Perjantaina ratsastimme Jeminan kanssa yhdessä koulua. Laiteltiin hepat rennosti kuntoon ja kuunneltiin jälleen aivan upeaa musiikkia lempilevyltäni. Malliesimerkin siitä voit kuunnella alta:
Ratsastuksen katkonaisuus kuvaamisen takia ei taaskaan ollut Namulle mikään paras ratkaisu, mutta se oli silti yllättävän hyvä ratsastaa ajoittain! Käynnissä se alkaa muistuttaa jo ihan hevosta, vaikka painuukin reippaasti kuolaimen alle tosi helposti. Kauaa en käyntityöskentelyä kuitenkaan tehnyt, koska Namulla oli aika lailla turhaa virtaa. Niinpä annoin sen ensin vähän laukkailla ja sitten aloitin uudestaan käynnin työstämisen.
Onko tässä nyt sitä ajatusta ylämäkeen? :D |
Oli aivan ihana sää ratsastaa, lämmin ja aurinko paistoi. Minäkin ensimmäistä kertaa tänä vuonna ratsastin T-paidalla, tosin vähän vahingossa kun huppari jäi talliin. Eipä kuitenkaan tullut yhtään kylmä, mitä nyt muutenkin kipeä kurkku kipeni entisestään. Tällä kertaa ratsastuskuviakin löytyy paljon, kiitos Jempun! ♥
Käynnissä, kuten kuvista huomaa, Namu oli aika hyvä. Laukassakin siihen alkaa saada vähän kontrollia, vaikka se vielä hurjasti työtä vaatiikin. Ravi sen sijaan oli jotain aivan kamalaa. Namu meni taas siihen omaan kipitystilanteeseensa, jossa se jännittyy totaalisesti eikä halua vastaanottaa mitään apuja. Ensimmäisenä ratkaisuna heitin jalustimet pois, kun en osannut istua siinä harjoitusravissa muutenkaan. Se kummasti auttoi ja pääsin vähän ratsastamaan ravia, vaikkei siitä hyvää tullutkaan. Yleensä ravi on hevosilla helppo askellaji ratsastaa, Namulla se kuitenkin on ehdottomasti vaikein!
Näin otat jalustimet kaulalle! :D |
Kun kyllästyin epätoivoiseen ravin ratsastamiseen siirryin uudestaan laukkaan. Vaikka se suurimmaksi osaksi menikin taas vähän tahdista keskusteluun, tuli muutama aika kivakin pätkä laukattua. Tämä kolmitahtinen askellaji on kuitenkin vielä tosi paljon heikompi kuin vaikka käynti, enkä oikein ole löytänyt vielä niitä parhaita nappuloita sen ratsastamiseen.
Ihmekös tuo jos hevonen ei ole tasapainossa! :D |
Lopuksi tein vielä vähän käyntiä ja ravia, ja sitten ihan hikiseksi muuttunut tamma pääsi ansaitusti takaisin laitumelle. Ratsastuksesta jäi hyvä maku suuhun - kunnes näin kuvat. Tuo tuoli-istunta, tuo vinous! Kaksi asiaa, joista haluan eroon nyt heti enkä huomenna! Harmi, että niiden korjaaminen on vähän ja vähän enemmänkin pidempi projekti.. :/
Ja ettei nyt valitukseksi mene, koska siihenhän en halua sortua, tiedostan virheet liian hyvin muutenkin, niin onhan kuvissa hirmupaljon hyvääkin! Selässä ei ole notkoa kuin muutamassa lopun kuvassa, ja niissäkin takana on yksinkertaisesti lihaksien väsähtäminen. Jeminan huomautettua asiasta sain asian taas korjattua hienosti. Myös ranteet ovat aika suorina yms. Eli hyvääkin siis löytyy! Jemina ratsasti Hensulla todella hienosti, siitä lisää saatte lukea Jeminan blogista, jonne pääset tästä!
Kertokaas te miltä kuvat teidän silmäänne näyttävät!
Haluatteko myös noita ei-niin-imartelevia kuvia, jos niitä löytyy? :D
Kuvat ei näyttänyt (taaaskaaan....) yhtä pahoilta kun annoit tekstissä ymmärtää. Ja musta näiden kuvien perusteella näyttäisi, että tuo tuoli-istunta tulisi esille vaan sellasina hetkinä kun namu ei ole parhaiten kuulolla. Noiss kuvissa kun namu on rennompi mun mielest sun jalkaki on suurimmaksi osaksi ihan hyvin. Ainakin paremmin. Ja laita vaan ei niin imartelevia kuvia jos haluat, jos sulla riittää pokka, mä en ainkaan kehtaa laittaa mun blogii melkeen mitään, edes niitä normaaleja XD
VastaaPoistaHahah, laitetaan sitten jatkossakin näitä upeita sähläyskuvia :D Niistä saisi koottua kokonaisen kansion heti kättelyssä! Tottakai Namun rentous vaikuttaa mun ratsastukseen, mutta kyllä se koulusatula olisi ihan kiva niin saisi polvelle tukea jostain muualtakin kuin tuolista :D
PoistaVaude! :D Ootte jo kivasti edistyny :) Namu näytti joissakin kuvissa tooosi hyvältä! :) tsemppii jatkoon :D
VastaaPoistaHaha, kiitos! :D
PoistaHihi mikset laittanu mursuvaarin voimistelulaulua D: Mut ihanat sinä ja Namsuli♥
VastaaPoistaja paras kuvajaakin;D Ja eihän noi kaikki kuvat nyt niin huonoja ookkaan vaikka Hensu kaikkensa tekikin sabotoidakseen ne kaikki xD
Mä en löytäny _mistään_ mursuvaarin voimistelulaulua :O Etin sitä pitkään ja hartaasti mutta eiii :'( Haha, eihän noi ole! Kelpo kuvia joka ikinen (siis teknisesti :P) xD
Poista