sunnuntai 20. syyskuuta 2015

#175 Käytännön järjestelyt

Tuossa aivan juuri lupailinkin, että pihatosta olisi vielä tulossa postausta tässä lähiaikoina. Tämä on nyt viimeinen suunnittelemani postaus aiheesta hetkeen, mutta toki jos mieleen nousee kysymyksiä tai jokin aihe kiinnostaa saa kysyä! Nyt käsittelemme kuitenkin pieniä, mutta varsin näppäriä yksityiskohtia, jotka tekevät pihatostamme helpon ylläpitää.

  • Joku on kenties joskus ihmetellyt tuota "kulmaa" pihatossa? Sen yksinkertainen tarkoitus on pitää tuulta ja estää esimerkiksi lumisadetta pääsemästä pihattoon. Tuohon on ollut koko ajan tarkoituksena laittaa esimerkiksi vanhat matot vielä roikkumaan vielä paremman suojan saamiseksi, mutta se on toistaiseksi jäänyt. Ehkä talvella sitten. Toki tuohon saa myös kätevästi hevosen kiinni kahdelta puolelta ja jalat pois oljista esimerkiksi trimmausta tai kuljetussuojien laittoa varten! 


  • Vaikka kyseessä onkin pihatto on jossain ihan määrätty, että siinä on oltava tarpeen vaatiessa suljettava ovi. Meille sellainen tehtiin heti, koska joskus sitä kuitenkin tarvittaisiin. Oviaukkohan on leveä, siitä on Taavi joskus tunkenut Namun kanssa samaan aikaan. Ovi on suurimmaksi osaksi auki ja näin lukittuna tuonne ylös, jotta varmasti myös pysyy aloillaan. Tarvittaessa sen kuitenkin saa sujuvasti suljettua, tätä hyödynnetään esimerkiksi silloin kun Namu pitää lukita sisälle kun ponit lähtevät maastoon. 
  • Myös isommissa pariovissa on ylhäällä kiinnitys. Siihen tarvitaan jokin apuväline sen avaamiseksi, ihan ihmisen pituus ei enää riitä. Nämä ovet avataan kuitenkin korkeintaan parisen kertaa vuodessa, joten lukituksen ylhäällä oleminen ei haittaa. Tämä on todella kätevä! Hevosten etäisyydellä ei tarvitse olla kahvoja tai lukkoja, niin kuin pikkuovessa jota sentään käytetään paljon enemmän.
  • Pariovien edestä löytyy tällaiset laudat. Moni on varmasti niitäkin ihmetellyt, koska ovethan aukeavat ulospäin eivätkä nämä siis sulje niitä. Ne ovat tuossa hevosten mahdollista seinään nojailua varten. Ovethan eivät pienellä kiinnityksellä sitä kauaa kestäisi, mutta nyt nämä laudat ottavat sujuvasti nojailun vastaan. Pikkuisen vaarallisethan nämä ovat, jos hevonen saa jalkansa tuonne väliin. Siihen en kyllä jaksa uskoa, vahinko sattuu sitten jos sattuu eikä sitä ole syytä pelätä aina jokaisessa asiassa..

  • Isojen ovien vierestä löytyy myös tämänhetkinen juomakipon paikka, kun lämmintä vesikippoa vastapäiseen nurkkaan ei myöskään ole vielä hommattu. Tästäkin on kippo kuvanottohetkellä poissa, mutta vesi tosiaan tulee tuosta letkusta ainakin kesäisin, kun vesi ei kaivossa ole jäässä. Hirveän kätevää verrattuna siihen, että pitäisi kantaa päivässä kolmelle hevoselle vähintään 90l vettä sisältä. Se meinaisi käytännössä yhdeksää ämpärillistä!


  • Ruokintaan liittyvät myös nämä heinäverkot, joita löytyy kaksi kappaletta. Kolmelle hevosellehan se on vähän, mutta onneksi meidän pollet pystyvät syömään vaikka kaikki kolme samasta verkosta. Nämä ovat aika korkealla, koska ne on suunniteltu siten, että olkea voi olla peräti metrin kerros pihatossa eivätkä hepat siltikään syö tuolta kuin kaukalosta. Syömisasento ei ole parhain, koska hevosellehan on luonnollisinta syödä maasta. Laidunkaudella se ei ole ongelma, mutta kun ulkonakin on käytössä heinäkärry lienee välillä syytä laittaa heiniä myös maahan/heinäkaukaloon tarhassa/pihaton kulmiin lattialle.


