perjantai 1. toukokuuta 2015

#51 Yksin maastossa

Namu on ollut maastossa aina aika jännittynyt ja säpsy, joten olen lykännyt tätä yksin seikkailua aina vain eteenpäin. Torstaina otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja puin niin hevoselle kuin itsellenikin täyden sotavarustuksen päälle. Kokeiluun pääsi myös pikkuveljeni synttärilahjaksi saama GoPro Hero -kamera, ja se toimi vallan mainiosti.

 Silmälle tosiaan kävi pieni haaveri, joten se on nyt vielä kauniimmassa kunnossa kuin noissa kuvissa ;( Ei kuitenkaan tällä kertaa liity mitenkään hevosiin! :D

Menin koko maastolenkin rennossa ravissa ja laukassa, aikalailla Namun määräämässä tahdissa, koska käynti meillä menee helposti sellaiseksi jännittämiseksi. Normaali noin puolentunnin lenkki oli kierretty 12 minuutissa, joten olihan siinä vähäsen vauhtia :D


Namu oli koko lenkin todella yllättävän hyvä! Se ei pelännyt vastaantulijoita, ja vaikka tahti olikin reipas oli meillä (lähes koko matkan ainakin) jarrutkin hyvin mukana. Mitään säpsymistä tai pomppimista ei esiintynyt, ja vain vesilätäköt aiheuttivat pienoista huolta. Tamma oli jopa paljon parempi yksin kuin Hensun kanssa, luultavasti juuri siksi että sai edetä. Tästä lähtee siis tamman kuntokuuri, alamme vetää pidempiä lenkkejä samaan tapaan ravissa ja laukassa.


Tämä ratsastushan ei kestänyt kuin sen noin 20 minuuttia mukaan lukien lenkit ja nopeat kävelyt ennen ja jälkeen pihalla, mutta kyllä silti kumpikin sai ihan tarpeeksi hikeä pintaan :D Ratsastuksesta jäi ihan upea fiilis, ja hevonenkin näytti hyvin tyytyväiseltä!


Illalla Jemina tuli meille yöksi, ja noin 21.20 lähdimme hakemaan hänen bikinejään paljua varten kotoaan. Toiseksi kulkupeliksi pääsi tottakai Hensu, joka oli enemmän kuin tyytyväinen päästessään iltalenkille. Ponikin paineli koko lenkin 25 minuutissa, sisältäen vielä noin 5 minuuttia ruohonsyöntiä Jeminalla. Hensun käytöstä ei voi kuin kehua, ja se ilme ♥ Poni on vaan paras!

Puhelin ei oikein pysynyt ponin vauhdissa :D

6 kommenttia:

  1. ootkos harkinnut maastoesteitä namun kanssa ;)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen! Lomalla olisi kiva käydä Ypäjällä kokeilemassa, jos vaan saisi jonkun niistä jotain ymmärtävän mukaan :D Ja kyllähän ihmiset ovat Namusta kenttähevosta povanneet jo kauan sen kestävyyden, matkaavoittavan laukan, rohkeuden ja voimakkaan hypyn takia :) Se koulupuoli vain kaipaa vielä "hieman" hiomista ennen kenttästartteja :P Ja olisihan se siistiä, mutten tiedä onko minusta siihen xD

      Poista
  2. Haha noi vikat kuvat xD vauhtiponi♥

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus, kiva tuo maastovideo periaatteessa vähän erinlaista materiaalia! :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja onhan se erilaista, ja helpottaa kummasti etenkin Namulla ratsastusta kun on molemmat kädet käytössä ;)

      Poista