lauantai 17. lokakuuta 2015

#196 Rallihevoset

Perjantaina pääsimme Tinjan kanssa ihan kunnolla ratsastamaan, ja saimmepa jopa hovikuvaaja Jeminan mukaan! Todella ihanaa saada kunnollisia ratsastusmateriaaleja, ja vielä sänkkäriltä! 
Alkuun Tinja pääsi toista kertaa eläessään Namun selkään, ja ideana oli hypätä muutama pieni ristikko. Minä köpöttelin Hensulla ja yritin pysytellä pois alta, ja samoin tekivät Jemina ja Taavi. Ruunalla ei muuten ollut mitenkään hirveän paljoa vauhtia, mutta ainakaan siinä käynnissä ei poni yskinyt.

© Ville

Loput © Jemina


Oho, näyttää ihan liian totiselta! :D
Namu oli selkeästi hämmentynyt vieraasta ratsastajasta ja pakeni omalla tavallaan alta juoksemalla. Tammaa häiritsi myös suuresti se, että Tinja ei osannut rauhoittaa istuntaansa edes sille tasolle mitä minulla on, ja hypyissäkään ei aina ollut myötäys ihan ajallaan. Pari kertaa Namu vähän pukitti, mutta muuten käyttäytyi kuitenkin ihan hevosiksi. Hypyt lähtivät joko juuresta tai todella kaukaa, mutta ratsastaja pysyi kyydissä ja sehän se pääasia on.. :D Tinjan jälkeen minäkin kertaalleen hyppäsin radan, ja vaikkei laukat ihan nappiin menneet niin Namu oli kuitenkin paljon parempi kuin ajattelin Tinjan jäljiltä. :P


Taidonnäyte a'lá Tinja





Sitten jätimme Taavin tarhaan hirnumaan ja suuntasimme tammojen kanssa sänkkärille. Tinja pääsi turvallisen Hensun selkään ja ratsukko pääsi kunnolla verryttelemään. Namulla verryttely oli jo aikoja sitten tehty, joten me sitten laukkailimme varmaan kymmenen minuuttia ympäri sänkkäriä. Nyt ensimmäistä kertaa uskalsin oikeasti pitää ohjastuntuman tasaisena ja olla tekemättä pidätteitä ja Namu oli oikein tyytyväinen. Myös myöhemmin otetuissa laukkakisoissa, joiden voittajan kenties voi arvata, uskalsin kerrankin antaa Namun vähän laukata ja alkaa hidastella sitä sitten vasta toisessa päässä laidunta.



Ei se askeleen pidennys aina niin helppoa ravissa ole...
Mutta sujuu toki sekin!











Lopuksi Jemina innostui vielä tekemään Namulle pienenpienen maastoesteen, jonka hyppäsimme muutaman kerran. Vähän Namu oli ihmeissään, mutta pääasiassa sillä oli jo suunta kotia kohti eikä enää jaksanut keskittyä kunnolla. Oli muuten tammuskalla pikkuisen hiki ratsastuksen jälkeen, mutta kyllä se tyytyväisenä pärskikin!




Lempparikuva ♥

10 kommenttia:

  1. Sain vaan masennuksen tosta Namulla menosta kun se on niin kuuma heppa, et en oo sellasella ikinä menny:D Ei ne Tepan hepat nyt niin reippaita namuun verrattuna oo.. Ja Sandrailla osaan ratsastaa edes jotenkin, kun näiden vuosien aikana ollaan saatu yhteisymmärrystä..:D Ja älä edes oota et saisin tehtyä Namulla mitään sellasta kun sä(mm. Toi istunnan rauhotus, kummatkin oltiin varmaan yhtä hämmeissään) koska en vaan osaa..:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, ei kannata! Namu on oikeasti vaativa hevonen, kysytään keneltä vaan sillä ratsastaneelta ;) Ja et tietenkään, mutta toki istuntaa pitäisi vähän pystyä silti hillitsemään siinä kohtaa kun tuollaisen selkään kapuaa :D

      Poista
    2. No ei mulla oikeen hyvä maku jäänyt siitä ratsastuksesta..:| :D
      Ja en mä ole tosiaan niin hyvä kuin sä, toista kertaa Namulla menin kuitenkin ja keskityis pää sääntöisesti aikalailla siihen, ettei heppa lähe alta:D Ja sähän mut sinne laitoit jos tarkkoja ollaan;) mä en vaan kieltäytyny:D;)

      Poista
    3. Mun on ihan pakko sanoa, että voisko sillä jalkojen ja käsien heilumisella olla mitään tekemistä sen kanssa että hevonen juoksee alta :D Mutta nojoo, ehkä sun ois sitten pitäny kieltäytyä ;) Hienostihan se nyt kuitenkin meni, kuten sanottu ei tuo tosiaan helppo hevonen ole!

      Poista
    4. Käsille varmaan joo, mutta jalat mulla laukassa on ollu jo pitkään ongelmana:D Se kun on jääny päälle, kun Sandrai räjähtää jos laittaa pohkeet kiinni varsinkin laukassa (alkaa hyppelemään) niin sit on jääny päälle:D Pitäis vaan mennä taas jollain hitaalla ponilla millä sais ne jalat kylkiin kiinni:D Ja tohon vikaan rataan oon jotenkin "ylpeä" .;)

      Poista
  2. Namu vauhdissa :D Mutta tää oli kiva, ja varsinki ku olit jättäny äänet! Kiva saada kunnon matskui sänkkäriltäki! :) hieno toi teiän laukka pyörähdys! Kyllä Namu tinjalla varmaan meni paremmin kun mulla olis menny kavaleteilla, mutta silti kyllä näkyi heti, kun vaihtui tuttu ihminen selkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo meidän "piruetti" ei nyt oikein onnistunut kun Namulla oli ajatus jumittamisessa ja raippaa ei sattunut olemaan mukana :D Tästä tulikin mieleen, sun täytyy enskerralla hypätä Namulla!! ;)

      Poista
  3. Vauu mitä kuvia :D Oon nii kade ku saatte mennä pellolla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah varmasti, olisin minäkin jollen pääsisi! :D

      Poista