  • Hevosten ruokiin liittyy olennaisena osana myös suolakivet. Pihatossa on koko ajan tarjolla kahdenlaista suolakiveä, tavallista ja tuota Himalaya-suolakiveä. Hyvin näkee kumpi on ollut suuremmassa suosiossa! Pitäisi varmaan vaihtaa tuo kohta loppuva uuteen.. Molempien takana on tuollaiset levyt, syynä se että suola tuhoaa laudan ollessaan suoraan sitä vasten. Näin seinät pysyvät paljon paremmassa kunnossa pidempään! 


  • Valaistusta pihattoon saadaan monella tapaa. Valoisalla säällä ikkunoista, joita löytyy viisi kappaletta, sekä avonaisesta ovesta tulee sisälle aivan tarpeeksi valoa. Kun ikkunat ovat tarpeeksi korkealla ja vahvaa tekoa, ei niitä ole mitään syytä suojata erikseen esimerkiksi kaltereilla tai verkoilla. Hevoset saavat lähinnä turpansa nostettua tuolle tasolle, eikä niillä silloinkaan ole mitään syytä lasia yrittää rikkoa. Näin lasit on niin halutessaan vaikka helppo pestä! :'D

  • Sitten löytyy näitä loisteputkilamppuja, joita niitäkin on katossa kaksin kappalein. Valojen suojaamisessa pätee samat asiat kuin ikkunoiden kanssa, kun ne ovat vain tarpeeksi korkealla ei syytä suojaamiseen ole. Kun pihatossa puuhailee jotakin, eivätkä muut valot riitä, on todella näppärää saada kunnon valaistus näistä niin sanotuista "päivävaloista" päälle. Helpottaa kummasti, kun näkee mitä on tekemässä!

  • Sitten ovat nämä yövalot, joita itseasiassa on kaksi kappaletta. Myös sieltä sisäänkäynniltä tällainen lamppu löytyy, mutta se ei vain ole koskaan toiminut kunnolla.. Tämä on siis tällainen huomattavasti vähemmän energiaa vievä ratkaisu, jota voi niin halutessaan pitää hyvällä omatunnolla päällä öisin. Tämä ei valaise yhtä tehokkaasti kuin nuo paremmat lamput, mutta eihän näiden idea olekaan olla se ainoa valonlähde silloin kun valoa tarvitaan. Myös ulkona tarhaan osoittava ulkovalo on riippuvainen tästä, se kun helposti unohtuu päälle. Poissa silmistä, poissa mielestä! ;) Ulkovalo ei siis pala, ellei yövalo ole päällä. Ne eivät kuitenkaan automaattisesti ole samaan aikaan päällä, vaan ulkovalo pitää ihan erikseen laittaa jos sitä haluaa käyttää. Monimutkaisia sähkökykelmiä, eikö totta!


  • Sisävalojen katkaisijat ja pari pistorasiaa löytyy satulahuoneen oven vieressä olevan "laatikon" suojista. Ne ovat siellä hevosten ulottumattomissa, mutta helposti käytettävissä. Pistorasiolle ei juurikaan ole käyttöä, minä lähinnä otan sieltä radioon virran tai lataan puhelinta.. Tuon laatikon päälle saa muuten kätevästi radion tai kameran! Noissa sähköjohdoissa on muistaakseni vielä sellainenkin juttu, että jos hevonen sattuisi niihin pääsemään käsiksi ja joutuisi osaksi virtapiiriä loppuisi virran tuleminen/sulake menisi rikki/tai jotain sen tapaista, kuitenkin niin että vakavaa vahinkoa ei pitäisi päästä tapahtumaan. Tästä syystä ei ole sähköjohtojen suojaamisenkaan suhteen tarvinnut pitää kiirettä.


  • Sitten on näitä kiinnityslenkkejä, joita pihatosta löytyy kolme. Kaksi vastaavat ensimmäistä kuvaa ja tuo kolmas on eri aikaan tehty. Ovat muuten varmasti tukevia nuo lenkit, eivät ole ikinä ne hajonneet vaan aina riimut/narut/seinästä lähtenyt lauta.. :D Näistä ei varmaan enempää olekaan sanottavaa, joskus kun olen tiennyt käsitteleväni vetopaniikkista hevosta kuten Laikkua, olen sitonut paalinarun riimunnarun ja lenkin väliin jolloin paalinaru välistä tarpeen tullen katkeaisi. Onneksi ei Laikku ikinä panikoitunut, kun sitä käsittelin! 

