torstai 27. elokuuta 2015

#153 Onnistuu

Maanantaina (24.8) olin koulusta kotona ihan mielettömän aikaisin, jo puoli kolmelta! Minulla olisi ollut vaikka kuinka hyvin aikaa ratsastaa Namu, mutta jotenkin kummassa sitä vain jumittui taas tietokoneelle. Niinpä suuntasin aika viimetingassa ja vähän sen jälkeenkin talliin ja pikapikaa yritin laittaa hevosen kuntoon. En taaskaan kovin nopea ollut, mutta pääsin kuitenkin hevosen selkään. Kävelyt käveltyäni aloin ratsastamaan todella reippaassa tahdissa askellajeja läpi, ja kymmenessä minuutissa olin jo laukannutkin... :'D


Liian söpö ♥


Koska aikaa olikin sitten jäljellä puoli tuntia aloin työskennellä ravissa vähän rauhallisemmin. Tein samaa tehtävää kuin lauantaina tunnilla, eli siirrätin takaosaa ulospäin. Käynnissä en kauaa jaksanut tapella, mutta ravissa pääsi ihan ratsastamaan jalalla ja tehtävä onnistui paljon paremmin kuin tunnilla. Laukassa tein aina jokaiseen kulmaan ympyrät, joissa ratsastin takaosaa alle. Pitkät sivut Namu sai laukata sitä vauhtia kuin huvitti, ja melkein joka kerta sieltä tuli pukkia tai laukanvaihtoa.. Välillä oli jarrut vähän hitaalla, mutta hyvin meni kuitenkin. Tulin pari kertaa samoja puomeja kuin Jemina oli mennyt tehden muutamat tahalliset laukanvaihdot. Ihan mielenkiinnosta kokeilin vaihtoa ilman puomia ja sehän onnistui! Aika liioitelluin avuin ja sen jälkeen vauhti tuplaantui, mutta silti tosi hienoa että Namu on jo noinkin hyvin sisistänyt nuo vaihdot! Ylpeä omistaja täällä paukuttelee henkseleitään. :'D




Loppuverkkaa aloitellessani Oona tulikin jo, ja kerroin sitten hänelle että joutuu kuitenkin Taavin selkään ensimmäistä kertaa ilman satulaa. Hoidettiin hevoset vähän ristiin kun minä nappasin Namulta varusteet pois ja Oona vastaavasti laittoi Taavia kuntoon. En koko tunnin aikana vaatinut mitään ihmeellisyyksiä, koska hän ei ole ennen ilman satulaa mennyt sen enempää kuin yleensäkään mennyt Taavilla. Poni käyttäytyi hienosti jollei syömistä lasketa mukaan. Lopputunnista pääsin käymään läpi jo laukannoston teoriankin, vaikkei se nyt ihan vielä ajankohtainen olekaan. Hienosti meni, ravit ja kaikki kuitenkin!



















Nyt tiedän mistä se alakaula on peräisin!

Sehän näyttää ihan hevoselta.. :D


Taavi tietää miten vältellä ohjastuntumaa ;)

Liian komea <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti