perjantai 8. huhtikuuta 2016

#266 Yhteenvetoa

Nyt ollaankin sitten päästy siihen pisteeseen, että olen kyllästynyt kirjoittamaan jostain reilun viikon takaisista tapahtumista ja ajattelin nyt yhdessä postauksessa kiriä blogin taas kerralla ajan tasalle. Tämä postaus sisältää siis vähemmän puolisesti tekstiä yhdestä asiasta, mutta puhelinkuvia ja videoita kyllä löytyy!



Palaillaan ihan ensimmäiseksi sinne epäonniseen kouluratsastuspäivään, joka sai minut taas vannomaan, että se oli sitten siinä. Ratsastuksen aikana kokeilin kaikkea kuolaimen vaihtamisesta pehmeisiin ja koviin apuihin. Kaikki materiaali ei todellakaan ollut julkaisukelpoista, eikä todellakaan oltu noissa videoissa parhaimmillamme, mutta tallentui pitkästä aikaa vähän sitä koulupuoltakin nauhalle. Ei taida tätä menoa muuttua tamman taidot yhtään mihinkään, sillä sain rentoutta kehiin vasta kun muutin oman istuntani takaisin vanhaan (=huonoon)...


Tässä välissä olikin estekisat, jonka jälkeen Namu sai erinäisistä syistä palautua pari päivää ihan vain lyhyillä puolen tunnin iltakävelyillä. Oli toisaalta oikein mukavaa saada itsekin vähän liikuntaa siinä hevosen mukana kipittäessä, ei ole kuitenkaan ihan kevyimmästä päästä tuo metsässä rämpiminen ;) Maaliskuun viimeisenä päivänä Namu itse välttyi liikunnalta kun Taavi iltatallia tehdessä possuili niin paljon, että suunnitelma Namun kanssa lenkkeilystä vaihtui lennosta Taavin juoksutukseen. Kyllä kannattikin, sillä sen verran oli herralla virtaa!



Huhtikuun ensimmäisenä päivänä sen sijaan oli vuorossa maastoilua kaikilla hevosille. Luulin kuvaavani lenkit goprolle ja tekeväni pitkästä aikaa kivat maastovideot, mutta tällä kertaa tekniikka petti minut ja jäätte ilman videoita. Minulla oli nimittäin kamerassa pelkästään Taavista melkein 5000 kuvaa ponin korvista eikä videota alkuunkaan :D Siinä vaiheessa meni kamera suosiolla alustukseen ja kaikki tiedostot luonnollisesti roskakoriin...




Namun kanssa lenkki oli jälleen vauhdikas, mutta mitään ihmeellistä ei mukaan mahtunut. Vanhemman tamman kanssa sai olla tarkkana, ettei vauhti päässyt kiihtymään liikaa. Rouva kun oli laukkasuorista ihan eri mieltä kuin ratsastajansa :D Porukan ainoan pojan kanssa lenkki menikin sitten päinvastaisissa tunnelmissa, kun Taavi ei antanut kiireisen maailmanmenon itseään liikuttaa.



Seuraavana päivänä ohjelmassa oli myös erinäistä maastotouhua. Taavin kanssa mentiin ihan sama lenkki kuin aiemmin ja nyt herra ei jaksanut olla enää edes mukasäikky, mitä se vielä aikaisemmin jaksoi kovasti esittää. Hensun kanssa kävimme vähän kalliolla kiipeilemässä ja metsässä rämpimässä, noista lenkeistä tulee aina nautittua täysillä. ♥ Namun kanssa ohjelmassa oli vähän erilaisempi ratsastus kun innostuin hyppäämään lumikasan yli, mikä olisikaan oivempi maastoeste. ;) Kävimme myös lampemme rannalla vähän ihmettelemässä vettä, tai oikeastaan jäätä.. Huomaa millaiset olot on siellä, minne aurinko ei paista :D