  • Viimeksi jo vähän vihjailinkin käsitteleväni olkea vielä vähän tarkemmin. Kyseessähän on hevosystävällinen alunen, joka kaiken lisäksi on näin maalla kaikkein edullisin vaihtoehto, ja helppo hävittääkin vielä! Oljesta saa muodostettua paksun patjan, joka on hevoselle mukavan pehmeä nukkumisalusta (testasin tänään kun tipahdin Taavin selästä kyljelleni kesken akrobaattisen taiteilun! :D) ja se saa halutessaan syödä olkea ajankulukseen. Suurissa pyöröpaaleissa tätä on kuitenkin jokseenkin hankala käsitellä, ja siivoaminen ei ole ollenkaan yhtä helppoa kuin esimerkiksi purun tai turpeen kanssa. Olki ei myöskään pidä kovin hyvin ammoniakin hajua, joten sitä täytyy siivota/lisäillä olkea usein. Kun pihatossa jätetään pohjalta siivoamatta ja lisätään päälle aina vain uutta olkea, saadaan alle muodostumaan palava patja oljesta. Se lämmittää koko rakennusta eikä haittaa siellä mitään. Koneellisesti on sitten helppo siivota, kun aika tulee. Tämän esittelinkin jo pääpiirteissään viimeksi.
  • Pihattomme on strategisesti sijoitettu oikein mukavasti, siitä kun pääsee helposti joka paikkaan. Tuosta ovesta on pääsy lämmitettyyn satulahuoneeseen, ja oven vierestä löytyy lämpömittari jos mietitään talvella vaikkapa loimituksia. Satulahuoneen läpi kuljettaessa päästään varastoon ja siitä yhä suoraan jatkettaessa ruokintapöydällä olevien rehujen ja vanhojen karsinoiden luokse. Kaikki siis samassa rakennuksessa varsin lähellä toisiaan, silti kuitenki on ihan tilaa toimia joka paikassa. Ja jos onkin ahdasta voi syyttää vain itseään, kun ei ole jaksanut laittaa tavaroita omille paikoilleen!

  • Satulahuoneen oven edestä löytyy tällainen pieni pala lavasta. Se toimii kynnyksenä satulahuoneeseen, koska se osa on pihaton lattiaa huomattavasti korkeammalla. Se on kuitenkin samalla myös hevosille siitä, kuinka pitkälle saa tulla. Sitten kun kavion alta löytyy tämä, ollaan jo liian pitkällä tulossa. Paitsi tietysti silloin, jos laiska omistaja ei jaksa kiertää portille vaan ottaa ponit satulahuoneen läpi liukuovesta ulos ja lähtee ratsastamaan.. Ainoastaan Taavi välillä vähän kyseenalaistaa tätä rajaa itse, tammoille se on aivan selvä eikä yritystäkään satulahuoneeseen ole vaikka ovi oliskin auki.


  • Ja kun tässä helposta kulkemisesta puhuttiin, niin mainittakoon nyt sekin kuinka helppo kulku hevosilla on pihaton ovelta, josta kuvat on otettu, niin tarhaan kuin laitumelle. Myös välikössä saa toki oleskella, vaikkei siellä yleensä mitään kivaa olekaan. Hevoset saa myös lukittua joko pihattoon, tarhaan, välikköön tai laitumelle, tai sitten johonkin noiden yhdistelmään kuten pihattoon, välikköön ja tarhaan tai pihattoon, välikköön ja laitumelle. Kätevää, eikö!

8 kommenttia:

  1. Tää oli tosi mielenkiintoinen ja kiva! Tosi kätevästi ajateltu koko pihatto kyllä. :')

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus! Meillä on oma pihatto rakenteilla, joten tälläiset ovat enemmän kuin tervetulleita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, tosi hienoa jos näistä on jollekin jotain hyötyä! :) Toimivan pihaton saa toki toteutettua monella tapaa :)

      Poista
  3. Hieno ja kätevä pihatto! Ja tota kulmaa oon ihmettelly aik monta kertaa, mutta nyt tuli vastaus:)

    VastaaPoista
  4. Yllättävän paljon kaikkia hyviä pikkuniksejä, kätevä toi kulma, en ookkaan asiaa miettinyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, aika harva niitä loppujen lopuksi paljoa miettii jollei rakentamassa ole :)

      Poista