Ponin ilme :'D |
Ensimmäiseksi piti vain päästä yksittäisten puomien yli ja sitten alkaa käännellä vähän enemmän. Oonalla oli välillä tehtävät vähän sekaisin, mutta itse ratsastus oikeastaan sujui aika hienosti. Muutaman kerran piti muistuttaa, ettei ponin päätä ole tarkoitus kääntää kylkeen saakka vaan kääntää ulkopohkeella, sekä tietysti muita huomautuksia, mutta pääasiassa Oona ratsasti aika hyvin. Hensukaan ei sentään alkanut kiellellä puomeja, kuten sillä on ollut tapana aina silloin tällöin :'D
Sitten harjoiteltiin täsmällistä pysähdystä neliön sisään, ja sen jälkeen vähän lisää tarkkaa ohjaamista ja tiukkoja käännöksiä. Tämä kaikki tällä kertaa käynnissä, koska Oona ei halunnut tällä viikolla ollenkaan ravata. Sinänsä hassua, kun ravi kuitenkin sujuu todella hienosti kokemukseen nähden. Tässä vaiheessa olin niinkin ilkeä, että laitoin ohjat ponin kaulan alta ristiin, eli Oonan oli pakko miettiä miten hevosta kääntää, ja näin ollen alkoi automaattisesti enemmän kääntää sillä ulkopohkeella. Kun puomitehtävä meni ohjat ristissä kerran läpi olin kuitenkin niin kiltti, että suoristin ne takaisin.
Seuraavana vuorossa oli pysähdysharjoitus, jonka perään piti vielä peruuttaa. Ensimmäisellä kerralla Hensulla ei ollut aikomustakaan peruuttaa, mutta kun se suostui tehtävään alkoi peruutukset sujua oikein hienosti - jopa sen puomin yli vaikkei ponilla sellaista ole harjoiteltukaan. Lopuksi muokkailin puomeja vielä oikein kunnolla ja laitoin putkeen vähän enemmänkin käyntipuomeja. Ohjaavien puomien avulla ratsukko selvitti ne suoraan ja keskeltä. ja kiemurtelutkin sujuivat ihan hyvin vaikka Hensua alkoikin vähän välillä epäilyttää selviytyykö sellaisista tehtävistä ollenkaan :D
Illalla minulle iski hirveä koulufiilis, joten suitsin Hensun ja hyppäsin sen loimen päälle ratsastelemaan. Poni oli todella miellyttävä ratsastaa. Se taipui ja antoi niskasta oikeasti periksi, vaikka yleensä se jääkin niskasta jännittämään vaikka muuten myötääkin. Sain pitkästä pitkästä aikaa, jos koskaan olen saanutkaan, takajalkoihin kontrollia ja niitä ratsastettua alle, jonka seurauksena tottakai poni alkoi työskennellä rehellisesti. Käynti ja ravi oli todella siistiä, ja laukkaympyrätkin sujuivat mukavasti.
Minun ei kyllä pitänyt Henulla enää pahemmin laukkailla, mutta koska se ei nyt ole ollenkaan oireillut uskallan rasittaa sitä hieman lisää. Se siis sisältää muutamat laukkaympyrät per päivä, vaikka eihän ponilla ikinä ole kuitenkaan joka päivä töitä. Lopuksi ratsastin vielä hetken puomeja, ja käynnissä ne sujuivatkin ihan kivasti. Ravissa käyntivälit eivät oikein toimineet, mutta hienosti poni yritti siitäkin selvitä. Ratsastuksesta jäi ihan supermahtava fiilis, kyllä multa sentään löytyy se kouluhevonenkin ;)
Onks namu somerolla?
VastaaPoistaEi ole enää :)
PoistaHyvin Oona ja Hensu näyttää menevän! Kiva kun paljon kuvia ja videokin! :)
VastaaPoistaOona tosiaan pärjäsi oikein kivasti ja Hensu tuttuun tapaansa toteutti mitä pyydettiin ;) Kiva että pidit! :)
Poista