torstai 20. elokuuta 2015

#140 Lomailua

Olimme tosiaan perheeni kanssa Kouvolassa mökillä 7-11.8 välisen ajan, jolloin Jemppu (kiitos vielä ♥) kävi hoitelemassa ja liikutelemassa heppoja. Hän ehkä itse kirjoittaa tarkemmin blogiin, mutta minä kirjoitan vähän siitä mitä itse olen saanut tietooni.. :D

Perjantaina lähdin isäni kanssa muuta perhettä myöhemmin, joten ehdin hyvin aamupäivällä kuvailla videopostausta ja ratsastaa Namun. Ei siitä siis sen enempiä, videolla pitäisi olla kaiken tarpeellisen.


Perjantaina Jemina kävi meillä aika lailla lähtömme jälkeen ja ratsasti Hensulla ensin koulua ja puomeja, jonka jälkeen kaverinsa Mila sai kävellä ja ravailla loppuverkat. Jemina käväisi myös Taavin selässä, jonka kanssa hän meni ensin koulua ja otti sitten pari hyppyä. Sitten lisäksi iltaruokinnat yms..



Lauantaina Jemppu ja Mila ratsastivat taas ponit yhdessä mennen puomeja. Heitä odotti iloinen yllätys, kun Hensu löytyi väärältä puolelta aitaa.. Jemppu myös juoksutti Namun, joka oli osannut käyttäytyä hyvin!



Sunnuntaina Jemppu oli ollut meillä liikenteessä äitinsä kanssa. Ensimmäiseksi hän oli ratsastanut Namun, joka onneksi oli osannut käyttäytyä hyvin. Hensun kanssa hän oli ollut maastossa ja Taavin kanssa leikkinyt taas kouluratsukkoa. 


Maanantaina pääsi Jemina jo vähän helpommalla, kun hän antoi Hensulle vapaapäivän. Namu pääsi taas liinan päähän ympyrälle juoksemaan ja Taavilla hän ratsasti yhdessä kaverinsa Jassun kanssa.
Tiistaina ei Jempun enää tarvinnutkaan käydä, sillä olimme itse joskus myöhään illalla kotona joten tein iltatallin itse. Hevoset saivat vapaapäivän, tosin Hensu teetti ylimääräistä työtä löytymällä taas toiselta puolelta aitaa... :I


Kiitos Jemina ja kumppanit! <3 Olette korvaamattomia! ♥

10 kommenttia:

  1. :D
    No onneks hensu eikä ruunikot;)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :)
      Eihän Hensu mihinkään lähde, ei Taavikaan mutta Namua kyllä sitten saisi taas jäljittää kissojen ja koirien kanssa :D

      Poista
  2. Kiva postaus ja videopostaus. Videopostaukset on aina kivoja B) voisit vaikka joskus kuvata sellasen "my weekend" eli kuvaisit sun viikonlopulta kaikkee mitä teet. B)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä voin joskus kuvata, se vaam vaatii jo vähän asennoitunista :D

      Poista
  3. Haha kivaa noita oli hoitaa :DD Ja Hensu ei selvästi tykkää syödä laitumella, vaan ojassa :(

    VastaaPoista
  4. OI, olipas kiva kun videopostausta taas! Hyvin olit saanut kaikkea videolle! :)

    VastaaPoista