tiistai 29. syyskuuta 2015

#178 Blogi ajantasalle?

Minulla on tässä tosiaan ollut taas vaihteeksi vähän teknisiä ongelmia tietokoneen kanssa, mutta instagramia olen kuitenkin päivitellyt ahkerasti. Jos joku ei vielä ole hoksannut, niin sieltä blogi löytyy tosiaan onnen_huipulla -nimellä. Ongelmanihan tosiaan oli niin vakavaa luokkaa, että hiirestä loppui patterit. Hetken käytön jälkeen myös läppärin oma hiiri lopetti yhteistyönsä, ja minulla meni peräti viikon päivät siihen, että jaksoin käydä hakemassa tuolta laatikosta uuden patterin. Siinä siis koko kauhistuttavuudessaan syy blogin pienimuotoiseen taukoiluun.


Launtailta 19.9 jäi vielä mainitsematta, että menin silloin Namulla puomeja. Mitään muistikuvaa ei kyllä ratsastuksesta ole, eli ei varmaankaan mennyt erityisen hyvin muttei huonostikaan. :D Koska edellisenä päivänä oli Nevalan valmennus, keskityin oletettavasti hevosen suoruuteen, ja siitä olen muistavinani että välillä sujui ihan hyvin ja välillä sitten taas ei.. Puomit kentällä olivat varmaan aika samalla tavalla kuin Oonan tunnilla, eli silloin treenattiin vain melko yksinäisiä puomeja joilla tehtiin joitain tehtäviä.

Laatu tosiaan kuoli, kun nappasin vain videolta movie makerista pysäytyksiä.. Minun tuota ohjelmaa vaivaa vielä joku ongelma laadun suhteen muokkausvaiheessa... :(



Paha, paha Hensu! :D
Sunnuntaina 20.9 ratsastin vain ja ainoastaan Hensun. En taaskaan onnistunut repimään itselleni mistään mielenkiintoa hevosen selkään, kun ei vain kerta kaikkiaan tehnyt mieli tehdä mitään. On se kumma, kun viikolla pitää väkisin yrittää ehtiä ratsastaa kaikkia kolmea, mutta viikonloppuna on hyvä jos jaksaa yhden ratsastaa... Hensullakin oli kyllä todella kevyt päivä, suurimmaksi osaksi seisottiin keskellä ja välillä käveltiin pieni lenkki. Poni on kuitenkin siitä mahtava, kuinka hyvin se sietää kaikkea tuollaista eikä paiskaa minua tantereeseen, vaikken aina ihan omaa painoani tuolla yläilmoissa hallitsekaan.. :D


Alan tässä tosiaan taas kirjoitella blogia ajan tasalle, enköhän siinä kuitenkin aika nopsasti onnistu tällä kertaa. :)

4 kommenttia:

  1. voi hensu ♥ Kiva kun sulla se instagram nykyään, itse vaan tosin olen niiiiiin laiska sitä käyttämään :D Nyt se snäp! Oon muuten viikonloppuna tulossa päiville, mut on ne paimennus kisat ni en varmaan ehdi tulla muuten moikkaa, mut mut nii :DD Mageita noi sun "tippumiset" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun täytyy nyt vaan muuttua ahkerammaks instassa :D Okeei, mä aattelin tulla sinne lauantaina ihmettelemään (vai tulisko kokeilee Hensulla paimennusta :D), tosin mulla on kyllä keskellä päivää tunti :/ Sunnuntai meneeki sit taas kokonaa Somerolla :D

      Poista
  2. Ooksä tippumassa 4 ja 5 kuvassa? Ja ihanat Hensu ja Namu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tippumassa ja tippumassa :D Neljännessä kuvassa ei vaaka ihan onnistunutkaan ja päädyin maan tasalle. Viidennes roikuin muuten vaan ponin kaulalla. :P En minä noita pelleilyistä putoamisia kuitenkaan mihinkään laske :D

      Poista