lauantai 23. toukokuuta 2015

#66 Venyy venyy!

Oona oli maanantaina ratsastustunnilla, joka sujuikin jälleen kerrassaan mainiosti. Alkukäyntien aikana pääsi ratsastaja vähän jumppailemaan kaikennäköisten venytysten muodossa - ja kotiläksyksikin tuli venyttelyä kun minäkin taivuin paremmin! Itse tosiaan olen ihan toivoton rautakanki, ja mielettömän laiska venyttelijä...

Sain Oonalta nimipäivälahjaksi aivan ihanan piirrustuksen! ♥



Alkukäyntien jälkeen aloitettiin sitten ulkoapujen etsiminen volttien ja pysähdysten avulla. Kun nämä sujuivat hyvin käynnissä alettiin samaa miettimään ravissa. Se oli tietysti vähän vaikeampaa, mutta ensimmäistä kertaa Oona keksi tehtävän itseasiassa olevan helpompi keventäen ja teki sitten niin. Ihan helpoksi ei siltikään mennyt ja vähän piti tehdä toistoja että saatiin tehtävä sujumaan. 







Välikäyntien jälkeen aloitettiin sitten palautella pohkeenväistöjä mieleen, ja eihän se heti alkuun oikein muistunut. Menin sitten neuvomaan ihan kädestä pitäen ja myös avustamaan liikkeessä aika reippaasti, mutta lopuksi saatiin muutama ihan siisti käyntiväistö. Tämähän toki on jo niin vaativa liike, ettei sitä voi vielä vaatia suoritettavaksi kovinkaan kummoisesti.




2 kommenttia:

  1. Wautsi kun noin vähän ratsastanut menee jo pohkeenväistöjä! :) En kestä miten söpö piirustus ♥♥♥♥

    VastaaPoista