#135 Uusia ulottuvuuksia

3. päivä elokuuta maanantaina suuntasimme hevoskavalkadimme jälleen maastoilemaan. Ensin kävimme vähän metsäpoluilla taivaltavamassa ja ihailemassa maisemia kalliolta. Sieltä sitten Hensumaiseen tapaan sipsuteltiin varovasti alas (tai Namun tyyliin jyrättiin alas, mutta siis suunta ainakin oli sama). Tästä sitten jatkoimme matkaa normaalia asfalttitien lenkkiä pitkin. Matka sujui mukavasti, minä Namulla kärjessä, Repe Hensulla takanani ja perää pitämässä Jemina Taavilla. Otettiin muutamat laukkapätkätkin ja jouduttiin pienimuotoiseen ruuhkaankin. Tiellä jossa yleensä ei liiku ketään tuli peräti kolme (!!) autoa jonossa. Siinä piti jo vähän miettiä mihin väistää..

Selvisimme puoleen väliin lenkkiä mainiosti ja sitten aloimme seikkailla erilaisia polkuja pitkin. Ensimmäisestä reittivalinnasta Jemina sai nopeasti tarpeekseen ja käännyimme takaisin. Sitten otimme suunnaksi moporeitit, joita siis täälläkin on ihan tehty. Varmaan radan käyttäjät tykkäävät kun ratsastellaan siinä... :D Lähdettiin siis polulle, jota ennen ei ollakaan koskaan kuljettu. Oli tosi hauska ravailla möykkyistä ja tiukkakaarteista tietä, jolla joutui hevonenkin jo vähän katsomaan mihin astuu.

Polun loppuessa olimme aika hukassa. Ei aavistustakaan mihin olimme tulleet, joten ei kun kartta puhelimeen ja minä kärjessä suunnistamaan takaisin kohti asfalttitietä. Onneksi oli juomapullo tullut otettua mukaan, sille oli tarvetta! Jossain kohtaa päädyimme Heposuon reunalle, ja siinä kohtaa se suunta sitten ainakin oli pois suljettu. Löysin kuitenkin lopulta pienen kiemurtelun jälkeen etsimämmelle tielle, jossa sitä sitten vähän laukkailtiin lisää ennen kuin olimme taas ison tien varrella. Siitä menimme yli ja tallustelimme tietä seuraillen kuitenkin reippaasti metsän puolella. Matkaahan oli kuitenkin jonkun verran, ennen kuin pääsimme siitä pois.

Kun nyt reitillemme osui yksi hyvä sienipaikka, pitihän sieltä taas kantarellit kerätä parempaan talteen. Hensu seisoi koko keräyksen ajan vapaana ja Taavikin mussutteli tyytyväisenä ruohoa, siinä muutaman metrin päässä tiestä. Kivat luottoratsut! Ja sitten oli Namu, jota seisominen ei oikein kiinnostanut, mutta joka muuten käyttäytyi kuitenkin hienosti!

Pääsimme kuin pääsimmekin kuitenkin matkan viimeiselle etapille, joka kulki yhden lammaslaitumen läpi esimerkiksi. Onneksi kyseisellä alueella ei silloin ollut lampaita, eli porttien kanssa ei tarvinnut pelata ja ainoa säikyttävä asia oli porttien kohdalla naksuvat sähkö! Kotona oltiin kun lenkki oli kestänyt kaksi tuntia ja 15 minuuttia, ja vielä ihan täysissä ruumiin ja sielun voimissa! Tosi mahtava reissu oli, vaikka se vähän seikkailun piirteitä harhailustamme saikin! Onni on kartta ja GPS puhelimessa :D

Lenkin jälkeen Repe ohjasajoi Laikun vielä uudestaan.