sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

#264 Huhtikuun tavoitteet

Jälleen aika palata vähän tavoitteiden pariin! Ensinnäkin haluan heti mainita, että jos yhden tavoitteen täyttämiseen olen tehnyt töitä, niin se on ryhti ratsastaessa. Häpeän edelleen silmät päästäni noita kuukauden vanhoja kuvia katsellessa, vaikka vähän syytänkin koulusatulaa ja pitkiä jalustimia ;) Valitettavasti minulla ei ole antaa vertailuun nyt tuoreita kuvia, mutta nappasin valmennuksen verkasta screenshotit videolta, onhan meno vähän erilaista kun ollaan verkkaamassa esteille, satula on oikea ja jalustimetkin järkevän pituiset :D 

Varusteista voin kertoa sen verran, että olen ihan oikeasti kohta putsannut kaikki nahkavarusteet kertaalleen. Taavin satula, Hensun valjaat, juoksutusvermeet ja yksi Stübben on vielä hoitamatta, mutta voiton puolella ollaan. Olen vain niin kauhean huono aloittamaan näitä, että venähtää aina seuraavan kuukauden puolelle :D Sen sijaan laiskuus pääsi iskemään siinä kohtaa, kun koulun jälkeen olisi pitänyt reippaasti suunnata ratsastamaan niin kauan kuin valoisaa aikaa riittää. Sanotaan nyt kuitenkin, ettei Namulla tainnut paria päivää pidempiä taukoja ratsastuksesta olla, eli sinällään ihan hyvin onnistuttu. Namuhan se tärkein liikutettava on, sitä paitsi Taaville kevät on puhkurin kanssa kaikkein vaikeinta aikaa, joten se saakin olla kevyellä nyt. 

Kisakausi alkoi suunnitellusti Somerolla, siitä seuraavaksi postausta ;) Ihan hyvin kuitenkin lähti homma pyörimään, kuten myös joka viikko taisi tulla hypättyä. Ei ole tarvinnut kahta hetkeä miettiä, miksi esteratsastus on se meidän lajimme. Hyppääminen onkin syrjäyttänyt kouluratsastuksen, ja nyt se tuntuu vielä tylsemmältä kuin talvella, kun muuhunkin on mahdollisuus ollut. Sitä ei siis kauheasti tullut ratsastettua ja sen huomasikin loppukuusta, kun kokeilin jälleen ratsastaa sitä K.N:ää läpi... Kilojen pudottamisessa edetään kuitenkin ihan mukavaa vauhtia, kyllä se on taas selvästi vähän laihtunut, vaikka Somerolla saatiinkin vielä arvostelut siitä, kuinka paksussa kunnossa sitä muka ollaan.. Naisellista tervettä pyöreyttä sanon minä :D

Ponien kuulumiset ovatkin aika mitäänsanomattomia, kuten jo mainitsinkin niin Taavin yskä ei ole helpottanut mihinkään, eikä hetkeen luultavasti helpotakaan siitepölyn takia. Sen kanssa ollaan kuitenkin käyty epäsäänöllisen säänöllisesti maastossa ja poika on ollut ihan hyvällä tuulella ratsastaessa. Hensu on pysynyt oikein iloisella tuulella, koska nyt on karvanlähtö ja kaikki kutittaa. Niinpä rapsuttelijat, niin hevoset kuin ihmiset, kelpaavat varsin hyvin, eikä poninen ole pahoillaan ollut satunnaisista maastoistakaan.

Hämppä alkukuusta © Rebekka Jousmäki 


Kaappaukset videolta, Namu loppukuusta © Tinja Mäki

Sitten niitä uusia tavoitteita, nyt jo huhtikuulle. Kauhean nopeasti mennyt alkuvuosi, neljättä kuuta eletään jo! Aloitetaan jälleen Namun tavoitteilla, joista ensimmäisenä voidaan edelleen mainita se painon pudottaminen. Siihen paras ja oikeastaan ainoa tapa on säännöllinen liikutus, eli lähes päivittäin pitäisi sitä tammaa vähän liikutella. Lisäksi olisi kauhean kiva päästä eroon talvikarvasta, jotta aletaan sitten olla edustuskunnossa kesää varten. Ainakin toivottavasti kohta alkaa pohjat olemaan niin kuivia, että hyppäämistä voisi ajatella peräti pari kertaa viikossa. Koska jo viikon päästä edessä olevissa kisoissa olen ajatellut hypätä 90cm, haluaisin kerran sitä ennen hypätä sitä jo kotona tässä ihan lähipäivinä, ja sitten pitää ainakin toisen hyppykerran viikossa tosiaan sillä 80-90cm korkeudella. Jotkut toiset kisat olisi myös mukava käydä hyppäämässä jo nyt huhtikuun aikana, vaikka enemmän tuleekin varmasti käytyä vasta joskus kesäkuussa. 

