keskiviikko 5. elokuuta 2015

#118 Leiripäivä: Perjantai

Perjantaina olikin sitten paljon ohjelmaa! Aamulla herätys oli taas aikaisin ja aamupalan syömisen jälkeen yöpymismökissämme alkoikin kunnon siivoukset. Kävimme Jeminan kanssa myös tekemässä hänelle seurakilpailulisenssin tulevan keskiviikon estekisoja silmällä pitäen. Näiden jälkeen suunta otettiin meille, jossa kaikki muut paitsi minä suuntasivat laittamaan hevosia hienoiksi. Kaikki saivat vähintään häntäänsä letin, ja ponit saivat harjaansakin koristuksia. Kisoiksi halusin välttämättä kenttäkisatyyliset kisat, joissa itse tuomaroin jokaisen osan. Laikku sai mennä kisoissa kahden ratsastajan kanssa, Repen ja Tinjan. Hensun selkään pääsi Jenny, ja Taavilla meni Anni ilman satulaa, syystä joka oli ponin kainaloon ilmestynyt mystinen haava. Jeminakin osallistui epävirallisesti epävirallisiin kisoihin Namulla, ratsukon kokemusta silmällä pitäen. :)



Jenny ratsasti raviohjelman tuloksenaan noin 48%. Poni oli melko omapäinen ja oikoi aika pahasti, josta sitten oli pakko sakottaa pisteissä. Ihan siisti suoritus kuitenkin, Jennyhän oli koko leiriporukasta kuitenkin se vähiten ratsastanut. Anni sai Taavilla laiskasta helppo C:1 2000 tulokseksi muistaakseni ~51-52%. Tällä ratsukolla paljon pisteitä meni lähes esittämättömistä laukoista, Taavia ei kyllä pätkääkään kiinnostanut liikkua. Myös Jemina ratsasti helpon C:n ohjelman tuloksenaan ehkä 56%. Suoritus meni paljon odotettua paremmin, ainoastaan alku- ja lopputervehdykset menivät pelleilyksi. Muuten Namu oli oikein hevosiksi!



Tinja ja Repe ratsastivat kummatkin K.N. Specialin. Tinja ratsasti tasaisen radan tuloksenaan noin 55%, ja Repe ja Laikku nyt suorittivat tasaiseen tapaansa huomattavasti muita paremmin. Näkee kyllä ketkä treenaavat kouluratsastusta :D Heidän tuloksensa meni reippaasti yli 60%, mutta tarkemmin en muista... Tässä kohtaa Repe ja Laikku johtivat kilpailuja, Jemina tai Tinja olivat toisia (riippuen nyt laskeeko Jeminan mukaan) ja Anni oli kolmantena Jennyn ollessa neljäs.



Seuraava osuus oli esteratsastus, jossa Jenny kilpaili esteiden ollessa puomeja. Anni ja Taavi ylittivät ristikoita, ja loput ratsukot hyppäsivät radan 60cm korkuisena. Koska oli satanut ja laidun oli märkä, jouduimme ratsastamaan tarhassa esteosuudenkin, joka sitten tarkoituksella jätettiin lyhyeksi. Kaikki muut ratsukot Jeminaa lukuun ottamatta ratsastivat puhtaat suoritukset, Jeminalle tuli ohi meno sarjan B-osalla. Aikoja en tarkemmin muista, mutta sijat eivät radigaalisti muutuneet. Repe oli edelleen johdossa.





Viimeisenä oli maasto-osuus, jossa tehtäviä oli viisi ja kaikki arvosteltiin pistein 1-10. Tehtävinä oli mudan läpi ratsastus, ravipuomit ja vedessä käynti. Sitten vielä uudestaan mudan yli ja lopuksi vielä pikkuisen laudan yli. Hensu ja Namu suorittivat maaston parhaiten, etenkin Namu keräsi hienon pisterivin mennen suoraan veteenkin. Hensulle vaikea oli vain ravipuomien pitkähköt välit, mutta muuten meni hyvin. Laikku ei kummankaan ratsastajan kanssa veteen saakka mennyt, mutta kävi ihan vesirajassa kuitenkin. Taavia ei kiinnostanut tulla lähellekään vettä, joten avustin Annia vähän matkaa ettei ihan pisteittä jäänyt hänkään.





Lopulta tulokset olivat selvillä. Kisojen voittajana oli Repe hevosellaan Laikku. Päätin nyt vielä kaivaa tuloksetkin esiin, eli kirjaan ne nyt tähän kokonaisuudessaan vaikka tuolla ylhäällä jo vähän lukeekin.. :D Heidän tuloksensa oli siis 63,2%, esteiltä 0vp ajassa 26,63 ja leiriläisistä parhailla maastopisteillä. Toiseksi tuli Tinja Laikulla, koulusta 55,2% ja esteiltä 0vp ajassa 26,94 ja toiseksi parhaat maastopisteet. Kolmantena Anni Taavilla kouluprosentein 51,75% ja esteiltä 0vp ajassa 38,94 ja maastosta pienimmät pisteet. Neljänneksi tuli Jenny Hensulla kouluprosentein 48,42% ja esteiltä 0vp ajassa 46,35 ja maastosta kolmanneksi parhaat pisteet. Jemina sijoittui parhaaksi ohjaajaksi Namulla kouluprosentein 56,75 ja esteiltä 4vp ajassa 34,91 ja maastosta parhailla pisteillä.

Repestä ei ruusukekuvaa tullutkaan :(




Palkintojen jälkeen oli luonnollisesti kunniakierros ja ruusukekuvaukset, jonka jälkeen hevoset laitettiin pois ja kävimme itse syömässä. Jempun kanssa saimme syödä oikein pikavauhtia, kun kiirehdimme järjestelemään leirikastetta. Olimme siis todella reippaasti myöhässä aikataulusta... Leirikaste kuitenkin saatiin alkamaan, vaikka Jennyn ja Annin piti sitten vähän kesken lopettaakin. Kierreltiin ympäri pihaa ja laitettiin leiriläiset tekemään kaikenlaista kivaa. Leirikasteen väliin kengittäjä tuli lyömään Laikulta samantien pudonneen kengän takaisin jalkaan, ja sitten taas jatkettiin. Tässä alkoikin sitten olla jo leiri lopuillaan, Jenny ja Anni olivat jo lähteneet ja Tinjaakin sitten tultiin hakemaan.


2 kommenttia:

  1. oioi, vähänkö hauskat kisat, ois kyl oikeesti mageeta tuomaroida tollasissa! Olit aika tiukka tuomari raviohjelmaan ;) Oliko noi ruusukkeet itse tehdyt? mageet :) Vai ei hepat oikeen perustanut vedestä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva tuomaroida! Minä annoin kuule enemmän kutosia ku nelosia, joten en ymmärrä miten prosentit meni noin. Laskin vaikka kuinka monta kertaa, paperista löytyi kuitenkin ihan kelpo numeroita! :o Minä ompelin nuo ruusukkeet, siitä vaivasta joku oliskin jo saanut mulle tehdä kanssa yhden :D Kyllä Hensu ja Namu veteen meni kyselemättä, kun niiden kanssa sitä on treenattu vaikka kuinka ja kauan. Taaville ja Laikulle tehtävä olikin hankalampi, kun ne eivät ennen tuolla olleetkaan käyneet kuin kokeilemassa, eivätkä silloinkaan edes menneet.. :D

      Poista