Kavaletin hypättyäni molemmista suunnista siirryin pystylle. Oikeaan kierrokseen se oli helppo, vaikka yksi puomi tulikin alas kun näin paikan lähelle ja lähdin liikaa ja liian nopeasti hyppyyn mukaan. Suurimmaksi osaksi hypyt olivat kuitenkin ihan kelvollisia. Vasempaan kierrokseen suuri ongelma oli laukan vaihtuminen laskeutumisessa. Esteelle oli lyhyt tie, ja sekä minun että Namun vinous johti todella helposti vaihtoon. Tämän sain kuitenkin korjattua johtamalla todella reippaasti menosuuntaan jo ennen hyppyä, ei ehkä kaunista mutta sai homman sujumaan.
Okserille lähdin tulemaan ensin vasemmassa kierroksessa, koska oletin sen olevan vaikeampi. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan hypyt sujuivat helposti ja aloin jo vähän hahmottamaan etäisyyksiäkin. Oikeassa kierroksessa esteelle oli suhteellisen pitkä tie, mutta siihen piti kuitenkin kääntyä tiukasti. Se tuotti vähän ongelmia, kun hevonen ei ollut enää niin ulkoavuilla. Kerran jätin hypystä kokonaan pohkeet irti, joka johti puomiin, mutta muuten meni kuitenkin ihan ok. Vähän reunasta mutta muuten aika sujuvasti. Kerran kompuroitiinkin taas heinäkärryn vierellä, josta Namu otti vielä vähän lisää vauhtia ja tehtävä alkoi olemaan jo suorastaan hankala! :'D
Hyppäämisestä jäi kuitenkin ihan mielettömän hyvä fiilis! Minusta on tullut esteillä vähän epävarma taukoilun takia, mutta nyt ei päässyt sellaista varovaisuutta tulemaan ollenkaan. Eiköhän se, että muutaman kerran hyppää vähän pienempiä vähän useammin saa nopeasti estesilmän toimimaan ja itseluottamuksen kasvamaan. Ei sillä, eivät ne 80-90cm radatkaan enää hyppyvaiheessa ole vaikeita, mutta sitä ennen kyllä! :'D
monipuolisesti kirjotettu :) tajusin äsken et sulla on super kiva esteistunta ;D
VastaaPoistaHahah kiitos! Onhan tuossa korjattavaa, mutta tällä hetkellä olen itse kyllä tyytyväinen! :)
Poista