Odotan jo nyt innolla kurssia Somerolla, jonne ilmoittauduin Namulla. Minna Nieminen tulee paitsi luennoimaan, myös pitämään valmennuksia esteratsastajan istunnasta esteillä ja niiden välissä, joka tottakai kovasti kiinnostaa tällaista true esteratsasastajaa ;) Muuten haluaisin Namun kanssa nyt kiinnittää ratsastaessa oikein kunnolla huomiota hevosen suoruuteen, ja siihen että saan etenkin oikealle kädelle tasaisen tuntuman, sitä kun tamma helposti välttelee enkä saa mitään kontrollia siihen. Ihan en ole perillä millä tavalla tässä onnistuisin, eli vinkkejä otetaan vastaan? Kouluratsastajat? :D

Poneista ei tähän väliin olekaan mitään kummallista, molemmat saisivat pudottaa suurimmat turkkinsa ja harrastaa satunnaista liikuntaa, mutta eivätköhän eläkeläiset saa hetken aikaa vain keskittyä olemaan oloneuvoksina ja hyvinä rapsuttelukavereina. Ja pitää huolen ettei Namu pääse syömään liikaa niiden ruuista, se ei tarvitse yhtään ylimääräistä :D

Kansioiden kätköistä löytyi muutama julkaisematon kuva, kun tammanen pääsi ratsastuksen jälkeen irti :)



Omat tavoitteet sitten tälle kuulle? Kiinnittää huomiota hevosen selässä tällä kertaa kahteen asiaan. Siihen että pohkeet, erityisesti ulkopohje mutta yleisestikin pohkeet, olisivat siellä kyljen lähettyvillä ja tasaisina. Toisena haluan kiinnittää huomiota vasempaan käteen. Kuten jossain vaiheessa kerroinkin, olen alkanut pidättää vasemmalla kädellä ylös, ja tästä tavasta haluan nyt eroon. Muita tavoitteita ovatkin sitten alkava loppurutistus koulussa, vaikka tuntuukin ettei motivaatiota voisi vähempää taas olla. Nytkin pitäisi olla lukemassa fysiikkaa, mutta eipä kauheasti huvita. 

Tarhan siivous (ja erityisesti talikon pitäminen ehjänä, kunhan saan se taas kerran kursittua kokoon) on yksi iso projekti oikeastaan juuri näille kuun ensimmäisille viikoille. Lisäksi tarkoitus olisi kiriä tuo blogin viikon jälkeen jääminen taas umpeen ja yrittää hommata uudempia kuviakin kotona nyt valoisan ajan lisääntyessä. Lisäksi suunnitelmissa on yhden videosarjan kuvaaminen, muutan pari erikoisempaa videota ja sitten olisi kiva kuvata taas jokunen myday tai videopostaus. Ja videotoiveita saa edelleen heittää! Mielipidepostauskin olisi tarkoitus kirjoittaa minua itseäni kovasti harmittavasta aiheesta. Tässä olivatkin varmaan suurimmaksi osaksi tavoitteet huhtikuulle, nähdään siis näissä merkeissä taas kuukauden päästä!



4 kommenttia:

  1. Koulusatulal ja jalkkareillaha ryhti on parhaimmillaa mitä sä oikee selität! Ja munkin pitäs pitää ne jalat siel kylkien lähellä ja kädet samalla tasolla :D Vai että naisellista pyöreyttä XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khamaan mä toivoin sulta vinkkejä hevosen ratsastamiseen suoraks, en vittuilua ja omien virheitten kertomista XD

      Poista
  2. Mäkin hain jonkun aikaa sitten vinkkejä suoruuteen, parhaimmiksi totesin väistöt, avbot ja sulut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väistöjä tosiaan välillä käytetäänkin, avot ja sulut on pahoja kun ratsastaja on ihan ruosteessa ja hevonen ei osaa :D

      Poista