, juurikin näiden huonojen etenemismahdollisuuksiensa takia. Hän on silti yhtä kaikki ihminen, jota kovasti ihailen ja jolta haluaisin oppia tavoitteellisempaa ratsastamista ja rohkeutta kisaamiseen. Vastapainoksi muistuttaisin häntä kaikista niistä hyvistä, saavutetuista asioista, löytämään niistä motivaatiota ja jatkamaan eteenpäin, vaikka vastoinkäymisiä tulisikin enemmän kuin laki sallii!

Kolmas henkilö on näistä neljästä henkilöstä se maanläheisin puskaratsastaja, joka ei kisoissakaan ole pyörähtänyt kuin muutamaan otteeseen. Hän on ratsastanut vuosissa hieman minua vähemmän, nyt tosin koko ajan vähenevissä määrin. Uskaltaisin jopa epäillä, ettei ainakaan tavoitteellinen ratsastus, jos ratsastus ollenkaan, ole ehkä se aivan hänen juttunsa motivaatiosta päätellen. Silti hänkin on taitava ratsastaja, ei ihan sitä tasoa kuin muut henkilöt tässä postauksessa, mutta lähes ollenkaan treenaamattomaksi taitava kuitenkin. Hän ei juurikaan ole ratsastuksistaan maksanut, vaan mennä hömpöttelee kavereidensa hevosilla kerrasta toiseen. Hänellä voi kuitenkin olla todella pitkiäkin taukoja hevosetta. Hän ei kisaa eikä oikein ikinä ole innostunut ajatuksesta, tai ei ainakaan tee töitä päästäkseen kisaamaan.

Tämä henkilö on saanut elämäänsä ratsastuksen osalta hyvän roolin, sillä hän pääsee ratsastamaan, muttei siinä ole painetta mukana yhtään, mikä sopii hänelle kuin hattu päähän. Hänelläkin on pian edessä yhteishaun valinta, mutta hevosten sijaan häntä vetää luokseen ihan kaikki eläimet. Tämä henkilö on mielettömän luotettava eläinten hoitaja, ja hänet saa tilanteessa kuin tilanteessa tarvittaessa tuuraamaan hevosen omistajan estyessä tallille menosta. Hän myös tuntee ratsastamansa hevoset melkein yhtä hyvin kuin omistajansa, ja kantaa kyllä vastuun tekemisistään. Häneltä haluaisin oppia laittamaan asioita välillä tärkeysjärjestykseen. Minä kun olen välillä tehnyt sen, että laitan päivittäin hevoset ykköseksi ja unohdan kaverit ja perheen. Tässä haluaisin siis ottaa mallia ja välillä panostaa muihinkin. Tälle henkilölle taas antaisin neuvoksi tehdä niin kuin hyvältä tuntuu, sillä hevoset eivät ehkä ole sinulle se parhaiten sopiva asia. Seuraa unelmiasi niin löydät kyllä oman paikkasi maailmassa!

Neljäs, eli viimeinen, henkilö on minulle vierain, mutta häntä ihailen eniten. Hänellä ei ole ikinä ollut käyttää omaisuuksia ratsastukseensa, mutta hän on jo vuosia maksanut hevostelunsa tekemällä rankkaa työtä. Tällä hetkelläkin hän taitaa tehdä lähes päivittäin tallia saadakseen ratsastaa viikossa sen 5-8 kertaa. Tähän tilanteeseen hän on päässyt aivan pelkästään tekemällä paljon töitä, nipistämällä mm. koulusta ja ratsastamalla aivan jokaisella hevosella, johon vain on saanut tilaisuuden. Hän on myöskin ratsastanut minua kauemmin, muttei alkuvuosinaan ole kehittynyt oikein mihinkään. Vasta viimeiset pari vuotta ovat nostaneet hänet paitsi vaativan tason ratsastuskouluhevosen selkään, myös niiden kanssa jo samalle aaltopituudelle. Hän osaa ratsastaa kaikki vaativan B:n liikkeet, mutta on silti nöyrä eikä todellakaan kehu itseään helposti. Hänen ehdoton lajinsa on kouluratsastus, mutta kyllä ne esteet menevät siihen samaan tasoon saakka kuin minulla ja henkilöllä kaksikin.  Hän ratsastaa paljon itsenäisesti, mutta opettajanaankin hänellä on hyvin taitava henkilö, jolta varmasti saa apua kaikkiin ongelmatilanteisiin.

Tämäkään henkilö ei ole aivan täydellisiä kortteja elämäänsä saanut, mutta on mielestäni todella ihailtavasti hyödyntänyt niitä niin hyvin kuin mahdollista. Hän on tehnyt unelmiensa eteen mielettömästi töitä, ja saavuttanut myös tuloksia, joita tällainen tavallinen tallaaja ei voi kuin ihailla! Tälläkin henkilöllä on edessään yhteishaku, jossa ykköstoiveenaan hän aikoo hakea ratsastuksenohjaajaksi. Tosiaan toivon, että hän pääsee tätä opiskelemaan, koska se jos jokin työ on kuin hänelle tehty. Tältä ihmiseltä haluaisin ennen kaikkea oppia ahkeruutta ja periksiantamattomuutta, sillä ei niitä tuloksia ilmaiseksi saa. Ja kuten muillekin, on minulla tarjota tällekin henkilölle pieni neuvo: Usko itseesi äläkä vähättele taitojasi, pääset vielä pitkälle kun tuota menoa jatkat!

Kuten nyt voimme huomata, on näistä ihmisistä yksi ihminen täydellisesti oikeassa roolissaan. Tai eihän kukaan voi olla täydellisesti, mutta paremmin kuitenkin. Itsekin olen oikein hienossa tilanteessa josta ei kyllä valittamista löydy, luonteeni puolesta en tarvitsisi näinkään paljoa. Sen sijaan ne tavoitteellisemmat saavat tyytyä tilanteeseen, johon omalla työllään pystyvät pääsemään. Mitä siis voimme huomata? Että ratsastus on erittäin epäreilu laji rahan takia, ne joilla sitä on voivat tehdä mitä huvittavat, ja joilla ei ole on tyydyttävä siihen mikä on mahdollista. Ja korostan nyt vielä että näillä kaikilla neljällä on silti asiat hyvin eikä kukaan ole valittamassa tilanteestaan. Ja johtopäätös, jonka varsin helposti voi vetää on: Elämä on epäreilua!

♥