perjantai 19. kesäkuuta 2015

#82 Kouluratsastaja kylässä

Tämä postaus on niin jäänyt kirjoittamatta, inspistä ei vain ole ollutkaan.Tästä tulee siis taas paljon kuvia ja vähän tekstiä sisältävä postaus, nauttikaa :D



Viime lauantaina Rebe tuli meille, tällä kertaa ihan ratsastuksen merkeissä. Hänen tunnelmiaan voit lukea Pilanpäiten- blogista. Ratsastin ensin Hensulla ja Rebe heitteli ohjeita samalla kun kuvaili menoamme. Alkuun kyllä niin ratsastaja kuin hevonenkin keskittyivät vain maisemiin ja valittamiseen, mutta kun kunnolla joutui töihin niin muutama ihan kiva pätkäkin tuli. Laukatkin paranevat päivä päivältä, nyt askellajia pystyi jo aika helposti vähän ratsastamaan.



















































Mutta sitten sainkin masennuskohtauksen kun päästin Reben selkään. Ensin Hensu pisti vähän vastaan, mutta toimi sitten varmaan paremmin kuin koskaan näiden viiden vuoden aikana. Minä pysyn esteratsastajana.








Sitten Rebe ratsasti vielä Namulla, ja sieltäkin hän löysi ihan kivoja vaihteita aina välillä. Onneksi Namu ei sentään ihan kesyyntynyt, muuten olisin lopettanut ratsastuksen varmaan kokonaan! :D

 














Sellaista siis viikko takaperin. Palailen pian myöhempien kuulumisten kanssa!

11 kommenttia:

  1. Thank gaaad et pistäny niitä kauheimpia kuvia musta ja namusta! :"DD Mun mielestä sun ja Hensun meno parani iha hirveesti kun aloit vähän keskittyä, samalla sun istuntakin parani, että sinuna en niin kauheesti valittais mistään. Mutta kiva kuulla, ettei sulle tullut mikään myötähäpeä kun mä kipusin selkään :DD Namu ei ollut kuules lähelläkään kesyyntymistä, ennemminkin mä lopetan ratsastuksen kun katon sun menoa sen kanssa:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, en viittiny olla ihan niin ilkee :D Tulipahan ainaki todettua että olen kipeästi paitsi koulutunnin myös istuntatunnin tarpeessa.. :> Älä sä lopeta ratsastusta ni en mäkää xD Me ollaa sentää vuos keskusteltu siitä tahdista jota mennään ;)

      Poista
  2. Kiva postaus ja hienoja kuvia taas. Millä kameralla muuten kuvaat tai silleen? :) Oonkohan kysyny tätä jo, enkai(?) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mulla on Canon 600D ja siinä käytössä Canon 18-50mm(?) ja Tamron 18-270mm (yleensä tämä) objektiivit :)

      Poista
  3. Moi! Ihanaa mä löysin Tapsun! Oikeestii niin ihanaa löytää Taavi täältä netistä! Olen siis ratsastaja, joka on ratsastanut Taavilla Mylverintalleilla. Tässä ihan lähiaikoina olin mylverin yleisleirillä jossa minulla oli leirihoitsuna Taavi. Se oli paras leiri ikinä! Taavi on niin täydellinen, sillä o mukavat askellajit yms. Se menee hienosti myös koulua. Kaikkea hyvää Tapsulle♥ en unohsa Taavia ikinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että Taavilla on Mylverissä faneja, kovin sen jo kotiin haluaisin. Lisää Taavista voi lukea vanhasta blogistani hensutaavi.blogspot.fi ja täältäkin sitten kun pääsen poniani taas katsomaan/se tulee kotiin. Poni ei kuitenkaan tottele lempinimeä Tapsu :'D Taavi, Dave, David yms. Menee kyllä :)

      Poista
    2. Joo tiedän, että Taavi ei ole tottunut nimeen Tapsu, ja siksi olenkin kavereiden kesken sanonut Tapsuksi. Jos oikein tiedän, niin tunnet Irinan joka käy somerolla ja mylverillä?

      Poista
    3. Omistajana Tapsu vaan särähtää korvaan tosi pahasti :'D Joo tunnen, mitä hänestä?

      Poista
    4. Tuli vaan mieleen, koska hän sanoi lähettävän kuvan leiriltä missä olin, ja siinä kuvassa oli Taavi, minä ja yks mun leirikamu... Ootkohan saanu Irinalta semmosta kuvaa? Ja siis Taavi on siinä kuvassa karsinassa...

      Poista
    5. En muista olenko saanut, mutta voin kyllä muistuttaa Irinaa! :) Kenelle pyydän lähettämään sen kuvan?

      Poista
    6. Ei tarvii sanoo Irinalle, mä vain kysyin. Ja siis ei sun tarvii pyytää. :)

      Poista