sunnuntai 31. toukokuuta 2015

#72 Pikaperjantai

Perjantaina sää oli aivan ihana, mutta en saanut aikaiseksi lähteä ratsastamaan ennen iltaa. Namu ei olisi kovin mielellään lähtenyt töihin, mutta sain sen kuitenkin hetken lahjomisen jälkeen kiinni. Hyvin nopeasti varustin tamman ja hyppäsin selkään. Soittelin kyllä kaikki mahdolliset kuvaajaehdokkaat läpi, mutta kukaan ei suostunut taaskaan tulemaan. Niinpä en sitten saanutkaan suunnittelemiani ratsastuskuvia, mutta ei se niin hirveästi haitannut.

Sää oli aivan ihana!
Aloitin aika pitkillä alkukäynneillä ja jatkoin sitten tekemällä ravissa temponvaihteluja ja muutamia pohkeenväistöjä. Vajaa vuosi sitten väistöt olivat yksi suuri ongelma, mutta nyt ne alkavat jo hahmottua! Sitten siirryin kahdeksikolla, jossa sitten pysyinkin lähes loppuun saakka. Tein aina toisen ympyrän keskiravissa ja toisen kootussa, mikä sujuikin yllättävän hyvin. Aamulla oli satanut vähän, joten piti välttää tiukkoja käännöksiä ym. liukkaalla laitumella. Seuraavaksi aloin ratsastamaan ympyrät laukassa ja väliin ravin kautta vaihto. Oikean laukan kanssa ei ollut mitään ongelmia, mutta vasemmalle tuli paljon vääriä. Tässä alkaa meidän molempien vinous oikealle jo näkyä!


Kello alkoikin olla jo aika paljon, joten laukkasin kevyessä istunnassa kumpaankin suuntaan muutaman kierroksen ja tein vähän vastalaukkaharjoituksiakin, ja annoin Namun sitten ravailla aika ominpäin loppuraveja. Vähän meinasi vauhti kiihtyä, mutta muuten tamma käyttäytyi hienosti. Hyppäsimme kertaalleen ojan yli, ja kävimme sitten kahlailemassa ojassa. Sen jälkeen hoitelin hevosen pois taas nopsaan tahtiin.


2 kommenttia:

  1. Toi on oikeesti niin ärsyttävä tunne kun ei saa oikeesti ketään kuvaamaan..Mut hei, postoovist että väistöt alka jo onnistu, sitten kun pääset vinoudesta eroon niin tosi moni asia helpottuu ja varmaan tosi voittaja fiilis. Kyl se siitä!

    VastaaPoista