lauantai 4. kesäkuuta 2016

#284 Kesäkuun tavoitteet

Miten nämä kuukaudet oikein kuluvat? Jälleen on aika miettiä tavoitteita ja niiden saavuttamisia. Aloitetaan heti suurimmalla saavutuksella, josta olen erityisen iloinen. Halusin nimittäin 90-100cm tasosta meille helpon, tai ainakin sujuvan korkeuden, jota ei kauheasti enää jännitä hypätä. Ja vitsit millaisia estetreenejä meille viime kuuhun on mahtunut! Metri ei viimeisellä hyppykerralla tuntunut enää ollenkaan pahalta, ja vaikkei me sitten käyty missään kisoissa toukokuussa eikä siis päästy sitä metriäkään starttaamaan, niin luottavaisin mielin sitten joskus sitä lähdetään hyppäämään! :) Muuten tämä kuukausi olikin sitten vähän rennompi ja vaikka vapaapäiviä ei hevoselle paljoa pitänyt jättää, niitä tuli kuitenkin runsaasti. Mutta hei, nyt alkoi kesäloma ja liikutukset lisääntyy entisestään!

ss-laatuja.. mutta läpi kuun ollaan metriä hypitty :)


Tavoite kontrollin lisäämisestä esteillä ja maastossa muuttui kuukauden aikana vähän erilaiseksi, eikä maastossa oikeastaan juuri tullut edes käytyä. Kontrollin lisäämisestä minulle tulee mieleen hevosen laittaminen pieneen pakettiin, mutta jokin aikaa sitten tajusin haluavani ratsastaa hevosta mielummin rennoksi kuin kontrolliin. Muutama rento ratsastus saatiinkin jo, vaikkei se Namun kanssa ole ollenkaan helppo homma. :) Vaikka kotona hyppäsimmekin paljon, niin ulkopuoliseen valmennukseenkaan emme koko kuukaudessa ehtineet. Itse asiassa en sellaista kuitenkaan niin paljoa nyt olekaan kaivannut, tiedä sitten miksi nyt näin.

Tämä on jo aika noloa, sillä en ole kolmenkymmnenen päivän aikana saanut kirjoitettua pieniä vuokraajanhaku-ilmoituksia tänne nettiin... Eikä Taaville kyllä tällä hetkellä vuokraajaa voikaan hakea, mutta kyllä nyt edes Hensulle ihan lähipäivinä pitäisi jo saada kirjoitettua ilmoitus...

Omista tavoitteistani olen, kuten jo aiemmin mainitsin, kaikkein tyytyväisin siihen korvien välissä tapahtuneeseen muutokseen, jonka takia metri korkeutena ei ole enää pelottava hirviö vaan pystyn jo vähän rentoutumaan silläkin tasolla. Pohkeisiin en kyllä rehellisesti sanottuna paljoa ole muistanut keskittyä, mutta ainakin mielestäni olen kunnolla ratsastaessani myös oikeasti käyttänyt jalkoja pelkän ohjan ja istunnan lisäksi. Kuukauteen mahtui kuitenkin vain muutama kunnollinen koulutreeni, mutta pääasiassa ne sujuivat kyllä sitten ihan hyvin kun sellaisia jaksettiin pitää. Kävin myös yhden vieraan hevosen selässä, mikä tarkoittaa että seuraavalle kuulle jäi jälleen kaksi hevosta :)
Ottakaa mallia kesän asenteeseen omistajasta, älkää äkäisestä ponista ;)


Mutta sitten uusiin tavoitteisiin! Vietän nyt viimeistä pitkää kesälomaani, ja aion nauttia joka ikisestä päivästä ennen kuin opiskelut jälleen alkavat. Sen kunniaksi tulen kirjoittamaan Summer bucket list -postauksen asioista, joita tänä kesänä haluaisin toteuttaa. Siksi en niitä avaa tässä vielä enempää, vaan pysyn vain tylsästi näissä arkisemmissa tavoitteissa. Namun kanssa haluaisin tässä kuussa käydä hyppäämässä 1-3 kisat, mielellään samaan syssyyn myös ensimmäiset aluekisamme ja sen ensimmäisen metrin. Muuten kotona treenataan hyppelöitä sekä pienillä että isoilla esteillä ahkerasti, mutta nyt tosiaan sileän työskentelyä ja etenkin hauskanpitoa unohtamatta. Ja hei, ne salaa ilmestyneet läskit hevosen kyljistä voisivat palata äkkiä sinne mistä ovat tulleetkin :D

