torstai 6. elokuuta 2015

#120 Vaellusmaasto

Kuten edellisessä postauksessa lupasinkin, palataan nyt hetkeksi näihin tavallisiin kuulumispostauksiin, joita pyrin julkaisemaan kolmesti päivässä jotta saadaan tämä reilun parin viikon jälkeen jääminen kiinni. Tässä välissä on kuitenkin tapahtunut kaikenlaista.


Leirin jälkeen lauantaina (18.7) lähdimme Jempun ja Repen kanssa vaellustyyppiseen maastoon. Jemppu oli luonnollisesti Taavilla ilman satulaa, mutta sai sitten Repenkin yllytettyä lähtemään Laikulla myöskin ilman satulaa. Minä en kyllä edes harkinnut Namulla satulan jättämistä kotiin... Ei sitten älytty ottaa mukaan mitään, mihin kerätä sieniä, mikä oli kyllä harmi, koska matkalla niitä näkyi vaikka kuinka paljon. Maastosta tuli vähän rauhallisempi kuin ensin olin ajatellut juurikin satulattomuuden takia, ja lisäksi jätimme viimeisen lenkin tekemättä Taavin kengättömyyden takia.


Kivaa kuitenkin oli! Minä olin pääasiassa johdossa, vaikka välillä esimerkiksi Taavi veti laukkaa ja Laikku ravia tai laukkaa. Vähän sen mukaan että kaikki pysyivät mukana, Namu kun ei se hitain hevonen maastossakaan ole.. Ensimmäiseksi suuntasimme hiekkakuopille, josta sitten lähdettiin tavallista asfalttitien lenkkiä jatkamaan. Kaikki sujui kommelluksitta, ja jokainen selvisi hengissä kotiin. :D


2 kommenttia:

  1. Mä sanon et viel joku päivä sä lähet namulla ilman satulaa maastoon! Ootko sä mennyt koskaan laikulla?

    VastaaPoista
  2. Kyllä mä sitä olen miettinyt, mutta lykätään nyt vielä kun on tullut muuten Namun kanssa nyt venytettyä jo rajoja :)
    Ratsastin Laikulla käyntimaastot ilman satulaa vuosi sitten Repen leirillä, kerran joskus syksyllä kävin Jeminan kanssa moikkaamassa Laikkua ja Repeä ja silloin vähän yritettiin hypätä (nimenomaan yritettiin, ei tullut mitään) ja leirin jälkeen menin ruunalla koulua kerran (siitä lisää myöhemmin). Mutta vastaus on siis enpä juurikaan... :D

    VastaaPoista