Sunnuntaina olikin sitten vuorossa erittäin mielenkiintoinen kokeilu, kävin nimittäin samaan aikaan metsässä pyörimässä peräti kaikkien kolmen kanssa. Ensin käytiin kotimetsässä kokeilemassa, kuinka homma toimii, ja hienostihan se toimi. Taavi on niin ahne ja läheisriippuvainen, ettei jättäytynyt näköetäisyyttä kauemmas. Jos joskus itselle tulee mieleen kokeilla, käsken ehdottomasti pitämään kaikki hevoset kiinni tien läheisyydessä, käymään itselle tutuissa maastoissa ja valikoimaan hevosten roolit huolellisesti: minulla Hensu oli täydellinen ratsu varmuutensa ja rauhallisuutensa vuoksi. Namu taas oli hyvä käsihevonen tasaisuutensa ja seuraamistaitojensa takia, ja Taavi tietysti oli luontevinta päästää vapaaksi.





Seuraavana päivänä olikin pitkään aikaan ehdottomasti mieleenpainunein ratsastus. Hyppäsin pihalla Namulla, ja se oli aika lailla täydellinen! ♥ Kuulolla, rauhallinen ja vastasi aika hyvin apuihin. Hypyissä ei ollut mitään ongelmaa, vaikka yksikään este ei ollut helppo: linjassa ei ollut kuin yhdet puomit, lankku oli kapea ja lankun väri vaikea, seuraavalle pystylle oli lyhyt tie ja viimeinen lumikasa tosiaan ylämäkeen. Oli muuten hauska huomata, kuinka youtubessa ihmiset tulivat sanomaan Namun kuumuudesta ja antamaan vinkkejä miten rauhoittaa sitä (kuten vahvemmat kuolaimet ja nojaa taakse, jotka molemmat voin itse helposti perustella vääriksi :D) silloin kun tamma oli parhaimmillaan. Loppujen lopuksi kaikki tuntui menevän niin hyvin, että oli pakko kokeilla korottaa kolme ensimmäistä estettä metriin. On muuten aika hurjan näköinen sellainen pystylinja, jossa se yksi ja ainoa puomi keikkuu metrin korkeudessa. Eikä mitään ongelmaa! Lankku putosi viimeisellä radalla, mutta se oli vain itseltäni vähän hidasta reagointia, eikä mikään kova kosketus tai suuri virhe. Edelleen suupielet nousevat hymyyn tuota ajatellessa!




Ponitkin pääsivät tällöin töihin, peräti kävelemään pientä käyntilenkkiä ympäri maita ja mantuja. Itse olin Hensun ja sen ratsastajan kaverina Taavilla. Herra oli niin laiskalla tuulella, ja vastaavasti Hensua sai oikein pidätellä, että eihän me meinattu pysyä perässä ollenkaan :D Voi teräsmummoa, ei se aina muista vaivojaan.. Taavi sen sijaan liiankin hyvin!


Tämän jälkeen Namu saikin taas palautella päivän talutellen ja sitten ollaankin jo tässä päivässä! Ratsastin Namulla uhkauksistani huolimatta kuitenkin koulua, joka sujui ihan ok. Ei mitään ihmeellistä, käynnissä ja laukassa tuli aika kivoja pätkiä mutta ihan yhtä monta kertaa pakka hajosikin. Tein paljon laukkatyöskentelyä ja jonkin verran tuli kerrattua vaihtojakin, jotka pääsääntöisesti menivät hyvin. Huomenna Namulla on kevyt päivä ja sunnuntaina ollaankin kisoissa!


Tosiaan, vapaaehtoiset kuvaajat voivat sanoa hep!

4 kommenttia:

  1. Onko täällä blogissa hepoistasi esittely sivuja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivuja en vielä(kään) ole saanut aikaseksi tehdä, mutta esittelypostaukset reilun vuoden takaa löytyvät kyllä :)

      Hensu: http://onnenhuipulla.blogspot.fi/2015/02/18-et-hennet.html
      Taavi: http://onnenhuipulla.blogspot.fi/2015/07/100-sonjas-mitch-nld.html
      Namu: http://onnenhuipulla.blogspot.fi/2015/01/4-l-panama.html

      Poista
  2. Heiheihei, mä niin tuun kuvailemaan teitä joku päivä! :D

    VastaaPoista