Olisi hienoa saada Taavi pian takaisin kotiin, mutta siihen nyt en varsinaisesti voi vaikuttaa (tai voin, voitaisiinhan me se hakea pois milloin vain, mutta ei se reilua olisi kenellekään..), mutta ilman herraakin voi jo tehdä hyvät suunnitelmat tämän kesän leirille. Sellainen ollaan siis Jeminan kanssa 99% varmuudella pitämässä joskus heinä-elokuussa, joten kaverit hoi, jos kiinnostaa niin ottakaa yhteyttä jompaan kumpaan. Koska kesä menee nopeammin kuin osaisi arvatakaan niin leiristä pitäisi tässä parin viikon aikana lyödä ainakin ajankohta lukkoon, jotta pitäminenkin sitten onnistuu. Sitä tullaan siis suunnittelemaan ahkerasti!



Myös Taavilta löytyy teille elämänohje: Nauttikaa elämän pienistäkin herkuista! ;)
Tämä kuukausi voisi olla oikein otollista aikaa alkaa pikkuhiljaa alkaa kevyesti köpötellä Hensulla. Ei siis mitään rankkaa treeniä, mutta mukavia metsäkävelyjä ja ilman satulaa humputtelua, eihän ilman niitä voi kukaan ponityttö elää kuitenkaan. ;) Nyt kesällä minulla olisi myös aikaa pitää joitain ratsastustunteja, eli kiinnostuksestaan myös tässä asiassa voi ottaa yhteyttä minuun. Myös muutamat posekuvat olisi ihana ottaa aurinkoisessa kesäsäässä, itseasiassa minuun saa olla vapaasti yhteydessä sekä siinä tapauksessa että haluaa ratsastamisestaan/itsestään posekuvia heppojen kanssa tai on vapaaehtoinen tulemaan kuvamaan omaa ratsastustani tai posekuvia! :D

Omiksi tavoitteiksi tälle kuulle kuuluu ilman muuta hauskanpito ja se, että yritän oikeasti treffata myös kavereita. Ihan must ihmisiä ovat tietysti tallilaiset ja erityisesti Irina, koulusta heppatyttö Laura ja muuten vain ihana kaverini Kaisa, mutta onhan noita tietysti monia muitakin. Onneksi aloitin urakan jo heti tänään viettämällä pari tuntia aikaa Tinjan kanssa ;) Varsinaisia heppatavoitteita ovat kuitenkin säännöllinen ratsastus noin suurin piirtein se pari tuntia päivässä ja kisaaminen hyvällä fiiliksellä. Eiköhän se olisi tälle kuulle jo pikkuhiljaa syytä ottaa jokin valmennuskin, mutta vielä sitäkin enemmä on mentävä usein moikkaamaan Taavia ja syöttämään pullaponille paljon herkkuja ;) Kuten voi siis huomata niin ei tällä kertaa mitään totisia tavoitteita, nyt ollaan lomalla ja pistetään aivot tuulettumaan ja nautitaan kesästä, kyllä sitä ehtii itseää jälleen syksyllä rääkätä koulun penkillä ja tallilla :P

Loppuun vielä 9-luokan projektina tekemäni pieni video, vähän erilaista mitä multa on totuttu näkemään :D

8 kommenttia:

  1. Sanot vaa päivän ja ajan niin tuun mielelläni kuvaamaan!:D ainii, ja Lotta kuvat tulossa (vihdoin) ;) -Seidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti täytyy joskus kysyä sua kuvaamaan! :D

      Poista
  2. mulle voi pyhittää nyt jo yhen vklpn kokonaan kesästä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdenkö vain :( Heti kun löydät viikonlopun jolloin kummallakaan ei ole kisoja XD

      Poista
  3. Muutaman kerran koulua kuukaudessa... emilia mä itken kohta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan se yhtä paljon ku sä hyppäät :'D

      Poista
    2. Älä selitä, mulla ei oo mahollisuutta hypätä enempää

      Poista
    3. Kuules nyt, neljä kertaa koulua viime kuukauteen oli se mihin motivaatio riitti :D Ilman ajatusta hölkkäily on niin paljon kivempaa, kokeilisit joskus! XD

      Poista