torstai 1. lokakuuta 2015

#180 Puomitreeniä

Keskiviikkona 23.9 sain Jeminan ratsastuskaverikseni ja aloitimme ratsastamalla ponit. Päätimme mennä ilman satulaa, ja minä sain ratsukseni taas ihanan Hensun. Jaksoimme hetken verrytellä rauhassa, kunnes innostuimmekin jo menemään pitkästä aikaa hippaa. Tällä kertaa ei Taavi niin paljoa syttynytkään, joten olimme jopa aika tasavertaisia! :D

Kuvien laatu tällä kertaa vähintäänkin kyseenalainen, pahoitteluni!



Pikku pullaponi ♥
Vauhdikkaan hipan jälkeen oli ajatus vähän hukassa siitä, mitä oikeastaan voisikaan mennä, joten Hensunkin kanssa meni sitten melkoisen humputteluksi. Laukka oli tavalliseen verrattuna aika hyvää, joten matkustelin sitä sitten vähän enemmän. Kuvat minusta ja Hensusta on ottanut Jemina, kiitos! <3




Voi toista kun on ihan innoissaan!




Poneja pois laittaessa minulle tuli taas vaihteeksi yksi koiran kotiin palauttaminen, joten ratsut laittoi pois Jemina yksin. Sillä yllättäen en taaskaan päässyt reissultani nopeasti kotiin, vaikka kuinka yritin. Kamalia nämä tutut ihmiset, väkisin jää suustaan kiinni! :D Illan hämärtyessä menin vielä Namullakin puomeja ilman satulaa. Kuvat ovat aivan kamalaa luokkaa siinä kuin ratsastuksenikin, mutta rennosti meni ja olin kuitenkin ihan tyytyväinen lopputulokseen (kuvat alkuverkasta).





Eeh... Ei kommentoitavaa laadusta.. 

"Tosi innoissani olen menossa töihin... NOT!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti