sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

#111 Kolmen konin päivä

Viikko sitten lauantaina tuli pitkästä aikaa ratsastettua kaikilla omilla hevosilla. Myönnettäköön, että noin yleensäkään ei kyllä kovin usein tule ratsastettua kolmea hevosta putkeen.

Ratsastukset aloitin helpoimmasta päästä Hensulla, joka oli tarkoitus vain läpiratsastaa ennen leiriä. Sillä kun se on ihan mahdollistakin.. Laitoin ponin nopeasti kuntoon ja aloitin ratsastamalla ihan normaalisti liike toisen perään. Video on aika alusta, mutta täytyy sanoa että lopussa Hensusta tuli ihan todella miellyttävä ratsastaa, vaikka raippa pitikin hakea vähän pohjetta avittamaan.


Sitten vuorossa oli Taavi, jonka kanssa meni alkuun ihan pelleilyksi, kun poni ei keskittynyt kuin kaikkeen muuhun kuin ratsastukseen. Vain yhdet pystyyn hyppäämiset tallentuivat videolle, kun laitoin sen päälle vasta ratsastuksen loppupuolella, mutta aluksi meno oli kyllä aika mielenkiintoista. Kunhan ponin vain piti töissä sujuivat hommat kuitenkin ihan kivasti, vaikkakin en hirveästi viitsinyt heti komentaa.. :D


Viimeisenä vuorossa oli Namu, jonka kanssa alkoi kyllä tulla koulupiiperrykset jo korvistakin ulos. Emme siis vääntäneet koulua hetkeäkään, vaan ratsastin nopean, hyvin laukkapainotteisen treenin. Aluksi keskityin muuttelemaan laukkaa, ja näkyypä videolla yksi kohta kun otin kovemmin kiinnikin kun pidätteet eivät menneet läpi. Kuten kuitenkin näkyy kehun heti, kun saan haluamani reaktion. ;) Lopputunnin treenasin lyhyitä teitä. Tiukimmat kaarteet osuivat kameran ulkopuolelle, mutta kyllä tuostakin vähän näkee miten mentiin. :)

2 kommenttia:

  1. Hei ihanaa kun pitkästä aikaa videota sileeltä ja vielä kaikilla hevosilla! Mun silmään kaikista parhaiten menit Taavilla. Mutta kun kattoo niitä vanhoja videoita, joissa sillä meet, niin kyll näkee sussa ja sun istunnassa kehitystä. Hensu näytti kaikkein parhaimmalta videon alussa, mutta ei toi laukka tosiaan taida tolle hevoselle enään se helpoin askellaji olla.. Ihan nätisti se siihen nähden kuitenkin meni. Namu taas näytti poikkeuksellisen haastavalta, tai sitten tehtävä sai sen vaan näyttämään siltä. Oisko muuten uuden bannerin aika :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että pidit! Taavihan noista se kouluponi on, ja tuolloin se ei kyllä välillä pätkäkään keskittynyt. Hensun kanssa mulla kävi niin kuin aina: se oli hyvä ja sitten keskeytin työskentelyn hetkeksi videon aloittamisen takia. Sitten se ei enää keskittynytkään, ennen kuin vasta ratsastuksen lopuksi :D Namu taas tuntui todella hyvältä ratsastaa! Treenattiin tosiaan vähän eri asiaa kuin ponien kanssa :D Ja ei ole yhtään fiilistä tehdä banneria (tai niitä esittelysivuja.....) joten niitä saa vielä odotella! Etenkin nyt kun on leiripostaukset ja kaikki kirjoittamatta alta pois!

      Poista