torstai 2. kesäkuuta 2016

#283 Super ♥

Maanantain ratsastus oli yksi onnistuneimmista pitkään aikaan. Päivällä hyppäsin Namulla ja Jemina tuli ratsastamaan vielä myöhemmin Taavin, josta postauksen kuvat ovatkin :) Namu oli aivan super ratsastaa, se oli tosi kiva ja rento ja vastasi myös pidätteisiin nopeasti. Tällä kertaa en tehnyt ääniraitaa videoon, sillä ajattelin, että ratsastusta olisi kiva analysoida myös kirjallisesti aina silloin tällöin. Tein esteille normaalia paremman verryttelyn ravipuomeja hyödyntäen ja keskityin tavallista enemmän myös omaan tekemiseeni. Kävimme vähän aikaa sitten erään anon kanssa vähän keskustelua hyppäämisestämme ja avoimena hänen ajatuksilleen yritin nyt keskittyä istumaan alas ja pitämään käden alhaalla. Tällä kertaa heppanen tosiaan oli super, mutta sitä seuraavana aivan kamala, eli en näin muutaman hyppykerran perusteella osaa vielä sanoa, kuinka paljon hyötyä noista oli. Nyt olisi kuitenkin kiva kuulla tältä anolta kommenttia menosta, onko paremman näköistä? Ainakin selkään tuntui todella hyvältä!




Alkuun pyörimme tosiaan koko ajan ravipuomien ympärillä. Alkuun puolikkaat kierrokset laukkaa olivat liikaa ja vauhti alkoi kiihtymään, mutta kun tehtävää pilkottiin pienempiin pätkiin ravia ja laukkaa niin rauha palasi nopeasti ja hevonen lopetti juoksemisen melkein kokonaan. Tein myös aika paljon laukanvaihtoja pysähdyksen, käynnin ja ravin kautta ja sillä lailla sain tamman malttamaan laukassakin paremmin. Hyppääminen aloitettiin ihan pienillä 60cm yksittäisillä esteillä, jotka tosin olivat maastoesteitä jäljitteleviä. Niissä vauhti meinasi vielä kiihtyä vähän liikaa, vaikka itse hypyt olivatkin aika kivan tuntuisia. Muutamien verryttelyhyppyjen jälkeen rata alkoi sinisestä okserista lähimpänä kameraa. Esteet olivat pääasiassa pieniä 60-80cm, tosin sarjan b-osa taisi olla heti alkuun 90cm. Koko rata oli todella kivan tuntuinen ja rauhallinen, eikä sinne mitään suurempia virheitä mahtunut edes mukaan! Hetken kävelyn jälkeen tulin ihan saman radan uudelleen fiksaillen paria lähestymistä, jonka jälkeen olikin ihan pakko kipaista sisälle hakemaan juotavaa. Lämpöä oli nimittäin auringossa varmaan 30 astetta ja tuossa vaiheessa meinasin jo pyörtyä selkään. Namulle selkeästi helteet sopivat sillä heppahan oli ihan super ratsastaa :D




Taukoa ratsastamiseen tuli varmaan vartin verran kun nostin vielä esteitäkin, kaikki kynnelle kykenevät aina sinne metriin saakka. Oli muuten ensimmäinen kerta kun korkeus ei enää jännittänyt ja hyppääminen tuntui helpolta! Otin muutaman hypyn okserille ennen koko radan hyppäämistä, lähinnä hain sitä tauolla jo vähän kadonnutta tuntumaa takaisin. Namu oli edelleen todella kiva ratsastaa ja radasta selvittiin ihan kelvollisesti. Sarjalle hidastin itse liikaa, mutta pienellä kannustuksella Namu venyi väliin ihan helposti. Myös lankun jälkeen kaarre venähti ihan turhan pitkäksi, mutta siinäkin olisi vain kuskin pitänyt olla hereillä. Hetken miettimisen jälkeen päätin tulla vielä koko rundin kertaalleen ja korjata virheeni, ja sarjaa lukuun ottamatta siinä onnistuinkin. Sarjalle tosiaan otin ihan liian lähelle, josta meinasi seurata jo kielto a-osalle (mikä olisi ollut ihan hyvä ratkaisu hevoselta), mutta jälleen kannustuksella ensimmäisestä esteestä yli, kaksi askelta väliin ja vielä okserikin puhtaasti! Tämän jälkeen tulin enää kertaalleen sarjan ja kun tajusin maapuomin sijaan tuijottaa sitä ilmassa olevaa puomia niin sarja meni niin mallikkaasti hevosen osalta! ♥




Siihen jos johonkin oli hyvä lopettaa, hyppäsin heti selästä alas ja vein hevosen pesulle ja vasta sen jälkeen kävelimme loppukäynnit, oli muuten kivempi kävellä kun ei ötököitä ollut ihan niin paljoa.. Pesulla vain sattui pieni äksidentti, jonka takia pari tolppaa irtoili maasta ja puhelimelle sai sanoa heipat. Ainakin heppa oli kuitenkin pienen säikähdyksenkin jälkeen iloinen kun vain sai melassiämpärin nenänsä eteen ja muutaman lahjontaleivän nassuun :D Tällä fiiliksellä me muuten startataan se ensimmäinen metri vielä!

4 kommenttia:

  1. Hienoa kehitystä tapahtunut. Paljon on meno rauhoittunut 😊

    VastaaPoista
  2. Kun ratsastatte laitumella (tai ylipäätään nurmipohjalla), onko hevosilla ihan vaan normikengät jalassa ilman hokkeja? :) Eikö ainakin Namulla ole kuitenkin kengät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotona ei ole hokkeja (vaikka hyvä olisi olla), esim. kisoihin lähdettäessä nurmelle laitetaan nurmihokit :) Jos ruoho on märkää nurmella ei ratsasteta, ihan jo laitumen säästämiseksikin :) Ja Namulla on kengät, mutta paremmin ruoholla itseasiassa pitää kengätön kavio (tai rauhallisempi menijä :D)

      Poista