#194 Pahalta näyttää

Eilen oli sellainen huono päivä. Mikään ei onnistunut niin kuin olin ajatellut ja jouduin hyväksymään sen että Taavilla ei nyt kaikki ole hyvin. Kokeilin ponilla hetken ratsastaa ilman satulaa, ihan nopeasti vain askellajit läpi vajaassa kymmenessä minuutissa. Siinä ajassa poni ei paljoa muuta ehtinytkään tehdä kuin yskiä aina jos yritti vähän tehdä jotain, joten tulipahan todettua että ratsu tuo ei nyt ole. Kokeiluun meni nyt heinien kastelu ennen ruokintaa, mutta on se vaivalloista kolmesti päivässä kastella kolmelle hevoselle heinät, enkä luultavasti tule jatkamaan sitä enää loman jälkeen ellei eroa ala näkyä. En enää oikein tiedä mitä Taavin oloissa muuttaa paremmaksi, sehän asuu jo nyt kokolailla ulkona missä raittiista ilmasta ei pitäisi olla pulaa.

Joka tapauksessa lähdin sitten taluttamaan ponia sellaiselle kolmen kilometrin lenkille, jonka taivallukseen Davelta meni sellaiset 55 minuuttia. Varmaan puolet ajasta kuluikin syömiseen, mutta ajattelin kerrankin olla hoputtamatta poikaa kun olin sitä jo ratsastaen aikaisemmin kiusannut.

Hensun kanssa menin saman lenkin ja pelkästään käynnissä. Kävelin pitkät alku-, väli- ja loppukäynnit ja muuten tein käynnistä lähinnä pysähdyksiä. Hensu oli aikamoinen mato enkä meinannut saada siihen tuntumaa ollenkaan, ja tajusin ihan liian myöhään mistä oikein kiikasti. Yritin jälleen kerran vaatia ihan liikaa, kokoamista ja samalla kävelemistä mahdollisimman hyvin eteen, ennen kuin olin ratsastanut käynnin edes pitkään muotoon. Viimeiset pysähdykset sujuivatkin paljon paremmin, mutta ei kyllä hyvä mieli jäänyt siltikään.

 

Koska selkeästi oli päivä, jolloin mikään ei suju, päätin jättää Namun kanssa totiset touhuamiset johonkin tulevaan päivään ja hyppäsin selkään ilman satulaa. En oikein keksinyt mitään järkevää tekemistä, joten laukkailin tarhassa parin puomin yli vaihdellen tempoa perusradan ja uusinnan välillä. Kun oikein ratsastin Namua eteen tajusin, että oikeasti luotan tuohon otukseen nykyään. En olisi ikimaailmassa uskaltanut painella sen kanssa niin kovaa ilman satulaa vielä vuosi sitten, mutta nyt se tuntui ihan luonnolliselta. Ja sen jälkeen tamma pukitti ajatellen "keskitys nyt vähän, painosi on ihan vinksallaan!" ja sain keräillä itseni kaulalta takaisin kyytiin.. Mutta ei se mitään haitannut. Kerran tosin tulin ratsastuksen aikana alas, kun kokeilin taas seistä hevosen selässä. Se sujuikin hyvin, mutta kun Namu keksi lähteä kävelemään menetin tasapainoni mutta onnistuin kuitenkin ninjailemaan itseni jaloilleen maahan. Tamma oli asiasta hetken järkyttynyt, mutta jatkoi sitten taas eteenpäin painelua tyytyväisin mielin. Päivän paras heti! :)