Iloiset toimarit ja yleisöä! :) |
Paikalla sain kuulla että minun olisi pitänyt osata kisoissa ratsastettava kouluohjelma, mutta enhän minä sitä osannut :D Siinä sitten nopsaan sen opettelin, ja opinkin juuri sopivasti siihen mennessä kun lähdin avustamaan ensimmäistä tukea tarvitsevaa ratsukkoa radalle. Kaikkien näiden jälkeen oli vuorossa esteradan rakennus, joka sujui nopeasti kun porukkaa oli paljon! Puomi-ja ristikkoluokat seisoin vielä kentän keskellä valmiina auttamaan, mutta sitten keskityin välillä itse enemmän siihen syömäpuoleen! :D
Irina ja Ykä-vauveli |
Irina ratsasti Ykällä 60cm luokan, joten autoin ratsastajan issikka-shetlanninponi-suomenhevosvauvan selkään ja kuvailin verryttelyä. Ykä ei muuten pukittanut yhtä ainutta kertaa vaikka sitä kovin jännitettiinkin! Itse rata meni vauvaratsukolta harjoitukseen nähden todella hyvin ja vain yksi suurempi, pudotukseen johtanut virhe, tuli koko radalta. Valtavan hieno pikkuhevonen!
Maanantaina pidin Oonalle tuntia, ja aiheena oli erilaiset puomitehtävät ja taas mm. käynnin pidentäminen ja lyhentäminen. Oona ratsasti todella hyvin, vaikka oma opetukseni kärsikin äidin katsellessa vierellä. Tällä kertaa saatiin myös ensimmäinen kokonainen kierros ravissa onnistuneesti suoritettua!
Keskiviikkona Jemina tuli meille ja minun piti "lukea ja ottaa pari kuvaa". Eihän lukemisesta tullut yhtään mitään ja hetken Jeminan koulu/puomityöskentelyä seurattuani kävinkin nopeasti laittamassa Namun kuntoon. Tai operaatio olisi ollut nopea jollei se taas olisi rikkonut suitsiaan. Tällä kertaa uhriksi joutuivat Hensun ajosuitset, mutta rikki meni vain toinen poskiremmi. Löysin kuitenkin kaapista jo aiemmin hajonneiden suitsien samaisen kappaleen ja laitoin sen suitsiin. Nyt ei siis ole vielä suitsiostokset edessä.
Menin Namulla ns. "kuolaimettomilla", eli turparemmiin kiinni ohjat. Ei mikään paras vaihtoehto, mutta halusin vähän kokeilla kuunteleeko tamma ollenkaan. Olihan se tietysti erilainen ratsastaa kun oli mm. pakko päästä kääntämään pohkeella, mutta olipa tammuska myös yllättävän rento. Ehdottomasti otan siis Repeltä lainaan hänen kuolaimettomansa (ja olympiatkin sovitukseen lähinnä maastoa/esteitä ajatellen) jotta pääsen kunnolla testailemaan.
Idean sain facebookista :) |
Lopuksi säädettiin Hensullekin kuolaimettomat, ja kullanmuru jatkoikin samalla fiiliksellä kuin siihenkin saakka, eli hyvin kuulolla. Tai ainakin niin kauan kunnes aloimme tulemaan samaan aikaan erilaisia tehtäviä. Siinä kohtaa molemmat hevoset jo vähän innostuivat... :P
Henun ohjat eivät olleet niin yhteistyöhaluiset xD |
Taisit saada päivän liikunnat ku juoksit ihmiste vierel ratoja:D Ne varmaa siel somerolnarvostaa ku käyt auttamassa. siis kuinka vanha toi ykä on? aika kiva idea muuten tehä tollaset kuolaiettomat, hyvä jos toimi! millaset kuolaimettomat repellä on?
VastaaPoistaOnneksi sentään aika moni taitava junnu pärjäsi radan yksinään :D Muuten olisi voinut kunto loppua! :P Ja kyllähän sieltä aina löytyy tekemistä kun vaan alkaa tekemään, mutta onhan siellä nyt tullut jo vuosia epäsäännöllisen säännöllisesti pyörittyä :D
PoistaYkä on 5-vuotias, mutta siitä on ensin pitänyt tulla ravuri eikä ole kauaa ollut ratsuna eikä hypännyt juuri mitään.
Repellä on "jotkut joissa menee remmit leuan alta ristiin", eli ilmeisesti ihan sellaiset Globus-tyyliset. Eivät siis mitenkään erityisen hyvät mutta kokeilemisen arvoiset - kannattaako edes etsiä omia. :)
Aa okei! No sittehän toi ykä meni iha sairaa hienosti ö.ö ihana nimi muute xD Mulla on muuten just tollaset kuolaimettomat :D Mitäköhän namu sanoo niistä, ite ku oon testaillu eri hepoilla ni pari oli ihan karmeita ratsastaa niil ja sit taas pari ihan loistavia :D
VastaaPoistaJep, Ykä-vauveli on kehittynyt hurjaa vauhtia ja tekee nyt jo tuntiratsun hommia koulunkäyntinsä ohella! :) Niistähän tulee aika kova paine turvalle (?) eli voi olla aika shokki tammalle :P Mutta eiköhän niistä vähän suuntaa-antavaa tietoa sitten saa, sopiiko ollenkaan vai ei :D
Poista