#238 Ahaa-elämyksiä

Maanantaina Namun kanssa koin niin monia ahaa-elämyksiä, että pitää niitä tännekin tulla tuulettamaan! Ihan ensimmäinen asia joka tajuntaani jossain vaiheessa ratsastusta iski, oli että bloggaajakin tarvitsee omaa aikaa! Olen tänne blogin puolelle kertonut jokaisesta ratsastuksesta, jota nyt toki olen jatkamassakin, se ei itsessään ole rasittavaa. Päinvastoin! On kiva vähän analysoida treenejä ja lueskella myöhemmin mitä meille onkaan kuulunut. Mutta kaikki oheismateriaali, siis pääasiassa kuvat ja videot, tuottavat varmasti jokaiselle harmaita hiuksia! Olikin aivan ihana ratsastaa materiaaleista huolehtimatta, tiesin minulla olevan vanhoja kuvia käytössä ja en siis kertaakaan kaivanut puhelinta esiin päivittääkseni somea. Ja se jos joku oli mukavaa! Ei tarvinnut myöskään miettiä, miltä ratsastus näyttää tai teenkö nyt jotain järkevää treeniä. Tai asia joka ei minua mietitytä, mutta monia varmasti: Miltä minä näytän? :D

Menin siis tammalla vain noin puolisen tuntia ilman satulaa, joka itsessään oli vähän mielenkiintoista. Pimeässä, energisellä tammalla, ratsastaja kolme tuntia nukkuneena ja Taavikin taas tuli tielle pyörimään. Kaikki meni kuitenkin hyvin, minä vain nautin Namun ihanan suuresta ravista lumisella pellolla, uskalsin laukata löysällä ohjalla juuri sitä vauhtia mitä tammaa huvitti ja se kaikki oli vain ihanaa! Olo selässä oli niin rento ja tyytyväinen, eikä heppakaan jännittänyt yhtään. Sen tietää jo siitä, että vaikka puolesta tunnista oli suuri osa sitä laukkaakin niin hikeä ei hevosella juurikaan ollut pinnassa. Namulla oli kokoajan niin tyytyväinen ilme, se viihtyy paljon paremmin ilman satulaa. Sitä en sitten osaakaan selittää, ilman satulaa, juoksuttaessa, ohjasajaessa jne. tamma on todella rento eikä paljoa stressaa, satulan kanssa se hikoaa aina ja on paljon jännittyneempi. Satulan pitäisi olla tammalla ihan sopiva, eli mikä juttu siihen satulaan sitten liittyy niin ahdistavana? Vai olenko minä satulan kanssa niin kova ratsastaja että hevonen jännittyy?

Päivän toinen oivallus tuli laukassa. Vasempaan kierrokseen istuntani on melkoisen vakaa, jalat pysyvät aloillaan, ylävartalo ei heilu ja pystyn istumaan satulassa. Vasempaan kierrokseen istun aina satulassa, mutta oikeassa kierroksessa tilanne on päinvastainen. Jos vain voin päättää otan mielelläni kevyen istunnan, joka on paljon vakaampi kuin vasemmassa kierroksessa. Alas istuessani alan pomppimaan ja ylävartalo heiluu laittoman paljon, jonka seurauksena jalatkin alkavat elää omaa elämäänsä. Olen vasta alkanut kiinnittää tähän huomiota ja yritän nyt saada oikeaan kierrokseen perusistuntaa haltuun, ja vasempaan taas tehdä kevyessä istunnassa töitä. Maanantaina kuitenkin keksin jo huikean helpon tavan parantaa istuntaani oikeassa kierroksessa hurjasti. Minun piti yksinkertaisesti ottaa enemmän lantiota alle ja venyttää itseäni suoraan ylös. Tässä meni nyt vielä jalat vähän eteen, mutta ylävartalon heiluminen hävisi heti puoleen. Olen minä kyllä aika toispuoleinen lihaksiltani, sillä tätä asentoa oli oikeasti rankka pitää yllä. Treeniä treeniä siis, nyt ainakin tiedän mitä kautta lähden ongelmaa purkamaan!

Ratsastuksen jälkeen järkytin Namua vielä pulkalla. Se oli tamman mielestä aluksi aivan kamala, ei sitä päin voinut katsoakaan saatika että se olisi liikkunut. Mutta kun paikalle ilmestyi Taavi, joka yritti tuon kammotuksen vain syödä, keräsi tammakin kaiken rohkeutensa ja vähän puhisi pulkalle. Minulla oli koko ajan Namu suitsista toisessa kädessä, pulkka toisessa, ja pikkuhiljaa sain siirrellä pulkkaa edestakaisin tamman lähellä. Lopuksi päästiin jo siihen tilanteeseen, jossa sain hevosta taluttaa ja samalla hinata sen vierellä pulkkaa. Ei tuon otuksen perään vielä pitkään aikaan mitään laiteta, mutta varmasti vielä joskus. Vaikka se olisi viimeinen tekoni (ja sehän voi olla! :D) Tamma siis todellakin yllätti positiivisesti, niin ratsastuksessa jossa se esitti jokaisessa askellajissa hyviä pätkiä. Etenkin käynti alkaa olla aika vahvaa ja siinä hevonen hakee aika helposti oikeaan suuntaan ainakin näin kotioloissa. Mutta myös se pulkkailu oli positiivinen yllätys, ja olenhan minä tyytyväinen itseenikin, aika saavutuksia melkoisen väsyneenä! ;)